Epäluulo
Keskinäinen epäluottamus: jos lepäät laakereillasi, voit olla varma että jossain vaiheessa joku ottaa sinusta hyödyn irti. Niinpä joudut varustautumaan sen varalta.
Yksi asia johtaa toiseen, niinhän se menee. Monien mielessä tätä periaatetta toistettiin mitä pidemmälle menevissä kuvitelmissa kylmän sodan ja ydinasevarustelun aikaan, kun kaksi maailman mahtia pelasivat peliään. Niin, mistä sitä tietää mitkä toisen osapuolen oikeat aikomukset ovat? Paras varautua, ettei ihan kylmiltään yllätetä.
Jokainen valtio - ja miltei jokainen yksilö - on saari, joka tahtoo puolustaa omaa etuaan ja pitää taivaanrantansa vapaana uhkaavista pilvistä. Valtionjohto joutuu arvioimaan seuraavan siirron vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen, koska jokainen muutos nyt voi luoda lukemattomia seurausten haaroja huomenna, jotka nekin vielä sekoittuvat keskenään, sekoittaen soppaa entisestään. Muuttujat ovat monet ja panokset korkeat.
Niinpä kun samoista resursseista kilpaileva valtio, oli kyseessä sitten vaikutusvallan tai raaka-aineiden apajat, pörhistää sulkiaan ja näyttää hieman mahtiaan, ei toinen valtio voi kuin vastata samalla mitalla. Tämän pitää viimeiseen siirtoon vastaamisen lisäksi ottaa huomioon kilpailijan vastaus, joka oletettavasti tulee olemaan samanlainen. Jos kaksi kilpailevaa mahtia ovat samantasoisia, niin kummallakin on kapasiteettia kinastella vaikka maailmanloppuun asti. Mikäli mikään ei muuttuisi, näin siinä kävisikin, koska kumpikin osapuoli on puun ja kuoren välissä: he eivät voi jättää leikkiä kesken, koska silloin he häviävät pelin; mihin asti seuraava siirto meidät vie? Peli loppuu ainoastaan sitten, kun kumpikin osapuoli tajuaa, että lopputuloksena on kummankin häviö. Kun ohjukset lähtevät yhdestä maasta, ei toinen voi taas muuta kuin vastata samalla mitalla: he ovat jo käytännössä tuhoontuomittuja, mutta saavatpahan ainakin kilpailijan vietyä mukanaan.
Tässä esimerkkitilanteessahan osapuolet ovat kuin kaksi toisensa tappamista yrittävää henkilöä, jotka istuvat pienen pöydän vastakkaisilla puolilla. Jännittyneinä he odottavat toisen aloitusta, äkillistä liikettä veitselle/aseelle, ja samalla silmäilevät itselleen sopivaa rakoa tuikata/ampua. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tilanne on kuitenkin toinen, koska mahdollisia vastapelureita on paljon enemmän, eikä ole mahdollista istua pöydässä jokaisen kanssa yhtä aikaa. Jonkinlainen puolustusmekanismi täytyy kuitenkin olla, ja niinpä ihminen linnoittaa mielensä muiden varalta. Epäluottamus on silloin vallitseva tila, koska suojauksen laskeminen toisen seurassa voi olla aivan harmitonta ja normaaliin avautumiseen kuuluvaa, tai sitten saat tuta valppautesi herpaantumisesta. Kuka ottaa ensimmäisen askeleen?
Linnun perspektiivistä tilanne näyttäisi seuraavanlaiselta: ihmiset kyllä puhuvat keskenään, kättelevät, tervehtivät ja tekevät kaikkea muuta normaaliin kanssakäymiseen kuuluvaa, mutta pohjavire on epäilevä. Kukaan ei luota täysin kehenkään oman suvun ulkopuolella olevaan, koska on kuullut mitä liian hyväuskoisille kanssaeläjille on käynyt: lähimmäisen auttamishalusta on otettu hyöty irti ja isketty heikoimmalla hetkellä kiinni, joten on turvallisempaa vain pysytellä omissa pienissä piireissään. Ainakin niissä luottamus saa varmasti vastakaikua.
Kuinka tällaisesta pattitilanteesta voi sitten päästä ylitse? Kun nuo vertauskuvan kaksi henkilöä istuvat pöydässä, eivät he toisiaan tunne. He saattavat tietää, että miksi toinen osapuoli on tullut paikalle, mutta muuta yhteyttä häneen ei ole, ja niin hänen kuvansa jää keskeltä tuntemattomaksi, ympärillä päätelmien aura. Tämä heijastuu laajemmalta kantilta katsottuna myös väestön henkiseen eheyteen: ryhmän etäisimmät jäsenet ovat todella etäisiä toisilleen yhteisen kokemuspohjan loistaessa poissaolollaan. Heille on siis periaatteessa aivan sama, että mitä "kaukaiselle lähimmäiselle" tapahtuu, ellei hänen kohtaloaan lasketa mukaan yleisluontoisten toiveiden kohteeksi, joiden kriteerit ovat milloin mitenkin valitut. Kun kovin kummoista yhteyttä ja varsinkaan tietoisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, eli käsitystä siitä, kuinka kummankin kädet ovat muovaamassa kummankin tulevaisuutta, ei ole, niin ei voida olettaa "kaukaisen lähimmäisen" kuuluvan yksilön prioriteetteihin.
Asevarustelun tuiskeessa reuhtovat vallatkin lopettivat leikin vasta sitten kesken, kun huomasivat etteivät voi päästä tilanteesta mihinkään ilman kummankin miekkaan hukkumista. Näillä kahdella on yhteistä menneisyyttä ja ymmärrys yhteisestä tulevaisuudesta - pakko olla näin pienellä planeetalla - joten he päättivätkin sammuttaa tuomiopäivän koneensa, tai ainakin pistää ne seisokkiin. Samoin yksilötasolla on oltava yhteistä menneisyyttä ja/tai ymmärrys jaetusta huomisesta, koska muuten yhteys toiseen osapuoleen on kovin häilyvä ja heidän merkityksensä vain ajatuksen mittainen.
Koneet ovat kuitenkin vain seisokissa, eikä niitä päästetä ruostumaan. Kuka sitä tietää milloin joku unohtaa yhteisen hyvän tavoittelun, ja päättää viedä itse koko potin riskejä kaihtamatta? Niin valtioiden kuin yksilöidenkään väliset suhteet eivät pysy samoina, ja aikanaan tiettyjen aaltojen huiput ja pohjat osua loksahtavat kohdilleen siemenenä uudelle epäluulon ajalle. Kanna siis sitä tikariasi, koska mihinkään et voi loppujen lopuksi luottaa niin vakaasti kuin siihen, että "odottamaton" tulee eteesi jokin päivä.
-kuurakarahka
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=446