Nettilorvailu haittaa poliisien työntekoa Puolassa
Puolan poliisi on kieltänyt alaisiaan käyttämästä suosittua Nasza Klasaa, Facebookia muistuttavaa verkostoitumisohjelmaa.
Syynä on se, että poliisit lorvailevat sivustolla pitkin päivää ja sen pelätään haittaavan työntekoa. Sivuston käyttö on kielletty useilla työpaikoilla, ja jotkut ovat jopa estäneet työntekijöiden pääsyn useille nettisivuille, esimerkiksi YouTubeen, jotta huvi ei menisi työn edelle.
Nasza Klasaa saavat mennä tiirailemaan kuitenkin ne konstaapelit, jotka yrittävät jäljittää lainrikkoja internetin kautta.
Lähde
Tuon perusteella voisi kuvitella, että puolalaisilla poliiseilla ei ole työmotivaatio aivan kohdillaan.
Internetin hupisivut ovat tietysti osa ongelmaa, sillä ilman pääsyä niille poliisit eivätkä muutkaan hukkaisi työaikaansa moisiin turhuuksiin. Innostus tästä tuskin kasvaisi, vaan parhaimmillaankin arvon konstaapelit käytännössä työnnettäisiin töihin, koska he eivät koe että olisi mitään muutakaan mielekästä tekemistä. Työn ei tarvitse olla hassunhauskaa ja tyhjälle naurua, mutta tekijän tulee kokea se jollain tavalla hyödylliseksi ja tarkoitukselliseksi jotta into säilyisi yhtä heleänä päivästä toiseen.
Työ voidaan nähdä vain mekaanisena puurtamisena, mutta koska ihminen ei ole kone, mieli väsyy ja aikanaan työteho heikkenee. Siitä saa kuitenkin rahaa, joten paras roikkua mukana mikäli tahtoo leipää pöytään, koska tärkeintä on saada se kahdeksan tuntia kulumaan tavalla tai toisella, mieluiten helpoimman kautta.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=312