Tämä joulupuhe sai britit raivoihinsa - videolinkki
Britanniassa on noussut kohu Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin paikallisella televisiokanavalla pitämästä joulupuheesta. Britannian hallitus pääministeri Gordon Brownin johdolla tuomitsi Channel 4 -kanavan päätöksen päästää Ahmadinejad ääneen.
Ahmadinejad sanoi puheessaan, että kansojen yleinen mielipide vaatii ”paluuta ihmisarvoihin”. Hän myös kritisoi BBC:n mukaan sitä, että useat maat ovat unohtaneet Jumalan profeettojen opit, viitaten tällä muun muassa kristinuskoon.
Israelin Britannian-suurlähettiläs Ron Prosor piti Ahmadinejadin valintaa sairaana vitsinä.
– Iranissa kristinuskoon kääntyneet tuomitaan kuolemaan. On perverssiä, että tällaisen hirmuhallitsijan annetaan esitellä näkemyksiään Jeesuksesta. Tämä on skandaali ja kansallinen häpeä, Prosor ryöpytti.
Myös useat Britannian parlamentin jäsenet ovat BBC:n mukaan tuominneet ”vaarallisen fanaatikon” Ahmadinejadin puheen.
- Tuomitsen Channel 4:n päätöksen päästää juutalaisten ja homojen vihaaja puhumaan vapaalle foorumille samaan aikaan kun hän valmistelee uutta Holokaustia, työväenpuolueen edustaja Louise Ellman sanoi BBC:lle.
- Kenet Channel 4 ottaa ensi vuoden vaihtoehtoiseksi joulupuhujaksi, David Irvingin vai Robert Mugaben, Ellman kysyi.
Channel 4 haluaa puheensa olevan vastapaino kuningatar Elisabet II:n perinteiselle joulupäivän puheelle. Kanavan uutis- ja ajankohtaisohjelmien päällikkö Dorothy Byrne puolusteli Ahmadinejadin valintaa.
– Presidentti Ahmadinejad johtaa yhtä Lähi-idän vahvimmista valtioista, ja siksi hänen näkemyksensä ovat erittäin vaikutusvaltaisia. Halusimme tarjota katselijoillemme katsauksen vaihtoehtoiseen maailmankuvaan, Byrne sanoi.
Channel 4 on lähettänyt vaihtoehtoisia joulupuheita vuodesta 1993. Ensimmäisen puheen piti homoikoni Quentin Crisp. Puheen ovat pitäneet myös muun muassa Brigitte Bardot ja Sharon Osbourne.
Lähde
Itse joulupuheessahan (englanniksi) ei ollut mitään suoranaista vihanlietsontaa, mutta koska puheen piti Iranin presidentti, on se tietysti jyrkästi tuomittava jne. Kaikkihan hänen suustaan tuleva on kuin Saatanan kieleltä tihkuvaa myrkkyä, koska mitä muutakaan se voisi (saisi) olla?
Israelin suurlähettilään sanat eivät yllätä, kuten ei myöskään Britannian hallituksen: ovathan Iran ja Israel ikiaikaisia vihollisia, joten vastapuolta ei pidä päästää näkymään positiivisessa valossa missään vaiheessa, jotta oma moraalinen perusta ei murentuisi kansalaisten silmissä.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=415