"Suomeen sopii vielä kolme ydinvoimalaa"
Suomeen mahtuu Turun Sanomien haastatteleman Fortumin toimitusjohtajan Mikael Liliuksen mielestä hyvin kolme uutta ydinvoimalaa.
Liliuksen mukaan ydinvoimalainvestointeja ei voi pohtia vain Suomen sähköntarpeen kannalta, vaan niitä on punnittava vähintään pohjoismaisen kysynnän perusteella.
Hän uskoo, että maan hallitus saa päätettäväksi kolme ydinvoimalahakemusta. Teollisuuden Voima (TVO) jätti jo huhtikuun lopussa periaatelupahakemuksen neljännestä ydinvoimalasta Eurajoen Olkiluotoon. Fennovoima on luvannut anomuksensa vuoden loppuun mennessä.
Fortum päättää syksyllä, hakeeko se lupaa ydinvoimalan rakentamiseen Loviisaan.
- Jos toimijat päättävät jättää kolme anomusta, niin silloin jokainen toimija on tullut siihen tulokseen, että näitä mahtuu markkinoille kolme, Lilius sanoo.
Vaikka TVO, Fennovoima ja Fortum saisivat kaikki rakennusluvan, kolmen ydinvoimalan rakentaminen samaan aikaan ei ole todennäköistä.
- Suomi on sen verran pieni maa, että resursseista saattaisi tulla pula, toimitusjohtaja Lilius arvioi.
Lähde
Sopiihan niitä vaikka sata jos oikein alamme rakentaa puhkumaan, mutta eri asia on, että kuinka tarpeellisia ne ovat muussakin kuin vain energianviennin tehostamisessa? Tietty kun Suomen sähköntarve on saatu täytettyä vuosikymmeniksi eteenpäin, markkinoita on laajennettava jotta emme jäisi apajista paitsi, kunnes on taas aika vastata kasvaneeseen kysyntään kotimaassa.
Tämä ajattelu seuraa loogisesti taloudellisen ajattelun kulkua, mutta sen myötä valjastamme elämämme ja arvomme tuon yhden mittarin neulaan. Se väpättää ja tempoilee milloin mihinkin suuntaan, ja me taistelemme saadaksemme sen oikeaan suuntaan siinä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta. Tästä seuraa, että yksilötasolla läähätys ei lopu kuin vasta siihen viimeiseen henkäykseen, alkuruudussa aikamme pyörittyämme.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=270