Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista
tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto -
toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä
on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä
olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat
toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon
merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan
todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten
realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme,
että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse
annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden
filosofiaan.
19 08 08 - 09:44
Lapsettomuus 40-44-vuotiaiden amerikkalaisnaisten keskuudessa on kaksinkertaistunut sukupolvessa, ilmenee Yhdysvaltain väestölaskennasta. Kesäkuussa 2006 joka viides tähän ikäryhmään kuuluva jäi lapsettomaksi, kun 30 vuotta aiemmin vain joka kymmenes. Innokkaimmin tässä ikäryhmässä hankkivat lapsia akateemisen tai ammattitutkinnon juuri suorittaneet.
Suuri osa naisista ei saa enää ollenkaan lapsia, kertoo lapsettomuustutkimuksen tekijä Jane Lawler Dye USA Today-lehden mukaan. Myös lasten saamiseen kykenevät hankkivat yhä vähemmän lapsia.
Valkoisten naisten - paitsi latinojen – syntyvyys, 1,9 naista kohti, on jatkuvasti alhaisempi kuin väestön uusintamiseen tarvittava määrä: 2,1/ nainen, kertoo 15-44-vuotiaiden naisten hedelmällisyystutkimus vuoden 2006 tietojen perusteella.
Selvitys ei kerro lapsettomuuden syitä, mutta tutkijoiden mukaan avioliittojen ja lasten hankkimisen myöhentymisellä on vaikutusta.
Valintana lapsettomuus
Vanhempien naisten lapsettomuuden kasvu heijastaa tutkijoiden mukaan muutosta perhemallissa. Yhdysvalloissa on yhä enemmän naisia, jotka valitsevat lapsen asemesta uran olivatpa naimisissa tai ei.
Latinalaisamerikkalaista alkuperää olevien naisten syntyvyys on Yhdysvalloissa korkein kaikista etnisistä ryhmistä: 2,3 naista kohden. Latinoväestö kasvaa, mustien osuus pysyy suunnilleen ennallaan ja valkoinen sekä aasialainen väestö vähenee. Se merkitsee väestön monikulttuurisuuden lisääntymistä.
Muita trendejä:
• Utahin, Nebraskan ja Idahon osavaltioissa korkein syntyvyys, New Hampshire, Vermont ja Rhode Island pitävät perää.
• 36% äideistä ei ollut avioliitossa
• 57% äskettäin äideiksi tulleista oli työssä
• 40-44-vuotiaiden joukossa korkein syntyvyys oli akateemisen loppututkinnon tai ammattitutkinnon suorittaneilla, jotka valmistuttuaan kiirehtivät saamaan lapsen
• kaikenikäisistä naisista korkeasti koulutetuilla oli vähemmän lapsia kuin muilla ryhmillä
• toisen polven latinoilla oli alempi syntyvyys kuin ulkomailla syntyneillä tai kolmannen sukupolven latinalaisamerikkalaisilla naisilla
Lähde
Elämme tässä hetkessä - NYT - eikä ole aikaa antaa uran lipsua käsistä. Onnihan on paljon lähempänä seuraavassa tilipäivässä kuin seuraavassa sukupolvessa.
Copyright © 2006-2007
FNUS
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=325