Kylmäketjussa kiinni
Puhtaus on puoli ruokaa, mutta eikö liallakin ole osansa lautasellamme?
Kylmäketju ei saa katketa; ruoan tulee jäähtyä 60 asteesta alle kahdeksaan asteeseen nopeammin kuin neljässä tunnissa; maito pitää pastöroida; liha pakata muoveihin ja kaasuihin - kaikki tämä välttääksemme mahanpuruja ja tietty pahempaakin. Eihän täällä maan päällä juuri ole paikkaa, jota voisi kutsua steriiliksi, vaan pöpöt vaanivat kaikkialla, eikä varsinkaan ravintomme ole niiltä turvassa. On sientä, on hiivaa, bakteeria ja virusta, ja niiden joukosta löytyy monia, joissa on ainesta laittamaan elimistömme mullinmallin. Siinä mielessä onkin hienoa, että saamme syödä nykyään puhtaampaa ruokaa kuin ennen, sillä sehän tarkoittaa sitä, ettei elimistömme tarvitse taistella pöpöjä vastaan ihan syyttä suotta, kun on kerta ennaltaehkäisevät keinot.
Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Pöpöjen määrä itsessään on tuskin lisääntynyt vuosikymmenien aikana, eivätkä ihmiset aikaisemmin ilmeisesti juosseet ulkohuussiin harva se tunti, kun maha oli kuralla pilaantuneen ruoan takia. Näinhän luulisi olleen kaikista sotavalmisteluistamme pöpöjä vastaan päätellen, mutta kumma kyllä olemme selvinneet tähän päivään asti vaikka olot ovat olleet paljon epähygieenisemmät kuin nyt. Ehkä se on vain kasvaneen siisteystietoisuuden ansiota, että kodissa nähdään yhä enemmän hygieniavaaroja, jolloin meistä on tullut aikaisemmin mitättömille riskeille alttiita niitä välttämällä. Tästä onkin syntynyt itseään ruokkiva kierre, joka on muuttanut elinympäristöämme kovasti, mutta jokainen uusi sukupolvi on kasvanut puhtaammissa oloissa kuin edeltäjänsä. Sopeutuminen on tuskin ollut geneettistä, mutta ennemminkin yksilökeskeistä, jolloin yksittäisen ihmisen vastustuskyvyn kehityksellä on suurin vaikutus hänen immuniteettiinsa, ei niinkään perinnöllisillä tekijöillä.
Osa puhtausvaatimuksista ruoan kanssa juontuu epäilemättä muista merkittävistä muutoksista elämässämme. Ruokaa tuotetaan sen verran kaukaa, että pilaantuvan tuotteen matkaan mahtuu monta välikättä ja kilometriä ja monenlaisia olosuhteita, eikä sellaisissa oloissa ole virheelle sijaa - varsinkaan kun ruoantuotanto tapahtuu suurille massoille, tehokkaan keskitetysti. Tietysti ruokaa kuljetettiin ennenkin - matkan pituuden riippuessa elintarvikkeesta, esim. lihaa tuskin tuotiin Brasiliasta asti - eikä kylmäketjuista ollut tietoakaan, mutta emme olleetkaan vielä päässeet maistamaan pullossa eloa, joten tietty "likaisuus" oli osa jokapäiväistä elämää. Olihan pienissä yksiköissä tuotettu ruoka myös lähempänä kuluttajaa, joten silloin ei ollut niin suurta tarvetta tarkkoihin puhtausvaatimuksiin, eikä mahdollisuuttakaan teknologian ollessa mitä oli. Tietysti pöpöjen laboratoriolöydöt ja kauhistuttavan suuret lukemat siirtivät sitten tuotannon painotusta suuriin laitoksiin pienien tilateurastamoiden ja kalantuottajien sijasta, jotta hygienian hallintaan ja numeroiden pudottamiseen olisi paremmat eväät. Nykyajan suurissa tuotantolaitoksissa on vain se riski, että saastuminen koskettaa myös suuria määriä elintarviketta, ja silloin pienikin pilaantuminen voi laittaa kovin monen vatsan sekaisin, varsinkin kun ottaa huomioon pullosta tulleen vastustuskykymme. Yhden lehmän lihoilla ei vielä sairastuteta kovin montaa kun verrataan kilomäärää teurastamon päivän vastaavaan.
