Itsekuri
Ilman purjeita laivat ajelehtisivat aivan holtittomasti elon aalloilla, eikä purjekaan paljoa tilannetta paranna jollei sitä saa käännettyä.
Armeijaan meno oli minulle, kuten toivottavasti monelle muullekin, jonkinasteinen herätys oman kunnon kohottamiseen koetusta varten. Cooper-testin tuloksilla mitattuna juoksukunto oli noin 2000 metrin luokkaa, ja tajusinkin aloittaa kunnon parantamisen ainakin muutama kuukausi ennen armeijaa, koska tuolla tehottomuudella olisi vain tullut vaikeuksia.
Alku oli kankeaa, mutta päämäärä siinti edessä ja aikanaan jalat tottuivatkin juoksuun, eikä happi ollut enää niin tiukalla kuin ennen. Ensimmäisessä kuntotestissä olikin jo todettavissa roima parannus vanhaan tasoon nähden, ja itse intin myötä sekä kestävyys että voimat paranivat ihan itsestään ilman erityistä harjoittelua. Kun kuukaudet olivat takana, edessäni oli valinta: jatkaako tuota ennen armeijaa aloittamaani rutiinia vai ei?
Kokemusten valossa valinta oli selvä. Olin kasvanut kiinni liikunnan rutiiniin ja myös itse toiminta kokemuksena oli miellyttävää, sillä oman kehon ylläpito on sekä ruumiillisesti että henkisestikin haastavaa, mutta sen kautta tietty kasvattavaa. Ilman jämäkkää ohjausta keho kuin keho rapistuu, ja parantuneen kunnon edut olivat tulleet ilmi.
Nyt, vuosia myöhemmin ja monen valaisevan hetken ja tiedonjyväsen jälkeen, olen valovuosia pidemmällä fyysisessä kehityksessä. Tämä on myös palvellut henkistä puolta, sillä terveessä kehossahan on hengen hyvä asustaa, kuten usein tiedetään mutta myös unohdetaan. Milloin tahansa olisin voinut lopettaa ja jättää homman kesken, siirtää elämässä astetta rennompi pykälä päälle. Tällöin aikaa olisi vapautunut vaikka minkälaisille huvituksille, joita olisin kyennyt harrastamaan yhtä hyvin rapakuntoisena siinä missä loistavassakin vireessä.
Tien luomiseen mielessä vaikuttaa ennenkaikkea kaukonäköisyys, jota voisi älykkyydeksi kutsua, ja tietysti tahto. Ilman älyä ymmärtää mikä on itselle parasta tai edes ajatella päämääriä ei voida luoda tietäkään, jolla sitten pysyä tahdonvoiman avulla. Toisaalta parhaimmatkin oivallukset jäävät puhkeamatta kukkaan kun itsekurin tiukkuus on kuminauhan luokkaa, sillä silloin energia suuntautuu vähän minne sattuu, vain joskus silloin teoriassa elävään päämäärään.
Maailma on kuitenkin luonteeltaan sellainen, että se ei tarjoa valmiita tavoitteita, vaan ihmiset joutuvat luomaan ne itse. Oman onnemme nojassa olemme siis, ja peililtä onkin turha kysyä että kuinka sitä kannattaisi menetellä. Vastauksena on vain oma hölmistyneenä odottava katseesi pohdiskellessasi eri vaihtoehtoja ääneen. Varsinkin nykyään kun selviytymisen kynnys on niin paljon matalampi että voimme keskittyä työpaikan ja asunnon löydettyämme kulutuksen onneen, on helppo eksyä tavoitteistaan. Löysätahtoiselle yhteiskunta tarjoaa viihdykettä vuorokaudet läpeensä, ja niin kuri on koetuksella kaikkien kiusausten keskellä. Miksi miettiä asioita pidemmällä tähtäimellä kun aistit tyydyttyvät vähemmälläkin vaivalla?
Aineelliset tavoitteet ovat kuitenkin vain kertaluonteisia, sillä jossain vaiheessa pystyt nostamaan tietyn painon tai juoksemaan tietyn matkan, josta onkin sitten helppo nostaa rimaa aina vain ylemmäksi. Jos itsellä on jokin lopullinen päämäärä - joka on saavutettavissakin - siitä itsestään tulee tahtosi liekki. Itse tavoitteiden saavuttaminen ei ole kuitenkaan tärkeää, vaan se, että lujittaa mielensä ja osaa keskittää ajatuksensa yhteen asiaan, ja kykenee taistelemaan. Muutoin tahtosi riippuu tavoitteesi lieasta, ja jos päämäärä häipyy näkyvistä tai saat iskettyä kyntesi siihen, tahtokin kuolee, ja olet jälleen loputtoman ulapan armoilla yhden aallonharjan päälle kiivettyäsi.
-kuurakarahka
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=302