KTL: Suomesta tullut mallimaa ruokavalion muuttamisessa
Suomesta on tullut mallimaa, jonka asiantuntijat kiertävät kertomassa ulkomailla siitä ihmeestä, että kansan ravintotottumuksia voidaan muuttaa.
Tutkijoiden uudesta matkasaarnaajan roolista kertoi Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Pirjo Pietinen julkistaessaan uusinta versiota viiden vuoden välein toistettavasta Finravinto-tutkimuksesta.
Esimerkiksi elintarvikepakkausten suolapitoisuusmerkinnät ovat suomalainen erikoisuus, jonka avulla suolankäyttöä on saatu rajoitettua.
Suolaa syödään silti yhä liikaa. Hyviä rasvahappoja moni saa liian vähän usein jo sen takia, että karttaa kaikkea rasvaa.
Hyvää rasvaa saa öljyistä, pehmeistä levitteistä ja kalasta.
Kalasta saa myös D-vitamiinia, jota suomalaisilta puuttuu. Myös folaattia ravintoon sisältyy niukasti. Sen lähteitä ovat ruisleipä, kasvikset, hedelmät ja marjat sekä maitovalmisteet.
Terveellisintä ruokaa Suomessa syövät yli 50-vuotiaat naiset, vaikka tutkimuksissa naiset usein kaunistelevat ruokatottumuksiaan. Tutkijat tekivät käyriinsä "korjausliikkeen" naisten kaunistelun takia.
Pietinen toivoo, että terveellisesti syövät isoäidin iässä olevat naiset vaikuttaisivat lasten ja nuorten ruokavalioon, joka herättää huolta maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi amerikkalaistutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että pitkään laskeneet sydänkuolemakäyrät ovat kenties kääntymässä nousuun nuorten ylipainon ja rasvaisen ruuan takia.
Finravinto-tutkimus on tehty 25–74-vuotiaille, joten nuorimmat ovat jääneet ulkopuolelle. Toisaalta alle 35-vuotiaita kaupunkilaismiehiä on ollut kaikkein vaikeinta saada vastaajiksi.
Lähde
No hienoa, mutta jos jättäisimme banderollit ja trumpetit vielä kaappiin, sillä
- olemmehan lihavampia kuin koskaan
- olemmehan huonommassa kunnossa kuin koskaan
- syömmehän huonommin kuin koskaan
Viimeinen väite on selkeässä ristiriidassa uutisen kanssa. Siis mitä, mehän syömme kevyesti ja pehmeää rasvaa, eikö se riitä muka?
On hyvä, että ihmiset ovat tajunneet lopettaa rasvan alinomaisen vainon, ja uskaltavat panna sitä suuhunsa - vaikka vielä hikipisarat kirpoavatkin - mutta nyt kohkataan pehmeästä rasvasta ja tuijotetaan kolesterolitasoja, mutta ei viitsitä ottaa huomioon että tarvitsemme kaikkia luonnollisia rasvoja oikeassa suhteessa. Syömme jalostettua rasvaa, transrasvaa, joita elimistömme ei osaa käsitellä niiden muuttuneen koostumuksen vuoksi, ja ne muuttuvat sitten solutasolla hajottaviksi vapaiksi radikaaleiksi. Emme ymmärrä, että kolesteroli ei itsessään ole syy, vaan pelkkä korrelaatio: korkea kolesterolitaso heijastaa kehon pyrkimystä korjata itseään.
Ravinnosta on paljon helposti väärinymmärrettävää tietoa, mutta markkinoijille on tietysti onnenpotku kun saadaan uusia asioita selville ravinnosta, sillä he saavat mainonta- ja brändikoneistoonsa uutta virtaa.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=380