Suomi vapaamielisen seksin ykkösmaa!
Yli 14 000 ihmistä 48 eri maassa käsittäneen tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen seksiin on kaikkein liberaaleinta, kertoo brittilehti Daily Mail.
Yhdysvaltalaisen Bradleyn yliopiston tutkimuksessa kyseltiin ihmisiltä muun muassa seksikumppaneiden ja yhden yön juttujen määristä sekä siitä, miten monen ihmisen kanssa he odottavat harrastavansa seksiä seuraavien viiden vuoden aikana ja miten he ylipäänsä suhtautuvat seksiin.
Tutkimustuloksista koottiin ”sosioseksuaalisuuden” indeksi, joka kertoo, miten vapaamielisesti ihmiset suhtautuvat seksiin. Mitä suurempi indeksiluku, sitä vapaamielisempää suhtautuminen seksiin oli. Eri maista Suomi sai kaikkein korkeimman keskimääräisen indeksiluvun, joka oli 52. Matalin indeksiluku, 19, oli Taiwanilla.
Kärkipäässä olivat myös muun muassa Slovenia, Latvia ja Kroatia. Iso-Britannian indeksiluku oli 40 ja se sijoittui sijalle 11. Kuitenkin mitattaessa teollisia maita, joiden väkiluku on vähintään 10 miljoonaa, Britannia ponkaisee ykköseksi.
Osa tutkimustuloksista julkistettiin New Scientist -lehdessä.
Lähde
Kyllä! Me olemme jälleen kerran valloittaneet yhden tilaston kärkipaikan, hyvä me! Hmm, mitäs tuo tutkimus koskikaan... ah, seksiäpä se. Niin, olemme hyvin vapaamielisiä seksin suhteen, ja se on yksinomaan HYVÄ asia, koska seksikin on iloinen asia ja näin ollen sitä tulisi harrastaa mahdollisimman usein vielä mahdollisimman monen kanssa vipinän lisäämiseksi.
Toisin sanottuna olemme tutkimustulosten valossa muihin maihin verrattuna sen verran näköalattomia, että joudumme etsimään syytä elämäämme yhden yön juttujen päämäärättömästä panemisesta. Olemme kuin auto, joka kulkee yön pimeydessä lukemattomia kilometrejä, ulvoen asvalttia pitkin vain siksi, että pääsisi täyttämään tankin. Huoltoaseman kelmeiden valojen vihdoinkin loistaessa ympärillä auto kurvaa himokkaasti automaatille, ja jatkaa janon sammutettuaan matkaa kohti ei-mitään. Ainoa syy, miksi tämä auto on edes liikkeellä on se, että sen täytyy päästä uudestaan huoltoasemalle tankkaamaan, ja tämän takia se ajelee koko elinkaarensa ajan samoja vanhoja teitä, yhtään mihinkään lopulta päästen.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=408