F.N.U.S. - Suomen Nihilistinen J�rjest� - www.anus.com/tribes/fnus
Maailma on mikä on, ja voit joko torjua sen pehmein harsoin peittelemällä tai sitten katsoa suoraan kohti, ja nähdä itsesi minä olet. Tämän tiedettyäsi voit nähdä virrassa tulevan kädenjälkesi; sitä ennen vain sameita unelmia.
« Hehkulamput joutumass… | Home | "Omavaraistaloudessa … »

Myrkyllisten lelujen maahantuonti on hyvä bisnes

Maanantai 15 Joulukuu 2008

Suomalaiset ovat tottuneet kuvittelemaan, että kotimaisissa kaupoissa myydään ainoastaan turvallisia tuotteita. Todellisuudessa tavaroiden laatu on kuitenkin hyvin pitkälle kiinni maahantuojien omastatunnosta, ja esimerkiksi myrkyllisten lelujen kauppa voi olla hyvinkin kannattavaa.

Kuluttajavirastossa tiedetään, että kauppojen leluvalikoimissa on jatkuvasti myrkyllisiä ja muuten vaarallisia leluja. Keinot tilanteen korjaamiseksi ovat kuitenkin vähissä.

– Viranomaisten varaan ei voi laskea siinä, että me poistaisimme markkinoilta kaikki vaaralliset lelut, korostaa Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusjohtaja Tomi Lounema.

– Kuluttajan on tärkeää tietää, etteivät meidän resurssimme riitä kaiken valvontaan.

Kiinnijäämisen riski on pieni

Jos maahantuoja ei piittaa suomalaisten turvallisuudesta, hänellä on hyvin vähän syytä huolehtia siitä, että hänen käsiensä kautta kulkeviin tuotteisiin käytettäisiin vain sallittuja raaka-aineita.

Vaikka Suomeen toisi jatkuvasti kelvottomia tavaroita, kiinnijäämisen riski on Louneman mukaan kohtalaisen pieni, sillä Kuluttajavirasto testaa tuoteturvallisuutta vain pistokokein. Kaiken lisäksi kiinnijäämisestäkään ei yleensä seuraa mitään kovin vakavaa.

– Aika pitkälle pääsee ilman että sanktioita tulee, Lounema toteaa.

Kun jokin tuote todetaan vaaralliseksi, maahantuoja joutuu vetämään sen markkinoilta, palauttamaan asiakkaiden rahat ja tiedottamaan asiasta muun muassa sanomalehdissä. Tästä koituu tietysti kustannuksia.

Lounema kertoo kuitenkin, että kaikki maahantuojat eivät vedä tuotetta Kuluttajaviraston pyynnöstä heti takaisin. Jotkut viivyttelevät ja myyvät samalla vaaralliseksi todettua tuotetta koko ajan lisää.

Viivyttely parantaa voittoja

Viivyttely kannattaa silloin, kun kyse on kohtalaisen edullisista tuotteista kuten leluista. Kun puhutaan riittävän pienestä summasta, monet asiakkaat heittävät vaarallisen tavaran pois sen sijaan, että hakisivat rahansa takaisin. Näin he kasvattavat maahantuojan voittoa.

Lounema paljastaa, että Kuluttajavirastolla on maahantuojien joukossa omat tuttunsa, joiden kanssa tuotteiden poisvetämisestä tulee kiistaa aina uudelleen, vaikka aiemmat kiistat olisivat ratkenneet viraston eduksi. Näiden rehellisyyttä on helppo epäillä, mutta asialle on vaikea tehdä mitään.

Periaatteessa vaarallisten tuotteiden maahantuonti voitaisiin Louneman mukaan tulkita terveysrikokseksi, mutta hänen tietojensa mukaan ketään ei ole koskaan tuomittu sellaisesta tuoteturvallisuusasioiden takia.

Lait tuntuvat suojaavan paremmin yrittäjää kuin kuluttajaa.
– Elinkeinotoiminnan suojelu on priorisoitu Suomessa korkealle, tuoteturvallisuusjohtaja huomauttaa.

Sitä saa mistä maksaa

Suuri osa maahantuojista on rehellisiä ja yrittää parhaansa mukaan ottaa valikoimiinsa ainoastaan turvallisia tuotteita. Lounema muistuttaa, että eettisillekin yrittäjille voi sattua vahinkoja, eikä yksittäisen ongelmatuotteen perusteella voi päätellä mitään muiden saman yrityksen tuomien tavaroiden laadusta.

Tuotteen laadun arvioiminen ja ulkomaisten laatutestitulosten tulkitseminen vaatii Louneman mukaan yrittäjältä paljon ammattitaitoa.

– Jos esimerkiksi tutkitaan lelusta metalleja, tutkimus pitää tehdä oikeasta osasta lelua. Myrkyllisellekin lelulle saa puhtaat paperit, jos mittaa väärästä kohtaa.

Älä edistä vaarallisten tuotteiden maahantuontia

– Tarkista, että pakkauksessa on sekä suomen- että ruotsinkieliset merkinnät. Merkintöjen puuttuminen voi kertoa siitä, ettei muistakaan säädöksistä ole piitattu.

– Jos tuote vaikuttaa vähänkään epäilyttävältä, kysy myyjältä, onko sen turvallisuus testattu.

– Suhtaudu epäluuloisesti tuotteisiin, joiden hinta on selvästi halvempi kuin muiden vastaavanlaisten.

– Jos ostamasi tuote vedetään markkinoilta, hae rahasi takaisin, vaikka kyse olisi pikkusummasta.

– Älä luota sokeasti Suomessa myytävien tuotteiden laatuun. Lähde


Hyödyntäjät ja hyödynnettävät; höynäyttäjät ja höynäytettävät. Joillekin sillä ei ole niin suurta väliä, että minkä kustannuksella he omaisuutensa hankkivat, kunhan vain saavat tahkottua voittoa.

Ympäröivistä rakenteista huolehtiminen ei suoranaisesti auta bisnestä, koska se ei heijastu fläppitaulukvartaaliin. Niinpä yhden mittarin varassa killuvat ihmiset ovat valmiita loisimaan muista rakenteista ajaakseen omia etujaan. Kun yhteisössä vain yksi tekee näin hän luo säröjä harmoniaan, mutta kun monet toimivat hämärästi he tasapainoittavat toisensa mitä harmoniaan tulee. Huonona puolena on se, että pärjätäkseen samalla tasolla kaikkien on osattava puukottaa selkään, jolloin yhteisö hajoaa yhtenäisen suunnan puutteen vuoksi.

Ei kommentteja

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=411

  
Muista henkilökohtaiset tiedot?

Hymiöt / Textile

Comment moderation is enabled on this site. This means that your comment will not be visible on this site until it has been approved by an editor.

  (Rekisteröi käyttäjänimesi / Kirjaudu)

Muistuta:
Hide email:

Pienellä painettua: Kaikki html-tagit paitsi <b> and <i> poistetaan kommenteista. Klikattavat linkit tehdään automaattisesti lisätessäsi url- tai sähköpostiosoitteen.
Copyright © 2006-2007 FNUS