F.N.U.S. - Suomen Nihilistinen J�rjest� - www.anus.com/tribes/fnus
Maailma on mikä on, ja voit joko torjua sen pehmein harsoin peittelemällä tai sitten katsoa suoraan kohti, ja nähdä itsesi minä olet. Tämän tiedettyäsi voit nähdä virrassa tulevan kädenjälkesi; sitä ennen vain sameita unelmia.
« Haastattelu: Beherit | Home | Wallin ehdottaa puolu… »

Käytetyt tavarat kelpaavat nyt amerikkalaisille

Maanantai 05 Tammikuu 2009

Talouden taantuma on tuonut yhdysvaltalaisista esiin uuden, säästeliään puolen. Maailman suurimpina kuluttajina tunnetut amerikkalaiset ovat löytäneet käytettyjen tavaroiden kaupat.

Second hand -liikkeet ja kirpputorit kukoistavat kaikkialla Yhdysvalloissa. Esimerkiksi käy Cincinnatissa sijaitseva Once Upon a Child (Olipa kerran lapsi) -liike, joka ostaa ja myy käytettyjä lasten vaatteita ja leluja.

Ennen taantumaa liikkeessä vieraili parikymmentä asiakasta päivässä. Määrä on sittemmin nelinkertaistunut. Asiakkaat eivät myöskään käyttäydy yhtä huolettomasti kuin aiemmin, myyjä Trish Dollard kertoo.

– He eivät enää osta mitään ennen kuin näkevät, paljonko heidän tuomistaan tavaroista maksetaan.

Myös tukkuliikkeiden ja tehtaanmyymälöiden myynti on kasvanut viime syyskuun jälkeen. Niiden kattojärjestön tekemän kyselyn mukaan kolme neljäsosaa liikkeistä kertoo myyntinsä kasvaneen keskimäärin 35 prosenttia.

Sormukset lainojen lyhennykseen

Vaatteiden ja lelujen lisäksi amerikkalaiset kauppaavat aiempaa enemmän kultaa ja jalokiviä. Valley Goldmine -jalokiviliikkeen omistaja Tim Hargis kertoo, että hänen neljän liikkeensä myynti on vuoden takaiseen verrattuna kaksinkertaistunut.

Asiakkaat myös tuovat myytäväksi aiempaa laadukkaampaa tavaraa.

– Rahaa saadakseen he myyvät jopa itselleen merkityksellisiä esineitä, Hargis kertoo.

Uudenlaisesta ikävästä esimerkistä käy työpaikkansa menettänyt autonmyyjä, joka hiljattain vieraili Valley Goldminessa.

– Hänellä oli maksettavanaan suuri asuntolaina ja iso pino laskuja. Hänen piti myydä kaikki palkintoina saamansa kultasormukset, kuten vuoden autonmyyjän ja autokaupan sormukset, Hargis kertoo.

Liiketoiminta on kasvanut myös Yhdysvaltain arviolta 15 000 panttilainaamossa. Kalifornian yläluokkaisessa Beverly Hillsissä sijaitseva Beverly Loan ei ole 70-vuotisen historiansa aikana kertaakaan aiemmin lainannut yhtä paljon, yrityksen johtaja Jordan Tabach-Bank sanoo.

Tavanomainen korko Beverly Loanin lainoille on neljä prosenttia kuukaudessa.

– Annamme edelleen viisi- ja kuusinumeroisia lainoja Beverly Hillsin seurapiirirouville, jotka haluavat plastiikkakirurgille. Mutta koskaan aiemmin emme ole nähneet yhtä paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat epätoivoisesti varoja yritystensä rahoitukseen, Tabach-Bank sanoo.

Kulutustottumukset muuttuvat

Henkilökohtaisten tragedioiden vastapainona asiantuntijat näkevät ilmiössä kokonaisuudessaan hyvääkin.

Marylandin yliopiston taloustutkija Jeff Werling arvioi, että käytettyjen tavaroiden osto- ja myyntikauppa hyödyttää jossain määrin Yhdysvaltain taloutta, koska se lisää kansallista kulutusta.

Psykologi Stuart Vyse muistuttaa, että amerikkalaisten ökymäiset kulutustottumukset muuttuvat nyt väistämättä.

– Hinku saada aina viimeisintä uutta vähenee ja ihmiset joutuvat miettimään ostoksiaan käyttötarkoituksen mukaan, Vyse sanoo. Lähde


Tämän takia en ole läpeensä pessimistinen läntisten yhteiskuntien tulevaisuuden suhteen. Ihmiset toden totta muuttavat kulutustottumuksiaan kun he huomaavat, että nykymeno ei kanna kovin pitkälle, ja osa menee muutoksissa varsin syvälle. He siis osaavat elää olosuhteiden mukaan, ja sopeutuvat pakkotilanteisiin.

Asian synkempi puoli on se, että tässä on kysymyksessä pakko. Miksi yrittää hakata päätä seinään, koska se ei tule siitä kuitenkaan mihinkään liikkumaan? Heti kun uomat aukeavat tarpeeksi, vesimassat kyllä työntyvät liikkeelle ja taas ollaan alkutilanteessa, josta ei ole poispääsyä ennen kuin ikävä välttämättömyys, puute, astuu mukaan kuvioihin.

Luulisi, että ottaisimme kokonaisuutena oppia entisistä vaikeuksista, mutta kuten tiedämme, kokonaisuus koostuu meistä yksilöistä. Jos yksilön muisti on keskimäärin lyhyt ja halut helposti mainonnan koukkuun ujutettavissa, niin sama pätee kokonaisuuteenkin. On tietysti ihmisiä, jotka todella ottavat vaarin todellisuuden heidän kasvoilleen työntämistä vihjeistä, mutta ongelmana on muun väen valaiseminen, koska suurin osa ei kuitenkaan pysy säästökuurilla kovin pitkään huomattuaan, että vyötä voi löysätä vaihteeksi.

Toisaalta, valaiseminen perustuu vapaaehtoisuuteen, joka taas vaatii sen, että yksilö tuntee itse hyötyvänsä vaihtoehdosta. Jälleen kerran saavumme pakon ääreen, ja vaikuttaa siltä, että se on välttämätön "paha" kulutuksen laskemiselle.

Ei kommentteja

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=419

  
Muista henkilökohtaiset tiedot?

Hymiöt / Textile

Comment moderation is enabled on this site. This means that your comment will not be visible on this site until it has been approved by an editor.

  (Rekisteröi käyttäjänimesi / Kirjaudu)

Muistuta:
Hide email:

Pienellä painettua: Kaikki html-tagit paitsi <b> and <i> poistetaan kommenteista. Klikattavat linkit tehdään automaattisesti lisätessäsi url- tai sähköpostiosoitteen.
Copyright © 2006-2007 FNUS