Koululiikuntaa halutaan lisätä oppiaineiden yhteistyöllä
Koulupäivän aikaista liikuntaa voidaan lisätä oppiaineiden yhteistyöllä. Koulun kerhotoimintaa tulee kehittää niin, että erityisesti vähän liikkuvien lasten ja nuorten tarpeet otetaan huomioon. Yhteistyö liikuntajärjestöjen ja urheiluseurojen kanssa on myös tärkeää, katsoo koululiikunnan neuvottelukunta Opetushallitukselle luovuttamassaan toimenpidesuunnitelmassa.
Neuvottelukunta esittää, että oppilaiden ja opiskelijoiden päivittäistä liikkumista lisätään kehittämällä ja tukemalla välitunti-, tauko- ja koulumatkaliikuntaa. Rehtoreiden ja opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa tulee kiinnittää huomiota liikuntakasvatusmyönteisen ilmapiirin ja hyvinvointia edistävän koulun toimintakulttuurin luomiseen.
- Liikkumattomuudesta on muodostumassa kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen yhteiskunnallinen ongelma. Koululiikunta luo perustan kansalaisten liikuntaharrastukselle. Sillä on myös keskeinen rooli hyvinvoivan koulun toimintakulttuurin muutoksessa.
Koululiikunnan neuvottelukunnan tavoitteena oli kehittää liikuntakasvatuksen parissa työskentelevien yhteistyötä sekä informoida opetushallintoa suomalaisen koululiikunnan ajankohtaisista kysymyksistä.
Lähde
Tällaista voisi soveltaa laajemminkin, koska liikkumiseen ei ole varsinaisia pakotteita vaan aidat mataloituvat vuosi vuodelta.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=58