Vapaa liikkuminen Euroopassa toi mukanaan myös kerjäläiset
Suomalaiset ovat kesän ja syksyn aikana joutuneet totuttelemaan kerjäläisiin, ilmiöön, jonka piti loppua jo vuosikymmeniä sitten.
Kaduille ilmestyneet rahaa kerjäävät miehet ja naiset, osa lasten kanssa, ovat yleisimmin Romanian tai Bulgarian kansalaisia, jotka ovat tulleet Suomeen EU:n suoman vapaan liikkuvuuden turvin.
Kerjäläiset ovat seurausta Euroopan unionin vapaata liikkumista koskevasta direktiivistä.
Unionin kansalaisten vapaan liikkumisen idea oli alunperin työntekijöiden liikuttaminen. Lakeja laadittaessa ei varmasti osattu arvata, että se toisikin kerjäläisten ryhmän, lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola sisäasianministeriöstä kuvailee.
- Mutta toki köyhillä ihmisillä on sama oikeus liikkua kuin muillakin.
Irtolaislakia ei enää ole
Aiemmin näistä maista tulijat hakivat turvapaikkaa, mutta nyt se ilmiö on hävinnyt.
- Ilmeisesti jäsenyyden tuomat mahdollisuudet on sisäistetty hyvin, Kantola sanoo.
[--]
Kerjätä saa jos ei häiritse
Unionin kansalainen voi tulla Suomeen vapaasti ja oleskella täällä 3 kuukautta. Sen jälkeen oleskelu pitää rekisteröidä.
- Edellytyksenä on tietysti se, että matkustusasiakirjat ovat voimassa, eivätkä he vaaranna yleistä järjestystä, Kantola selvittää.
Jotta ihminen voitaisiin poistaa maasta, hänen käyttäytymisensä pitäisi aiheuttaa todellista, välitöntä ja riittävän vakavaa uhkaa, joka vaikuttaa yhteiskunnan olennaiseen etuun, hän lukee direktiivitekstiä.
Kerjääminen ei sellaista aiheuta, joten kerjäläisiä ei voida käyttäytymiseen vedoten poistaa maasta.
Toinen kysymys on maahantulijan toimeentulo.
- Aina kun unionin kansalainen tänne tulee, hänen pitää tulla omillaan toimeen. Tulija ei saa kohtuuttomasti rasittaa sosiaalihuoltojärjestelmää jäsenvaltiossa
Tietoja tulijoiden määristä ei ole
Tilastoja Suomeen rantautuneiden kerjäläisten määristä ei ole, sillä useimmat ovat tulleet maahan turisteina. He eivät ole pyrkineet työnhakijoiksi tai sosiaalihuollon käyttäjiksi, joten heistä ei ole missään merkintöjä.
Helsingin kaupungin sosiaalipäivystykseen on tullut muutamia yhteydenottoja, ja niitä on keräilty ilmiön selvittämiseksi, kertoo sosiaalipäivystyksen päällikkö Olli Salin.
Yhteydenotossa selvisi että yksi reitti Suomeen on ollut Suomen Romanian lähetystön sivuilta löytynyt mainos halpalentoyhtiön Helsingin lennoista.
Toimiin sosiaalipäivystys on ryhtynyt toistaiseksi vain kerran. Tällä viikolla se majoitti romanialaisen äidin ja lapsen, koska Suomessa ei hyväksytä lapsen yöpymistä ulkosalla.
Lähde
Ihmiset tuppaavat mennä sinne, jossa pilkottaa huumaavan lupaava mahdollisuus tai sitten pysyvät siellä, jossa maa puskee joka vuosi tasaista turvaa ja takuuta elämästä. Nyt kun rajat ovat raollaan, huomaamme miten käy Euroopan mittakaavassa: köyhien maiden kyvyttömät matkaavat rikkaampiin maihin kuin kotieläimet pöydän juurelle purtavaa odottamaan. He ovat sidottuja rahaan, eikä sillä ole lopulta maata.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=21