Hömppäjulkisuus ei kelpaa kaikille kansanedustajille
Kansanedustajia on karkeasti jakaen kahta kastia: julkisuusnarkkareita ja taviskansanedustajia. Kaikki tuntevat julkisuusnarkkarit ja varsinkin heidän henkilökohtaisen elämänsä - kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) sanoi viime viikolla Porissa, että nämä narkkarit alkavat suorastaan voida pahoin, jos eivät saa päivittäistä julkisuusannostaan.
Politiikan julkkisten lisäksi eduskunnassa on kymmeniä ja taas kymmeniä kansanedustajia, joista emme juuri koskaan kuule mitään. Ja vielä vähemmän, yleensä ei mitään, tiedetään siitä, mitä heille eduskuntatalon ulkopuolella tapahtuu.
Moni kansanedustaja on tietoisesti valinnut asiapirkko- ja asiapentti-linjan. Esimerkiksi salolainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Katja Taimela (sd.) sanoo, että hän ei missään tapauksessa ole halunnut lähteä mukaan hömppäjulkisuuteen, jonne häntäkin, 33-vuotiasta blondia, houkuteltiin naisten- ja iltapäivälehdistä heti edustajauran aluksi.
- Ette tule koskaan saamaan juttua linnanjuhlamekostani. Olen sanonut, että lähden haastatteluihin, jos ne ovat 99-prosenttisesti työasioita, mutta en toisinpäin. En ymmärrä sitä, että kaikki myydään lehdille, Taimela sanoo.
Osa kansanedustajista perustelee henkilökohtaisesta elämästään kertomista sillä, että se on ainoa tapa pysyä neljän vuoden ajan äänestäjien mielessä ja varmistaa seuraavat vaalit. Taimela ei käsitä sitä ollenkaan.
- Olisi ihan kaameaa, jos oman elämän esittely olisi se tae, jolla pääsee eduskuntaan uudelleen. Minulla on elämää eduskunnan jälkeenkin, jos tämä työpanos ei riitä.
Tavallinen elämä riittää myös politiikassa
Taimelan kanssa samoilla linjoilla on toinen ensimmäisen kauden kansanedustaja, Jari Larikka (kok.) Kouvolasta. Larikka kertoo ilmoittaneensa heti kautensa aluksi, että jos ei ole muuta kysyttävää kuin se, mitä laittoi tänään ruuaksi tai puki päälleen, ei kannata edes kysyä.
- Olen yhä ehdottomasti sitä mieltä, että se oli oikea ratkaisu. En lähde höpöttämään sellaisista asioista, jotka eivät muille kuulu.
Larikka sanoo, että hän on mieluummin tavallinen poliitikko kuin rokkistara. Paloesimies ja ravintola-alan yrittäjä tunnetaan kyllä omassa vaalipiirissä, ja se riittää hyvin.
-Olen onnellisesti naimisissa ja minulla on kaksi lasta. Elämä on tasapainoista, eikä minulla ole syytä lähteä hakemaan mitään ylimääräistä julkisuutta.
Maltillinen julkisuuslinja tuntuu sopivan myös aika monelle äänestäjälle. Ainakin toisen kauden sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk.) sai keväällä myönteistä palautetta siitä, että oma kansanedustaja ei ollut mukana missään politiikan kohu-uutisessa.
- Sanoivat, että hyvä kun ei tarvitse hävetä! En kyllä tule pyrkimäänkään muuhun kuin asiajulkisuuteen, Kiviranta sanoo, ja kertoo sen tähän mennessä riittäneen hyvin.
Poliitikkojen yksityiselämän perässä laukkaavia toimittajia syytetään joskus siitä, että tärkeät asiat jäävät kertomatta, kun kevyemmät saavat tilaa. Kansanedustaja Jari Larikka uskoo, että vakavien juttujen tekijöiden määrä onkin vähentynyt: ei haluta keskustella Lissabonin sopimuksesta, kun on kihlajaisia, häitä, uusia naisia ja uusia miehiä.
Kansanedustajalla on roosanväriset pikkuhousut
Erään kansanedustajan pikkuhousujen väri on roosa. Tai on olematta, sillä hän ei kerro.
Eikä lähetä STT:lle sähköpostia omista häistään, eikä soita ja kysy, miten omat häät uutisoidaan, eikä lähetä tiedotetta erostaan, eikä kerro vauvansa nimeä, eikä adoptiotyttärensä Kiinan-ikävästä. Eikä soita, että punkki puri.
Tällaisiakin kansanedustajia vielä on, vaikka aina ei uskoisi. Emme tiedä heistä juuri mitään, paitsi eduskuntatyöstä jotain.
Se on kuin viileä suihku aikana, jolloin tiedän vain lehtiä lukemalla ja televisiota katsomalla eräistä kansanedustajista ihan liikaa, ihan liian henkilökohtaisia asioita. Eikö heidän mielestään elämä ja rakkaus muutu banaaleiksi, eikö niiden taika häviä, kun ne jakaa kaikkien kanssa?
Jos rajoja ei aseta itse, ei sitä tee kukaan muukaan.
Lähde
"Salaa" puurtavat kansanedustajat tahtovat jäädä valokeilassa paistattelevien linssiludejen alle, sillä toiston myötä ihmiset muistavat naaman ja nimen, tuli se esille missä yhteydessä hyvänsä.
Toinen julkisuushakuisuuden käyttöä ikäänkuin "vaalityönä" perusteleva asia on se, että puhumalla arki- ja tyhjänpäiväisyyksistä pääset lähemmäksi kansaa, josta on näemmä kiinnostava kuulla mitä "herrojen" arkeen kuuluu, kuka menee naimisiin ja ketkä eroavat. Vaalikarja yhdistää itsensä mieluiseen kansanedustajaehdokkaaseen helposti pinnallisuuksien perusteella, ja ääni menee helposti lööppien nollainformaation perusteella kunhan puolue ei ole aivan räikeässä ristiriidassa omien näkemysten kanssa.
Pistää miettimään, että mikä on eduskunnan arvo, jos sieltä kerran löytyy runsaasti noita julkisuuden aalloilla saliin ratsastavia keikareita. Ovatko he tosiaan sopivia henkilöitä päättämään maanlaajuisista asioista? Toisaalta, kuinka valistaa äänestäjiä jottei äänenanto menisi ihan arvailuksi, olettaen että käytettävissä olisi vain asiatietoa ehdokkaista ilman pisaraakaan kutkuttavasta yksityiselämästä?
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=310