Nihilismi on nimitys uskomukselle, jonka mukaan mikään ei ole todellista tai tekemisen arvoista. Siten nihilismi on yksi idealismin muoto - toisin sanottuna uskomus siihen, että todellisuudella ja ihmismielellä on yhteinen funktio. Kun ymmärrämme ajatustemme olevan fyysistä olemassaoloa todellisempia - vaikkakin siten, että nämä kaksi ovat toisistaan riippuvaisia - pystymme hankkiutumaan eroon merkityksettömistä ennakko-oletuksistamme ja tarkastelemaan todellisuutta sellaisenaan. Ensiksi nihilismi on fatalismia, sitten realismia ja lopuksi sankarillista idealismia, jonka myötä hyväksymme, että "elämän tarkoitus" on vain ja ainoastaan se, mitä sille itse annamme. Nihilismi on älyllistä kypsymistä, johdatus tulevaisuuden filosofiaan.

« Jopa 18 vuotta työma… | Home | Nuoret saavat lähes … »

Kun arvojen esirippu lyödään maahan ja poltetaan, mitä jää jäljelle? Näyttämö oli sen kanssa yksinkertaisesti linjattu, mutta onko se nyt kelvoton ja tyhjä, tarkoitukseton, suorastaan huutaen täytettä?

Kerran tuolla lavalla kumisi oikean luomisen karnevaalin tuhannet askeleet, sitten esirippu laskeutui kaikessa ylhäisyydessään ja hakkasi omalta osaltaan muiston katsojien mielen kiveen. Nihilismin myötä se vaate on alhaalla, ja tila on alaston.

Nihilismi on lyhyesti maailman raa'an totuuden virran epäröimätöntä syleilyä, ja tietoisuutta että vaikka voit ajelehtiessasi tarttua moninaisiin ulokkeisiin, nekin lopulta virtaavat samassa joessa. Esimerkkinä käy vaikkapa ihmiselle nykyaikana annetun arvon kyseenalaistaminen. Monille ajatus ihmiselämän korvaamattomuudesta on niin rakas ja turvallisuuden tunnetta luova, ettei siitä tohdita päästää irti, ja niin tuo ajatus valahtaa harsoksi silmien ylle. Siitä näkee lävitse, mutta harso kun on, se suodattaa vastaanotettavan informaation ja se aines, johon perustuen teet päätöksiä, eroaa itse todellisuudesta. Tällöin syntyvät ajatteluketjut perustuvat väärälle olettamukselle, ja niistä versovat teot jäävät onnettomiksi harhalaukauksiksi, joita itse tekijä tietysti luulee näppäriksi osumiksi. Minkäs teet, kun tähtäimet ovat vinossa eikä taulun reikiä näe?

Millä tavalla edellisen kappaleen vertauskuva sitten liittyi alun näyttämöön? Ymmärryksemme eri elinvaiheet voitaisiin kuvata ympyröinä, joissa toistuvat nuo näyttämön tapahtumat. Alun lapsenomaisesta uteliaisuudesta ja luovuudesta syntyy uusia ajatuksia, mutta mikäli niitä veivataan kuin loppua ei olisi, ne iskeytyvät mieleen ja jäävät sinne esityksen päätyttyäkin. Esiripusta tulee siten korkea taulu, jossa näet ne ajatukset ja niistä juontuvat arvot, ja edessäsi ne sitten seistä nököttävätkin, kunnes tuo jylhä seinä murtuu ja romahtaa. Syntymän aamusta keskipäivän kukoistukseen, siitä alas iltapäivän haaleuteen ja illan tummaan yksitoikkoisuuteen, jotta yö voisi niellä kaiken, jättämällä väistyessään tilaa uudelle valolle. Nihilismi on siis välttämätön osa ajatusten kiertokulkua, jotta kehä pyörisi ja uusiutuisi maailman mukana. Portiksikin sitä voisi kutsua, koska se ei ole lopullinen päämäärä, vaan sen lävitse käytyään edessä odottavat uudet tantereet.

Täysin objektiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna maailma ei ole missään muussa tilassa kuin arvotyhjiössä, sillä arvot ovat katsojasta riippuvaisia, ja ilman katsojaa ei ole arvojakaan, vain toimintaa. Nihilismin myötä ei kuitenkaan pääse osalliseksi mistään "objektiivisesta totuudesta" eikä juomaan todellisuuden "puhtaimpia" pisaroita, sillä objektiivisuus edellyttäisi tarkasteltavan todellisuuden ulkopuolista tahoa, eikä ihmisen olemus häviä arvojen uudelleenarvioimisen etapin myötä. Hän on aina sidoksissa paikkaan, mutta näkee toki maailman raa'an käsittelemättömän virran sellaisena kuin se siihen paikkaan näkyy, ei kokonaiskuvaa. Ihminen ei voi saavuttaa Absoluuttista Totuutta "objektiivisesti," mutta saa siitä omin aistein maistiaisia syklinsä läpikäynnin myötä.

