Vanhanen arvostelee puukauppiaita hidastelusta
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) syyttää kotimaisen puukaupan osapuolia tahallisesta kaupan hidastamisesta.
Vanhanen sanoo Alma Median haastattelussa, ettei metsänomistajilla ole varaa jäädä odottelemaan puun hinnan nousua.
Syytä kaupankäynnin hitauteen on pääministerin mielestä myös teollisuudessa. Jos teollisuus nyt päättää vähentää kapasiteettiaan pysyvästi, sitä ei hänen mukaansa helposti kasvateta uudelleen.
Vanhasen mukaan puukaupan osapuolet elävät "eri todellisuudessa" kuin mitä Venäjän puutullien korottamisen uhka merkitsee. Venäjä on uhannut nostaa raakapuun tullimaksuja roimasti vuodenvaihteessa.
Pääministeri arvelee, että kaikki teollisuuden tarvitsema puu koivua lukuun ottamatta voitaisiin saada kotimaan metsistä.
Lähde
Noh, metsänmyyjät tahtovat vain odottaa parhaimpia tarjouksia, jotta heidän sijoituksensa kantaisi mahdollisimman paljon hedelmää. Teollisuus taas ostajana tahtoisi ostaa pian, sillä muuten ylimääräisen kapasiteetin ylläpito syö rahaa, ja edessä on lakkautuksia ja liiketoiminnan supistamista. Parhaimmassa tapauksessa metsäteollisuus pienentää liekkiä huomattavasti viime vuoden roihuun verrattuna, ja onpa pienikin viivyttely jonkinlaista lisäaikaa luonnolle. Huonoimmassa tapauksessa teollisuus ja metsänomistajat ottavat pääministerimme kehotuksesta vaarin, ja ryntäävät teräksen ja hevosvoimien kanssa metsiin tekemään tuhojaan, jotta fläppitaulun käyrät vain pysyisivät edes vakaina.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=284