Maailma on mikä on, ja voit joko torjua sen pehmein harsoin peittelemällä tai sitten katsoa suoraan kohti, ja nähdä itsesi minä olet. Tämän tiedettyäsi voit nähdä virrassa tulevan kädenjälkesi; sitä ennen vain sameita unelmia.
« Berliini on rikollist… | Home | Rahkasammalesta voi j… »

Kananmunan proteiini antaa pitkäkestoista energiaa

Perjantai 27 Helmikuu 2009

Kananmunan sisältämä proteiini antaa tasaisesti sulavaa pitkäkestoista energiaa, eikä aiheuta piikkiä verensokeritasossa. Yhdestä munasta saa yli kuusi grammaa laadukasta proteiinia, mikä on 13 prosenttia suositellusta päiväsaannista.

Nutrition Today -lehdessä julkaistussa 25 tutkimukseen viittaavassa katsauksessa todetaan, että kananmunan proteiini auttaa sekä lapsia että aikuisia lihasmassan lisäämisessä ja ylläpitämisessä. Munissa on myös runsaasti leusiinia, joka auttaa lihaksia hyödyntämään energiaa ja palautumaan rasituksesta.

Koosteen kirjoittaja professori emeritus Donald K. Layman yhdysvaltalaisesta Illinoisin yliopistosta sanoo, että ihmisten tulisi keskittyä enemmän syömänsä proteiinin laatuun.

- Suurin osa proteiinista syödään iltaisin, vaikka aamiaisella syöty proteiini on eduksi lihasten muodostukselle ja kylläisyyden tunteelle, Layman huomauttaa.

Viime vuonna British Journal of Nutritionissa julkaistu painonhallintatutkimus osoitti, että kaksi munaa aamiaisella syöneet henkilöt laihtuivat 65 prosenttia enemmän kuin rinkelin aamiaiseksi nauttineet.

Ei vaikutusta veren kolesteroliin

Kananmunien syönnin rajoittamisella ei juuri ole vaikutusta veren kolesterolitasoon. Brittiläisessä Surreyn yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tyydyttyneen rasvan saanti on moninkertainen riski korkealle veren kolesterolille ravinnosta saatavaan kolesteroliin verrattuna. Tutkimuksesta kertoi BBC.

Korkea veren kolesterolipitoisuus on sydäntautien riskitekijä. Kuitenkin vain kolmannes elimistön kolesterolista on peräisin ravinnosta, valtaosan elimistö valmistaa itse. Veren rasva- ja kolesterolitasoon vaikuttavat tupakointi, ylipaino ja vähäinen liikunta.

Vastoin edelleen yleistä käsitystä kananmunien syöntiä ei suositella rajoitettavan. Päinvastoin kananmuna kuuluu osaksi terveellistä ja monipuolista ruokavaliota.

Ihmisten mielissä elää edelleen vanha suositus syödä korkeintaan kolme munaa viikossa. Vuonna 2007 kolmannes suomalaisista piti kananmunia epäterveellisinä ja 16 prosenttia ilmoitti rajoittavansa niiden käyttöä oletetun epäterveellisyyden vuoksi.

Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa terveelle väestölle ei esitetä suositusta kolesterolin saannille. Lähde


Antaa kolesterolikammoisten vain vältellä kananmunia ja popsia lääkkeitään hirmuinen stressi päällä. Sillähän ne veriarvot paranevatkin, eikö?

Älä syö aivan mitä tahansa tauhkaa, kuten sellaista, joka on muunneltu ja jalostettu elimistöllesi epäsopivaksi ja puoliksi käyttökelvottomaksi, liiku kunnolla, ja ota rennosti.

Viimeinen ohje on ehkä paras hyvän elämän kannalta: jos kuoletkin aikaisemmin kuin olisi pitänyt, niin ainakin vietit hyvän elämän. Muutama vuosi lisää otsa kurtussa ja vanne päässä ei liene yrittämisen arvoista.

Ei kommentteja

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=439

  
Muista henkilökohtaiset tiedot?

Hymiöt / Textile

Comment moderation is enabled on this site. This means that your comment will not be visible on this site until it has been approved by an editor.

  (Rekisteröi käyttäjänimesi / Kirjaudu)

Muistuta:
Hide email:

Pienellä painettua: Kaikki html-tagit paitsi <b> and <i> poistetaan kommenteista. Klikattavat linkit tehdään automaattisesti lisätessäsi url- tai sähköpostiosoitteen.
Copyright © 2006-2007 FNUS