Järjestöt tuplaisivat Suomen pakolaiskiintiön
Pakolaistyötä tekevät järjestöt haluavat kaksinkertaistaa Suomen pakolaiskiintiön. Järjestöt vaativat hallitusta nostamaan kiintiön ainakin 1 500:aan. Samalla valtiota vaaditaan tukemaan kunnolla pakolaisia vastaanottavia kuntia.
Vetoomuksen takana ovat Suomen Pakolaisapu, Amnesty Internationalin Suomen-osasto, Suomen Punainen Risti sekä Pakolaisneuvonta.
Vetoajien mielestä pakolaiskiintiön nosto toimisi hyvänä esimerkkinä EU:ssa. Samalla ne muistuttavat, että suurimman vastuun maailman pakolaisista kantavat köyhät kehitysmaat erityisesti Aasiassa.
Pakolaisia on tällä hetkellä maailmassa noin 16 miljoonaa. Maansisäisten pakolaisten määrä on vielä suurempi.
Järjestöt muistuttavat maailman lukuisista vaikeista pakolaiskriiseistä, kuten Irakista, Kongon demokraattisesta tasavallasta sekä Palestiinasta ja Burmasta.
Perjantaina vietetään kansainvälistä pakolaispäivää.
Lähde
Mitä kriisialueiden häviäjien muille maille rahtaaminen asiaa auttaa? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihmisolentoja pelastetaan kuoleman kynsistä ja lennätetään yhteiskuntaan - tuskin heitä leireillekään keskitetään - jolla ei Suomen tapauksessa ole mitään yhteistä uuden aineksen kanssa, luoden kitkaa kahden osapuolen välille.
Pakolaisten vastaanottamisen voi nähdä tunteille herkkä ihminen pelkästään positiivisena asiana, eli mitä enemmän, sitä parempi. Kun jokaiseen ihmiseen lyödään yhtä suuri hintalappu solidaarisuuden nimissä, on helppo olettaa heidän muuttavan uuteen kotiin aivan kuin muttereita vaihtaisi kojeeseen. Kun ihmisiä ja yhteiskuntia ei nähdä kumpiakin orgaanisina tuotteina ja kokonaisuuksina, menevät palikat sekaisin kun toiminta syntyy jonkin aivan muun kuin järjen pohjalta.
Käsittämättömintä on se, että Vihreät ovat vahvasti myös maahanmuuton lisäämisen kannalla, ja epäilemättä ovat samaa mieltä uutisessa mainittujen ryhmien kanssa pakolaiskiintiön lisäämisestä. Sitä en tiedä, että mikä ihmisten kuljettamisessa lentokoneella etelästä pohjoiseen, huikeasti suuremman elintason piiriin, on ekologista?

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=277