Tutkimus: Taantuma kuumentaa maahanmuuttokeskustelua myös Suomessa
Taantuma johtaa kansallismielisten ajatusten suosion kasvuun, mikä saattaa puolestaan johtaa muukalaisvihaan. Arvio esitetään Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa julkaisussa.
Julkaisun laatija, tutkija Toby Archer arvioi, että maailmanlaajuinen taantuma muuttaa maahanmuuttokeskustelua Euroopassa. Taustalla vaikuttaa valmiina myös globalisaation aiheuttama muutosvastarinta.
Peruslinja hänen mukaansa on, että hyvinä taloudellisina aikoina yhteismarkkinat ja työvoiman vapaa liikkuvuus näyttäytyvät myönteisinä asioina.
Taantuman oloissa ne puolestaan helposti nähdään kielteisinä tekijöinä, joiden takia hallitukset eivät voi suojella työpaikkoja tai estää ulkomaalaisia viemästä työpaikkoja paikallisilta asukkailta.
Archer muistuttaa, että maahanmuuton eduilla on tapana hajautua ja ne koetaan yhteisötasolla, kun taas haitat joutuu suhteettomasti kantamaan pieni osa väestöä.
Hänen mukaansa vapaa työvoiman liikkuvuus EU:n alueella vahvistaa pelkoja siitä, että maahanmuuttajat tai muut ei-paikalliset saavat harvat jäljellä olevat työpaikat.
Archer muistuttaa, että yleisesti ottaen vaikutukset näkyvät nopeimmin ja voimakkaimmin jo valmiiksi köyhissä ja huono-osaisissa kaupunginosissa. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä myös Suomessa tietyillä rajatuilla alueilla Helsingissä, Vantaalla ja Turussa, joissa maahanmuuttajien määrä on melko korkea.
Archer arvioi, että työttömyyden kasvaessa on syytä varautua sekä oikeisto- että vasemmistopopulismin lisääntymiseen EU:n alueella. Hän arvioi myös, että maahanmuuttoon varauksellisesti suhtautuvat puolueet ympäri Eurooppaa saavat kannatusta eurovaaleissa kesäkuussa.
Archerin mukaan ääriryhmät pääsevät hallitsemaan keskustelua, jos poliittinen valtavirta välttää keskustelua maahanmuutosta. Syitä keskustelun välttelyyn voivat hänen mukaansa olla pelko muukalaisvihamieliseksi leimautumisesta ja pelko jyrkempää kantaa maahanmuuttoon pelkäävien äänestäjien menettämistä.
Lähde
Kun on taloudellisesti asiat huonosti, niin se johtaa sopivasti toiseen huonoon asiaan: muukalaisvihamielisyyteen.
Tämä on tätä symboleilla ja mustavalkoisilla termeillä leikkimistä. "Ohhoh, taloudellinen kehitys ja kasvu on mielestäni tosi hyvä juttu, joten jos muukalaisvastaisuus on sen kanssa nokikkain, niin sillä ei voi olla mitään järjellistä perustaa. Kuka nyt HUONOJA asioita tahtoisi kannattaa?"
Sitä paitsi, miksei vaikutusten suhteen voisi ajatella niin, että olivat ne hyviä tai huonoja, ne vaikuttavat sekä paikallisesti että yhteisötasolla. Ei pelkästään niin, että edulliset vaikutukset jäävät suotta huomiotta, ne kun ovat näkymättömiä yhteisöllisiä seurauksia, ja kaikki huomio keskittyy huonoihin vaikutuksiin, joilla ei itseasiassa olekaan mitään väliä: eivät ne koske yhteisöä. Tässä voimme oikeastaan nähdä aavistuksen ajtuksesta, että "populismi" on nyt ja aina totuudenvastaista, ja vain pieni valistunut ryhmä tietää asioiden oikean laidan.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=433