Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista
tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto -
toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä
on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä
olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat
toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon
merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan
todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten
realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme,
että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse
annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden
filosofiaan.
17 01 08 - 10:18
Aliravitsemus aiheuttaa yli kolmanneksen lasten kuolemista maailmalla, kertoi kansainvälinen asiantuntijaryhmä torstaina. Yksinkertaisilla rintaruokintaa edistävillä ja lisäravinteita tarjoavilla ohjelmilla monen kuolema voitaisiin estää.
Aiemmin on arvioitu, että noin puolet lapsuusajan kuolemista johtuu aliravitsemuksesta. Uudet luvut perustuvat 139 maassa tehtyihin tutkimuksiin ja olemassa olevien tilastotietojen uuteen analysointiin. Asiaa koskeva raporttisarja julkaistiin Lancet-lehdessä.
Tutkijoiden arvion mukaan vakavaan ruuan puutteeseen liittyvät ongelmat aiheuttivat 2,2 miljoonan alle viisivuotiaan lapsen kuoleman vuonna 2005.
Liian paljon lapsia kuolee edelleen sen takia, etteivät hallitukset, kansalaisjärjestöt ja yksityiset lahjoittajat kykene koordinoimaan toimintaansa, asiantuntijat kirjoittivat lehdessä.
Henkiin jääviä vakavasta aliravitsemuksesta kärsineitä lapsia odottaa huonon terveyden ja kehitysongelmien leimaama elämä.
- Me päättelemme, että elämän varhaisessa vaiheessa kärsityt vauriot johtavat pysyviin vaurioihin ja voivat vaikuttaa myös tuleviin sukupolviin. Tämän kokeneet väestöt eivät kykene nousemaan köyhyyden kuilusta, sanoi tutkija Caroline Fall brittiläisestä Southamptonin yliopistosta.
Lähde
Varmasti meidän täytyy pelastaa mahdollisimman paljon tämän päivän lapsia tarjoamalla heille edellämainittujen ohjelmien oljenkortta, jossa hädintuskin riippumalla he sitten kitkuttavat aikuisuuteen asti ja saavat lopulta lapsia. Sehän on sitä humanismia, eli todellista ihmisrakkautta - vai onko? Ihannemaailmassamme ei kuolisi kuin vanhuuteen, mutta miten olisi elämänlaadun laita? Jos ei ruoka, niin sitten jokin muu välttämättömyys olisi vähissä rajallisten resurssien takia. Määrään keskittynyt ajattelu sisältää automaattisesti oletuksen, että elämän arvo olisi laadusta riippumaton, ja siitä pääsemmekin nopeasti kärvistelyyn yksilöiden kuolemasta.
Copyright © 2006-2007
FNUS
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=87