Itsetunto
Ihmisiä. Niitä istuu omissa kopeissaan kuin ampiaistoukat kennoissaan, ja niitä myös vaeltaa tuhannella eri tyylillä siellä sun täällä mantuja mainion moninaisia. Tietävätkö ne itsekään, että missä elävät? Ovatkohan he edes kysyneet?
Teot määrittävät olennon elämää, sillä ne eivät vain kerro olennon kyvyistä, vaan myös antavat olennolle itselleen palautetta. Niinkuin maailma on muokannut olentoa kuin metsä yksittäistä puuta, myös olento muuttaa maailmaa ja samalla oppii tuosta vuorovaikutuksesta. Hän painaa kätensä meren pintaan: aikansa veden väreilyn vielä huomaa, mutta pian se sekoittuu vesimassan muihin liikkeisiin, jolloin kädenpainallusta ei enää voi erottaa sen jättämästä jäljestä huolimatta. Mitättömyydestään ikuisuuden muuria vasten huolimatta teot ovat tekijälle itselleen tärkeitä, sillä niillä hän kaivertaa paikkansa ja tajuaa rajansa kaikkeudessa.
Ihminen, joka noukkii puupalikan ja vuoleskelee siitä vaikkapa voiveitsen, huomaa tehneensä jotain konkreettista, käsinkosketeltavaa: hän muutti ainetta, ja loi jotain uutta. Oman kädenjäljen näkeminen on osoitus vallasta ja hallinnasta oman elämän suhteen ja siitä, että pystyi ylitsekäymään työn vastuksen, jotka ovatkin tavallaan kuin lämmin taputus päälle ja rehellinen kehaisu. Sanonta "työ tekijäänsä kiittää" on todempi kuin voisi aluksi ajatellakaan. Onnistuminen haastavaksi kokemiensa koettelemusten edessä antaa olennolle palautteen, että sillä on valtaa ympäristönsä suhteen, ja että se kykenee pitämään pintansa haasteidenkin edessä. Itsevarmuus lisääntyy, koska olento tietää, että ainakaan näiden rajojen sisällä ei tule mitään sellaista vastaan mistä ei selviäisi.
Asian kääntöpuolena on se, että osoitus oman vallan vähyydestä tai maailman silkka vastaamattomuus huutoosi on omiaan lannistamaan ihmistä. Tavoitteiden ollessa liian helposti saavutettavissa onnistumisen iloa ei pääse oikein kokemaan alkuinnostuksen jälkeen, koska tuo kokemuksena ei jätä vaikutusta mieleen; kun haasteet suorastaan murskaavat ihmisen kerta kerran jälkeen, hän murtuu ja luovuttaa ennemmin tai myöhemmin saadessaan palautetta, ettei yksinkertaisesti pysty tämän haasteen voittamiseen. Tahdon lujuudesta riippuen hän joko vaipuu apatiaan tai sitten ottaa vain askeleen taaksepäin kohti tavoitteita, jotka ovat saavutettavissa rakentavalla työllä. Kun ihminen taas ei saa palautetta, tilanne on sama kuin silmät eivät vastaanottaisi valoa, jolloin ne eivät voi antaa aivoille tietoa hahmottaa ympäristöä: ihminen jää masentavaan limboon, jonka tummista syövereistä ei pääse pois vain odottamalla. Se imee paikallaan olevat olennot syvemmälle ja syvemmälle itseensä.
Kun liikkumattomuus sekä seinää päin rynnistys johtavat samaan lopputulokseen, eli ennen niin avarien horisonttien vetäytymiseen ahtaaksi koteloksi ympärillesi, on selvää, että keskitie on se kultaisin tässäkin tapauksessa. Jos ihminen tahtoo iskeä itsensä maailmaan ja antaa todellisuuden lukuisten pintojen koskea ihoaan, hänen täytyy rohkeasti ottaa härkää sarvista. Kun tuolle polulle astuu, taistelu ei tule koskaan loppumaan, mutta se ei olekaan tavoitteena. Elämä on taistelua monella eri tasolla, ja kamppailujen läpikäyminen kertoo sinulle itsestäsi ja paikastasi elämän virrassa. Kysy, niin sinulle vastataan!
-kuurakarahka
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=403