Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista
tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto -
toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä
on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä
olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat
toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon
merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan
todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten
realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme,
että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse
annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden
filosofiaan.
15 09 08 - 10:52
Kerrostalon parvekkeelle ripustetun hakaristilipun poistamiseksi ovat keinot vähissä. Kiinteistöliiton vanhemman lakimiehen Tiina Hallbergin mukaan taloyhtiön hallituksella ei ole valtaa vaatia lipun poistamista, vaikka se häiritsisikin muita asukkaita.
"Hallituksen tai isännöitsijän on ihan mahdotonta puuttua, jos lippu on huoneiston sisäpuolella tai sen tilaan kuuluvalla parvekkeella eikä aiheuta konkreettista vaaraa", Hallberg sanoo.
Viikonloppuna useat lehdet kertoivat, että kerrostalon parvekkeen kattoon ripustettu hakaristilippu herätti pahennusta Helsingin Pikku Huopalahdessa. Naapurit soittivat paikalle poliisit, mutta hekään eivät voineet tehdä asialle mitään, koska hakaristilipun pitäminen parvekkeella ei sinällään ole rikos.
Hallbergin mukaan tilanne olisi taloyhtiön kannalta toinen, jos lippu olisi ripustettu parvekkeen kaiteen ulkopuolelle.
"Lain mukaan asunto-osakkeen omistaja ei saa tehdä muutostöitä asunnon ulkopuolelle, eli periaatteessa asukkaalla ei ole oikeutta laittaa mitään parvekkeensa ulkopuolelle", Hallberg kertoo.
Hänen mukaansa tilanteeseen ei juuri vaikuta se, onko kyseessä omistus- vai vuokra-asunto. Hallbergin mielestä toistaiseksi voimassa oleva vuokrasuhde pitäisi kuitenkin olla mahdollista irtisanoa, kun siihen on hyväksyttävä syy.
"Riitatilanteessa jäisi tuomioistuimen harkittavaksi, olisiko tämä hyväksyttävä syy irtisanomiselle vai ei", Hallberg sanoo.
Poliisiylitarkastaja Jorma Toivasen mukaan sisäministeriöllä ei ole erityistä ohjeistusta siitä, kuinka parvekkeille ripustettujen hakaristilippujen kanssa pitäisi toimia.
"Lipun pitäminen parvekkeella ei ole vielä kiihottamista kansanryhmää vastaan, eikä järjestyslaki puolestaan tunne tällaista asiaa", sisäministeriössä työskentelevä Toivanen sanoo.
Hänen mukaansa poliisi ei voi mennä koputtelemaan hakaristilipun ripustajan ovelle ja pyytää tätä ottamaan lippua pois.
"Sille ei oikein ole mitään perustetta. Se olisi yksityisyyteen puuttumista."
Pikkuhuopalahtelaisella parvekkeella olleen lipun liehunta loppui lopulta siihen, että nuorehko mies poisti hakaristilipun kiipeämällä kadulta asunnon parvekkeelle.
Lähde
Voin vain kuvitella, kuinka lipun paikalleen ripustanut naureskelee partaansa tästä seurannutta keskustelua ja vakavuudesta kiveäkin jäykempiä ilmeitä. "Vapauden" ja "oikeuksien" perään huutelevat osoittavat vain todelliset karvansa, kun laukovat absoluuttisia totuuksiaan "pahuuden symboleista," jotka pitäisi kieltää kaiken "hyvän" nimissä. He eivät vain kaipaa muistutusta siitä, että heidän ihmisoikeutensa ovat vain turha ja eittämättä mukava harha, joiden puolesta on kiva taistella tunteakseen tekevänsä jotain. Fanaattisimmat eivät ehkä tästä parane, vaan saavat vain lisää tuulta siipiensä alle, mutta ehkä mattimeikäläiset katsastavat käsitteensä uudelleen, jos kokivat näyn hakaristilipusta parvekkeella järkyttävänä, tai vähintäänkin silmiinpistävänä.
Loistava trolli.
Copyright © 2006-2007
FNUS
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=351