Toinen huomioitava asia on, ettei ihminen voi hypätä nihilismin syövereihin pysyvästi, vaan se jää portiksi. Me muodostamme arvoja silkan maailman kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen johdosta. Täydellisessä nihilismissä kyse olisi arvotyhjiöstä; täydellisessä moraalissa kivenkovista arvoista. Tietoisina olentoina emme pysy kauaa arvojen tyhjiössä, jos lainkaan, sillä jo perustarpeemme määrittävät meille joitain arvoja, joiden mukaan luovimme elämässä. Eipä ihmisellä mitään varsinaista syytä olekaan sukeltaa tyhjyyteen, koska kuka niin käskee tekemään? Moinen komento olisi vain yksi arvo monien joukossa.

Nihilismi kieltää suoraan absoluuttisiksi oletetut arvot, koska ne harvoin ovat sitä meidän rajallisesta havainnointikyvystämme johtuen. Tuon tyhjyyden portin läpi kulkiessa saattaa kuitenkin käydä niin, että jotkut arvot kestävät rinnastuksen todellisuuden informaation vellovaa olemusta vasten, ja jäävät jäljelle. Tällaiset arvot ovat siis kestäviä ja harmoniassa meidän itsemme ja maailman mekaniikan kanssa, ja näinollen jäävät ikäänkuin odottamaan seuraavaa kierrosta. Tätä ymmärryksen kehää voidaan ajatella eräänlaisena kasvuprosessina, jossa kaikki turha aines karsiutuu pois mikäli siihen vain on valmis, ja jäljelle jäävät vain kaikista kovimmat ja vakaimmat arvot muiden hioutuessa pois. Kun ihminen uskaltaa kohdata maailman sellaisena kuin se on; kun hänestä löytyy tahtoa tehdä näin, hän kehittyy, ja on siten askeleen kauempana entisestä itsestään: yli-ihminen.

Se, että minkälainen ideologinen tausta nihilismiin sisältyy onkin sitten eri juttu. Koska nihilismiin ei sisälly mitään ohjenuoraa - se vain testaa arvojen eheyttä - aatteellinen lopputulos on kiinni omista älyllisistä taidoista ja asenteesta/luonteenpiirteistä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa yhteisön kannalta järkevintä olisi puhaltaa yhteen hiileen ja yleinen käytäntö on tehdä näin, itsekäs nihilisti kyseenalaistaisi vallitsevan ajattelutavan, mutta tietämättään allekirjoittaisi oman kohtalonsa. Hänhän on itsekin riippuvainen tuosta yhteisöstä, mutta vain vahingoittaa sitä ja samalla itseään silkkaa likinäköisyyttään. Toinen esimerkkitilanne: yhteisöä piinaa lähestyvä raaka-ainepula, mutta ehdotukset jäävät haaleiksi kulutuksen vähentämisiksi, ja kaikki symboliikkaa pidemmälle asioita pohtivat tietävät ettei niistä ole oikeasti mitään apua laihan lohdun lisäksi. Yleinen mielipide on kuitenkin vahvasti yksilönvapauden puolella, ja yksilö saakin näin mellastaa oikeastaan mielin määrin, saaden tietty moraalisia bonuspisteitä ostamalla ekolamppuja ja ekoautoja. Tuota vapautta ei tohdita rajoittaa, sillä niin monet ihmiset ovat tyystin liimautuneet ajatukseen, ettei siitä luopuminen tulisi mieleenkään. Tässä tilanteessa kaukonäköinen nihilisti voi hylätä tuon väistämättä omaan tietoisuuteensa tunkeutuvan ihmisoikeusarvon, ja ehdottaa puhtaalta pöydältä ongelmaan ratkaisumalleja, joita ei jouduta rakentamaan ihmisoikeudet huomioonottaen.

Vaikka nihilismin tyhjyys onkin "vain" yksi etappi kehällä, se pyörii lukemattomia kertoja elämäsi aikana eri tilanteissa, ja ajatukseen omien arvojen haavoittuvaisuudesta täytyy suhtautua tyynen rauhallisesti. Miksi siitä turhia hermoilemaan, jos jokin pyhänä pidetty arvo istuukin odottamattomasti tyystin tökerönä muuten seesteisessä mielen näkymässä? Antaa sen vain pyyhkiytyä pois, sillä kaipaamaan ei moisia kannata jäädä. Ellei sitten halua kasata virheitä virhepäätelmien päälle, ja niin ajautua milteinpä omiin maailmoihin, erilleen todellisuuden alati myllertävästä virrasta.

-kuurakarahka