USA:ssa jo joka neljäs huomattavasti ylipainoinen
Jo joka neljäs amerikkalainen on huomattavasti ylipainoinen, paljastaa tuore tutkimus. Yhdysvaltojen hallituksen selvityksen mukaan amerikkalaisista 25,6 prosentilla painoindeksi on yli 30.
Painoindeksi saadaan jakamalla ihmisen paino tämän pituuden neliöllä. Normaalipainon yläraja on 25.
Tilanne on huonoin Alabaman, Mississippin ja Tennesseen osavaltioissa, missä jo lähes joka kolmas aikuinen on huomattavasti ylipainoinen.
Hallitus oli asettanut tavoitteeksi laskea ylipainoisten aikuisten määrän 15 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Uuden tutkimuksen mukaan yksikään osavaltio ei tule saavuttamaan tavoitetta.
Lähde
Hallituksella on kyllä kunnianhimoiset suunnitelmat, sillä jos jo joka neljäs aikuinen amerikkalainen on huomattavasti ylipainoinen, niin kuinkahan monella on painoindeksi yli 25:n? Painoindeksi ei tietysti kerro kaikkien kohdalla totuutta painon luokituksesta, sillä toisilla voi olla sen verran lihasta, että painoa on väkisinkin yli indeksilukeman 25, mutta eiköhän tuo useimpiin päde kun kerran keskiarvoista puhutaan.
Roskaruoan poistaminen ja hyötyliikunnan lisääminen ovat hyviä keinoja aloittaa terveyden kohentaminen, mutta yhteiskunnan rakenteen muuttaminen enemmän lihaksilla toimivaksi kumitassujen ja rattaiden sijaan on tarpeen. Kaikilla kun ei ole tarvittavaa itsekuria terveystavoitteiden saavuttamiseksi.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=300