Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista
tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto -
toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä
on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä
olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat
toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon
merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan
todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten
realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme,
että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse
annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden
filosofiaan.
23 12 07 - 12:27
Internetistä on muodostunut merkittävä kanava erilaisille rasistisille ilmiöille ja kannanotoille.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään mielestä netin kautta levitettävään rasismiin pitää pystyä puuttumaan. Hän toivoo, että toisia ihmisiä syrjivän ja kansanryhmiä vastaan kiihottavan aineiston levittäjiä saataisiin oikeuteen sen todistamiseksi, että netissä julkaiseminen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
"Vallalla tuntuu olevan selvästi sellainen käsitys, että netissä voi pistää ulos mitä tahansa", Suurpää huomauttaa. Toisrotuisiin ennakkoluuloa kylvävää aineistoa löytyy nettisivustoilta valtavat määrät. Vähemmistövaltuutettu ei osaa arvioida, kuinka suuri on se joukko, joka tätä levittää. Hän olettaa, että kyse on pienestä osasta väestöä, mutta se toimii sitäkin näkyvämmin ja reagoi herkästi erilaisilla keskustelupalstoilla.
Keskusrikospoliisi seuraa netissä julkaistavia aineistoja. Myös vähemmistövaltuutetun toimisto tekee ajoittain kampanjanomaisesti nettiseurantaa. "Kyllä sieltä löytyy yhtä toista. Ei siellä viitsi kauan surffailla", Suurpää huokaa.
Suurpää myöntää, että rasistista materiaalia on niin paljon, ettei kaikkeen voida puuttua eikä kaikesta päästä eroon. Mutta pahimpiin ylilyönteihin pitäisi hänen mielestään käydä käsiksi. "Se täytyy pystyä estämään, ettei tästä kehkeydy organisoidumpaan rasistista toimintaa."
Vähemmistövaltuutettu arvioi asenneilmaston olevan Suomessa vielä sellainen, ettei kansanryhmien vastainen kiihotus ole päässyt ryöstäytymään kansanhuviksi. Hän huomauttaa, ettei nettirasismi ole yksin Suomen ongelma vaan sitä ilmenee kaikkialla.
Lähde
No jopa on. Suomenkielinen internet-sisältöhän suorastaan pursuaa ellottavaa rasismia, joka tihkuu verkkokalvoille jatkuvalla syötöllä sivustosta riippumatta.
Tai ehkäpä asia on niin, että Suurpää on pistänyt samaan nippuun asiallisen monikulttuurisuuskriittiset ja sitten nämä karkeamman ulosannin sivut; ehkäpä niinkin, ettei hän ole ajatellut asiaa siltä kantilta, että internetti on vain virtuaalinen kokoontumispaikka, joka heijastaa tosielämän mielipiteitä. Mihinpä ne häviäisivät, vaikka niiden esilletuonti kiellettäisiin? Eiväthän ne tyhjästä ole tulleet?
Copyright © 2006-2007
FNUS
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=61