Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto - toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme, että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden filosofiaan.

« Luonnonsuojeluliitto … | Home | "Euroopan syytä liev… »

Kun elämä kolhii ja vastoinkäymiset puskevat päälle, miten kestää ihminen?

Kukaan ei ole selvinnyt elämästään ilman jonkinlaisia vastoinkäymisiä ja ylämäkiä, sillä vastatuuli nousee aikanaan eteen. Se, että mikä nähdään harmillisena, on tietysti suhteellista. Pumpulissa eläneet eivät mahdollisesti ole yhtä kovaksi keitettyjä kuin raa'an arjen karaisemat vanhat kannot, jotka eivät sula aivan kevyimmästä sateesta, sillä eiväthän he sokeria sentään ole. Niinpä kokijan näkökulmasta elämän "pahojen" asioiden vaikutus riippuu niihin suhtautumisesta. Toiset luhistuvat syksyn lehtien alle, toiset kestävät vaikka lumivyöryn.

Miksi yleensä jaottelemmekaan asiat myönteisiin ja ikäviin? Tahdomme, mieltymyksistä huolimatta, viettää elämää, jossa kykenemme saavuttamaan tavoitteemme. Olemme ihanteellisessa tilassa, kun tavoitteiden saavuttamisen kannalta kaikki edellytykset on täytetty, eikä varjoista tarvitse huolehtia. Siispä näemme tavoitettamme - vaikkapa mukava elämä - jollain tavalla haittaavat tekijät ei-toivottuina, eli vastoinkäymisinä. Emme näe niitä millään lailla hyödyllisinä, joten pyrimme välttämään niitä. Tuosta tavasta kasvaa naamalle irvistys harmeja kohdatessamme.

Jatkuva hyökkäävä asenne johtaa siihen, että jäämme reaktioidemme vangeiksi, eli ehdollistamme itsemme kärsimään kun joudumme tekemisiin negatiivisten asioiden kanssa. Elämän suodattamaton virtahan ei itsessään sisällä mitään kaksijakoisuuksia, vaan kulkeutuu vastaanottaviin poukamiin sellaisena kuin se on. Siinä on eittämättä paljon "pahaa" ja sellaista, jonka emme soisi virtaavan syliimme, ja niin jännitämme kasvojemme irvistyslihaksia joka tipan myötä. Hymyn luovat lihaksetkin saavat osansa miellyttävistä vesistä. Onnen hetket tuntuvat kuitenkin kovin harvinaisilta ja mitättömän lyhyiltä, sillä soisimme niiden olevan pidempiä epämukavuuksien kustannuksella, ja niin tätä nälkää vasten positiiviset saavutukset näyttävät häviävän pieniltä, negatiivisten hippustenkin ollessa kuin lohkareita.

Monilta ydin jää kokonaan näkemättä ja ymmärtämättä, koska heidän silmissään sitä peittää halujemme ja toiveidemme labyrintti, jossa poukkoilemme onnea tuovien tulikärpästen perässä ja etsimme sateenkaaren päätä aarteineen. Kuten sanottua, elämä ei ole kaksijakoista, vaan kaikki mitä sen puitteissa tapahtuu vain on. Päästäksemme tasolle, jossa sokkelot eivät enää sekaannuta mieliämme loputtomilla mutkillaan, meidän tulee nousta kokonaan sekä voiton että tappion yläpuolelle.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita tavoitteiden ja tahdon kuolettamista jonkun universaalin tasapainotilan saavuttamiseksi. Elämässä selviytyminen vaatii tavoitteita ja toimintaa, joka on käytännössä ärsykkeisiin vastaamista. Ihminen, jolle voitto ja tappio ovat yksi ja sama - koetilanteen hetken suoritus - ei ota turhia paineita häviöstään, eikä liioin kiinny saavutuksen tuomaan onneen liiaksi, jottei juopuisi siitä. Elämä ei pääty yhteen kolhuun tai ylämäkeen, eivätkä myötätuuli ja alamäki kiidätä kulkijaa pikavauhtia paratiisiin, koska kaikki nämä päättyvät aikanaan, ja sinulle jää jäljelle se, mitä olet saanut tehtyä. Ainoastaan teoilla on väliä; ei sillä, että mitä arvotuksia lätkit tekojesi päälle.

Anna moisten häilyvien harhojen jäädä allesi, ja toimi. Jos vastatuuli ujeltaa korvissa häijysti jättäen tavoitteen kauaksi ulottumattomiin, anna sen puskea päin ja mieti, että nyt kävi näin. Seuraavalla kerralla sitten katsotaan, josko voimavarat olisivat riittoisammat. Tavoitteen saavuttaminen antaa aihetta iloon, mutta se on oltava valmis menettämään, koska muuttuvassa aallokossa mikään ei ole vakaata. Elämä kyllä kolhii, joskus kovastikin, ja toisinaan palkitsee hyvinkin anteliaasti. Kumpikin kokemus auttaa, mikäli niitä ei pidä vain vitsana ja porkkanana, vaan opettavaisina hetkinä, eli käytännössä tiedon pisaroina sekä odotettuina vastauksina että satunnaisina rippeinä jostain tuntemattomasta.

-kuurakarahka