Joulupukin kirjeistä välittyy lasten yltäkylläinen elämä
Joulupukille kirjoitetut kirjeet kertovat, millaisessa arvomaailmassa lapset elävät. Lasten kirjeistä ilmenee selvästi, tulevatko ne idästä vai lännestä. Länsimaiden lapset lähettävät joulupukille pitkiä ja perusteellisia lahjalistoja. Lahjatoiveiden rinnalla monet muut asiat jäävät toiseksi.
- Meille on tullut jopa Excel-taulukoituja lahjalistoja, joissa on yksilöity hyvin tarkasti, mistä katalogista mikin lahjatoive on peräisin. Olen nähnyt jopa sellaisia kirjeitä, joiden lahjatoiveiden yhteissumma on useita kymmeniä tuhansia euroja, kertoo Joulupukin postikonttorin päätonttu Taina Ollila Napapiiriltä.
- Joskus sitä miettii, onko lasten suhteellisuudentaju kadonnut sen suhteen, mitä pyydetään ja toivotaan. Toisaalta sehän kertoo vain siitä, mihin vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet, hän pohtii.
Kirjeiden sävy muuttuu heti, kun mennään Suomesta idemmäksi. Ollila kertoo, että kirjeen alussa kirjoittajat kertovat omista ja perheensä kuulumisista. Sen jälkeen lapset toivovat joulupukille pitkää ikää ja hyvää terveyttä. Vasta sitten on lahjatoiveiden vuoro. Ero kirjeiden välillä on saanut myös päätontun miettimään tavaraan keskittyneen länsimaisen elämän mielekkyyttä.
- Minusta me voisimme ottaa hieman mallia itämaiden elämäntavasta ja miettiä, miten lapsia kasvatetaan ja ennen kaikkea mihin heidät totutetaan, Ollila tuumailee.
Suomalaislasten kirjeet ovat taas vedenjakajana lännen ja idän välissä. Ollilan mielestä suomalaislapset kirjoittavat osin hyvin empaattisia kirjeitä, mutta myös perusteelliset lahjalistat onnistuvat, ja niitäkin tulee suurissa määrin.
- Riipaisevinta suomalaislasten kirjeissä on se, kuinka paljon niissä pyydetään yhteistä aikaa koko perheelle. Kunpa perheet edes jouluna hiljentyisivät olemaan yhdessä ja tekemään aivan arkisia asioita. Menetettyä aikaa ei tarvitsisi korvata tavaralla, päätonttu toivoo.
[---]
Lähde
Mitä me kuvittelemmekaan saavuttavamme sillä, että ympäröimme itsemme tavaralla kuin olisimme suojaa rakentamassa yön kylmyyttä torjuaksemme? Tavaraahan se vain on, eikä sen sisällä ole yhtään sen vähemmän yö tai tyhjää, jos mitään ei ollut alun alkaenkaan.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=56