On ilmeistä, että mikäli haluamme päästä pois hygieniahullutuksen kurimuksesta, meidän pitäisi altistua näille terveytemme riskitekijöille, jotta kehomme vastustuskyky ei jäisi liian alhaiselle tasolle. Kysymys kuuluukin, että kuinka tätä päämäärää tulisi lähteä saavuttamaan? Pentti Linkola kirjoitti artikkelissaan "Humbuger Börs" (1993) kuinka hän ei paljoa välitä homeesta hillon pinnalla, sillä sinnehän se sekoittuu; pitkän matkan aikana vihreäksi mennyt leipä ei kuvota, sillä jumalan viljaa ei heitetä hukkaan; nevaa painetaan saappaalla ja kihonnut vesi kipataan lakilla suuhun, sillä "jano on älytön kärsimys." Hänen seuraava toteamuksensa ihmisten kohtalaisesti fysiologisesta samanlaisuudesta pitänee paikkansa, eikä hän usko saaneensa rautavatsaa syntyessään toisinkuin saatetaan väittää. Uskoisin kuitenkin, että mikäli me kaikki ylihygienian heikentämät muuttaisimme välittömästi syömistapamme yllämainitun tyylisiksi, immuunijärjestelmämme eivät siitä juuri kehittyisi, vaan lisääntynyt kuormitus tällä saralla vain raunioittaisi kehomme. Puhtaampaan suuntaan voidaan kyllä mennä loikkien, mutta vastavirtaan uinti vaatii aikaa ja kärsivällistä strategiaa.
Ehkä parasta mitä yksilö voi asialle tehdä on kasvattaa seuraavat sukupolvet niin, etteivät he vahingossakaan vartu neljän seinän sisällä ilman kosketusta mutaan, metsän leikkeihin ja likaisiin polviin, kyynärpäihin ja poskiin. Tämä tapahtuu ihan omankin esimerkin kautta, joten kannattaa jättää ylenpalttinen siisteydestä huolehtiminen väliin - vaikka ei kannatakaan mennä ihan äärimmäisyyksiin ja ruveta tuhrimaan ulostetta naamaansa vastustuskykyään harjoittaakseen. Ruoan suhteen jälkikasvun voi opettaa olemaan nirsoilematta: jos leivässä on hometta, niin sen kuin leikkaa homeisen kohdan pois ja laittaa kunnolla voita päälle; hillopurkista kaavitaan homekerros pois, jolloin alta paljastuu yhä kelvollista ravintoa. Tietysti nämä tuotteet eivät ole yhtä lähellä steriiliyttä kuin ennen homehtumista, mutta ellei siitä tule ihan kipeäksi, itiöiden määrällä ei ole kuin tutkimuksellista arvoa, ei niinkään käytännöllistä. Enempää nyrkkisääntöjä en tohdi antaa, koska en tiedä tarpeeksi eri elintarvikkeiden ruokamyrkytysriskeistä, sillä eritoten liha ja jotkut kasvikset ovat ainakin melko vaarallisia ihmiselle tarpeeksi pilaantuessaan, mutta tässä saattaa puhua vain hygieeniseksi koulittu kansalainen, ei niinkään järki & kokemus.
Yksilöiden parantuneesta vastustuskyvystä pystyisimmekin sitten hyppäämään ruokamme elinkaaressa asteen ylöspäin, eli kuljetukseen. Jollei ruoantuotanto paikallistu, joudumme edelleenkin tappelemaan pitkien kuljetusmatkojen ja monimutkaisen logistiikan kanssa, mutta mikäli hygieniavaatimukset ovat kiristyneet juuri vaativamman ruoantuotantoprosessin takia, niitä ei voida laskea mainittavasti kuin vain yksinkertaistamalla itse prosessia. Muutos sen osalta vaatisikin sitten yhteiskunnallisesti muutamaa askelta taaksepäin, jotka eivät ole vielä näkyvissä pienelle ihmiselle. Sitä ennen voi kuitenkin opetella elämään uudessa suhteessa ruokaan, jossa ruoan steriiliys ei ole päämäärä, vaan jotakin ylimääräistä ja lopulta kehollemme haitallista.
-kuurakarahka
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=206