Brittinuorten aivot kärsivät käytännön työn puutteesta
Brittilasten aivojen kehitys on vaarassa, kertoo tuore tutkimus.
Käytännöllisen käsillä tekemisen, kuten puutöiden ja soittamisen, puute uhkaa saarivaltion lasten taitojen ja älyn kehitystä.
Yhä useammin lapset muodostavat kuvansa maailmasta tietokonepelien kautta. Raportin laatinut Ruskin Mill -säätiö suosittelee tämän takia käsitöiden lisäämistä kouluopetuksessa.
Tutkijoiden mukaan lapset saavat käsitöistä tarvittavaa tietoa käytännön maailman toiminnasta. Tämä taas parantaa valmiuksia esimerkiksi teknisten alojen koulutukseen.
Lähde
Todellisuus on verrattomasti monimutkaisempi ja kiehtovampi kuin mikään virtuaalinen maailma voisi koskaan olla. Tietokonemaailmojen valttina on laaja kirjo erilaisia pinnallisia koukkuja, jotka vaikuttavat kovin eksoottisilta ensinäkemältä, ja ne muodostavat tiettyjen kaavojen mukaan toimivia ympäristöjä (pelejä kun ovat) mutta maailmasta itsestään voi ammentaa loputtomasti.
Pysähdy, katsele ympärillesi. Mieti esineiden olemusta, rakennetta, ja kuinka aika vierii eespäin jokaisen tapahtuman myötä. Anna kätesi koskettaa näitä esineitä, ja pohdi sormiesi verratonta liikkuvuutta kun ne hapuilevat miltei käsittämättömän monimutkaisen prosessin luomia kokonaisuuksia.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=297