Tämän joulukuisen MOT-dokumentin jälkeen, jossa olin haastateltavana "nihilistin" tittelillä, tuli useita ilmeisen ällistyneitä kyselyitä nihilismin luonteesta, ja mitä nihilistinä oleminen tarkoittaa. Varsinkin kantani moraalikysymysten suhteen herätti ihmetystä: kuinka itse voin valita puoleni asiassa, nähdä "oikeaa" ja "väärää," vaikka miun tulisi tittelini mukaisesti hylätä moraaliarvot?
Nihilismi on, kuten monet sen jo tietävätkin, objektiivisen "Totuuden" kieltämistä. Se johtaa automaattisesti siihen, ettei kukaan nihilistiksi tunnustautuva voi ristiriidatta omaksua moraalista näkökantaa, sillä niillä ei ole todellista arvoa nihilismin mukaan. Tämä ajattelutapa riisuu kokemamme todellisuuden siksi minä aistimme sen vastaanottavat: virraksi yksi toisensa jälkeen eteemme ja sitten ohitsemme lipuvia kokemuksia, eikä siinä ole sijaa vääristäville vakioille. Tässä on vain yksi mutta: nämä "oikeat" ja "väärät," nekin
ovat. Vaikkeivat elämiemme yläpuolelle kohoavia monoliitteja nyt olekaan, niiden olemassaoloa on vaikea kieltää, koska ne ajautuvat uimarin kasvoille jatkuvasti.
Itseasiassa väittäisin jopa ettei todellista, sataprosenttisen puhdasta nihilistiä ole olemassakaan - ainakaan siinä mielessä, että puhtainta nihilismiä olisi arvojen täydellinen puute. Tosiasiahan on, että me ihmisinä heijastamme itsessämme keräämiämme kokemuksia kukin tavallaan, ja niinollen arvoista vapaalla ihmisellä ei joko pitäisi olla ollenkaan kokemuksia tai sitten hänen tulisi olla kyvytön käsittelemään niitä. Luullakseni yksi mielikuva onkin, ettei tosinihilistejä löydä kuin koomapotilaiden ja ruumiiden joukosta. Siksi väitänkin vielä edellisen lisäksi, että nihilismi on "porttifilosofia."
Toisin sanoen, se ei ole päämäärä itsessään, vaan yksi osa sitä prosessia, jonka myötä maailmamme meitä muovaa. Ajatelkaamme elämäämme ja sen lukuisia alatasoja - intohimoja, ajatuksia, tunteita - ympyränä. Nihilismi on alati läsnä, sillä sen paikka on ympyrän sisällä, mustana objektiivisen totuuden vellovana merenä, jonka ympärillä kaikki pyörii ja jota vasten kaikki valon pilkahdukset loistavat. Henkisen kehityksen kannalta ajateltuna kuljemme tämänlaisen ympyrän ympäri monia kertoja, ja jokaiseen kierrokseen sisältyy aurinkomme nousu, keskipäivä, mailleenmeno ja puhdistava yö, jolloin henkiset rakenteemme, kuten arvot, joutuvat aivan niin lähelle tuota kurimusta kuin vain sallimme. Mikäli emme tunnusta tätä ja puramme ympyrämme viivaksi, jotta se vapautuisi sisäisestä tyhjiöstään, siitä tulee vain uudistumiskyvytön kappale vielä suuremman ympyrän keskellä sen synkissä aalloissa.
Nihilistin luodessa arvoja, hetkellisiä "oikeita" ja "vääriä" ja suuntaviittoja ulapalle, hän ei luule rakentavansa itselleen linnoja ja muureja, koska tietää etteivät nämä tule kestämään ikuisesti. Kietoutumalla tolppaan keskellä aavaa merta hän jäisi paikalleen tuulten armoille. Ilman näitä suuntaviittoja hän luopuisi kurssista, ja jäisi ajelehtimaan ei-minnekään, ollen käytännössä paikallaan aivan samalla tavalla: ajopuuna muuttuvissa virroissa. Erona on vain se, että tämä ensinmainittu saattaa uskoa pysyvänsä vakaasti sijallaan arvojensa pysyvyyteen luottaen.
Toisin kuin ajatellaan, nihilistin ei siis välttämättä tarvitse lojua paikallaan ja odottaa viimeistä henkäystään, ei fyysisesti tai henkisestikään. Hänellä voi olla arvoja, koska ne eivät korvaa hänen vastaanottamaansa kuvaa objektiivisesta maailmasta, vaan ovat ennemminkin suuntaviittoja nihilistin aktiivisessa kanssakäymisessä maailman kanssa. Hän kykenee sanomaan "kyllä" ja "ei" niihin hirttäytymättä, koska on itse näiden sanojen luoja sekä tuhoaja.
-
Frostwood
Copyright © 2006-2007
FNUS
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=66