Itsensäkorotus
Tunnetko olevasi idioottien ympäröimä, joilla ei ole hölkäsen pöläystä maailman menosta; olet ainoa tiedostava henkilö, jonka tunnet? Tuo tunteesi, vaikkakin mieltähivelevä, ei ole tae erinomaisuudestasi.
Kanssaeläjistä voi erottautua kovin monella tavalla, esim. harrastusten myötä. Aikanaan on tietysti itsestäänselvää, että taidot ja tietämys karttuvat paremmiksi kuin muilla asiaan vihkiytymättömillä. Ihminen huomaa tässä vaiheessa, että erottuu muista edukseen, ja joko sivuuttaa sen vain tosiasiana tai sitten leijuu sen myötä suorastaan pilviin. Hänhän on kanssaeläjiään jossain asiassa edellä, kehittyneempi ja parempi, joka on mitä miellyttävintä elämässä syystä tai toisesta kilpaileville. Toisten ei tietenkään tarvitse tietää, että moinen kilpailu on käynnissä, vaan jokainen osanottaja voi puuhastella toisilta salassa omassa lokerossaan.
Olettaen, että tämä henkilö on varustettu normaalilla, toimivalla järjellä, hän ymmärtää että pätevyys postimerkkien keräilyssä tai purjehtimisessa ei välttämättä heijastu kyvykkyytenä elämässä yleensä, ellei kyseisellä harrasteella ole jotain laaja-alaisempia ulottovuuksia oman piirinsä lisäksi. Tietysti harrasteen sisällä toisiin vertailu on helpompaa, koska arvostelukriteerit ovat jo valmiiksi tiedossa ja selvät. Toinen luku on sitten yleinen tietämys, tai elämässä luoviminen, jonka piiristä on helpompi saada vertailukohteita muista ihmisistä.
Oman egon ansaan joutuminen on kaikkein helpointa juuri silloin, kun ympärillä on paljon verrokkeja, mutta joita ei joko tunne kovin hyvin tai sitten ei ollenkaan. Me nihilistit saatamme ollakin varsin taipuvaisia jonkinsortin elitismiin, joka ei sinänsä ole mitenkään väärin - sen merkitys riippuu vain siitä, minkä päälle kyseinen elitismin tyyppi rakentuu. Useimmat ihmiset eivät ajattele nihilistisesti vaan ovat jättäneet nurkkiinsa tiettyjä vankkumattomia arvoja, ja niin itseään nihilistisinä pitävät saattavat tuntea ylemmyyttä muiden seurassa. Onhan sitä itse ajatellut löytäneensä mitä suurimman salaisuuden, josta muut eivät ole kuulleetkaan. Tällöin on helppoa luoda halveksuvia katseita muita kohtaan, kun he eivät ole nousseet samalle tasolle maailman ollessa sama kummallekin osapuolelle. Tilanne on kuin juoksukisan maaliviivalla: kaikki ovat ammattimaisia juoksijoita, mutta vain yksi voi voittaa.
Kuten sanoin, elitismissä ei ole itsessään mitään vikaa: jotkut vain ovat kyvykkäämpiä kuin toiset, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Ongelmia syntyy, kun nöyryys omien havaintojen ja tiedon määrän rajoittuneisuutta kohtaan siirtyy taka-alalle, ja pöyhkeät oletukset astuvat esiin. Tämä johtaa luonnollisesti vääristyneeseen minäkuvaan ja harhaiseen käsitykseen omasta asemastaan maailmankaikkeudessa. Omat jalkansa kadottaneelle nihilistille tekeekin hyvää palata maan pinnalle ottamalla vasaran jälleen esiin, ja lyömällä tuskaiset lyöntinsä omaan egoonsa. Tätä voisikin ajatella todellisena luonteenlujuuden testinä, sillä on helppoa ottaa ja analysoida vielä ulkopuoliset arvot, mutta kun on kyse omista arvoista ja niin syvälle juurtuneista käsityksistä, joiden lempeästä syleilystä ei malttaisikaan päästää irti, monen vasarat heilahtavat vain yhden kerran: voimattomina maahan.
Olet ymmärtänyt, että ihmisillä ei ole mitään erityistä arvoa, joka nostaisi heidät kaikkien muiden yläpuolelle, ja mielihyvin pyyhit omatekoiset sädekehät heidän ympäriltään. Kun olet valmis, katso itseäsi ja kysy: tuleeko oma loisteeni pelkästä maalista ja koreista vaatteista, vai onko se tahtoni tuli joka palaa kirkkaasti, voiton ja ylitsekäymisen aurinko?
-kuurakarahka
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=319