F.N.U.S. - Suomen Nihilistinen J�rjest� - www.anus.com/tribes/fnus
Maailma on mikä on, ja voit joko torjua sen pehmein harsoin peittelemällä tai sitten katsoa suoraan kohti, ja nähdä itsesi minä olet. Tämän tiedettyäsi voit nähdä virrassa tulevan kädenjälkesi; sitä ennen vain sameita unelmia.
« Toimistossa vain puol… | Home | YK varoittaa maailman… »

EFSA huolissaan antibioottiresistenssin kehittymisestä

Maanantai 21 Huhtikuu 2008

EU:n elintarvikeviranomainen EFSA on julkaissut lausuntoluonnoksen elintarvikkeiden välityksellä siirtyvien mikrobilääkkeille vastustuskykyisten eli resistenttien bakteerien ihmisille mahdollisesti aiheuttamista haitoista. EFSA varoittaa, että lisääntyvä antibioottien käyttö voi johtaa vastustuskykyisten bakteerikantojen syntymiseen.

Lausunnossa tunnistettuja resistenttien bakteerien leviämisteitä olivat resistenttejä bakteereja kantavat eläinperäiset elintarvikkeet, saastuneella vedellä kastellut kasvikset sekä käsittelyn tai valmistuksen yhteydessä saastuneet elintarvikkeet.

Yleisenä johtopäätöksenä lausunnossa todettiin, että kaikkien asiaankuuluvien tahojen tulee omalta osaltaan estää sekä resistenssin kehittymistä että leviämistä.

EFSA:n mukaan lisääntyvä antibioottien käyttö ruuassa voi johtaa vastustuskykyisten bakteerikantojen syntymiseen. EFSA painottaa, että on kyettävä varmistamaan, että ruoka ei kanna mukanaan bakteerien vastustuskykyä voimistavia tekijöitä.

- Antibioottiresistenssiä ei voi ennustaa, se johtuu bakteerien mutaatioista, muuntelukyvystä. On tärkeää tunnistaa kanavia, joita pitkin bakteerit pääsevät ruokaketjuun. Bakteerien todennäköisin siirtymiskeino on puutteellinen hygienia. Ruoan hygieeninen käsittely onkin paras tapa estää vastustuskykyisten bakteerien kulkeutuminen ravintoon. Tähän tarvitaan EFSA:n lisäksi muidenkin tahojen, muun muassa Euroopan yhteisön ja kansallisten ruokaturvallisuusviranomaisten panostusta, totesi EFSA:n edustaja Alun Jones FoodProductionDaily.comissa.

Eläinten vastustuskyky antimikrobisille aineille on lisääntynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että riski saada ruokamyrkytys eläinperäisestä ruuasta kasvaa. Samaan aikaan antibiooteista on tullut vähemmän tehokkaita taistelussa ihmiskehon infektioita vastaan.

Jones muistuttaa, että tämä ei tarkoita sitä, että bakteerit käyttäytyisivät samalla tavoin ihmisten elimistössä, mutta se mahdollisuus on olemassa.

- Koska antibiootit ovat välttämättömiä eläinten hoidossa, emme voi täysin eliminoida niiden käyttöä, toteaa Jones.

MRSA ehkä tulevaisuuden ongelma

MRSA-bakteeria ei ole perinteisesti pidetty ruokaperäisenä riskinä, mutta tulevaisuudessa se voi olla laajeneva ongelma. Kyseistä bakteeria on löydetty viime vuosina enenevässä määrin muun muassa koirilta ja hevosilta. Useimmille antibiooteille vastustuskykyinen MRSA on myös johtanut joidenkin sairaalapotilaiden menehtymiseen.

Zoonoosibakteereilla, kuten salmonella- ja kampylobakteereilla todettiin vain vähän resistenssiä.

Ihminen voi saada zoonoosia aiheuttavan bakteerin tartunnan joko suoraan eläimestä tai eläinperäisistä elintarvikkeista. Resistenssibakteereja kantavat ruuat ovat pääasiassa siipikarjanlihaa, kananmunia ja sian- tai naudanlihaa. Tuore ruoka, kuten salaatit voivat saastua käsittelyn aikana.

Useimmat suomalaisista eläimistä ja elintarvikkeista eristetyt bakteerit ovat kansainvälisestikin vertailtuna herkkiä antibiooteille. Tämä on Suomen hyvän eläintautitilanteen ja antibioottien hallitun käytön ansiota.

Joidenkin bakteereiden osalta tilanne on kuitenkin huolestuttava, joten eläinten hoidossa on yhä tärkeämpää noudattaa mikrobilääkkeiden käyttösuosituksia.

Salmonellaa todetaan suomalaisissa tuotantoeläimissä ja elintarvikkeissa harvoin, ja tutkitut kannat ovat olleet antibiooteille herkkiä vuosien ajan.

EFSA:n biologisia uhkia käsittelevän paneelin suosituksesta mahdollisia saastumisteitä ja riskienhallintamenetelmiä tulisi arvioida viimeisimmän tieteellisen tiedon valossa. Tämän vuoksi EFSA pyytää lisää tieteellisiä tutkimustuloksia syvällisempää arviointia varten. Lähde


Riippuvaisuus kasvaa, ja koukkuun tarpeeksi pitkälle sujahtaminen käy nopeasti, jolloin siitä onkin vaikea päästä irti repimättä edes hieman lihaa.

Ei kommentteja

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=204

  
Muista henkilökohtaiset tiedot?

Hymiöt / Textile

Comment moderation is enabled on this site. This means that your comment will not be visible on this site until it has been approved by an editor.

  (Rekisteröi käyttäjänimesi / Kirjaudu)

Muistuta:
Hide email:

Pienellä painettua: Kaikki html-tagit paitsi <b> and <i> poistetaan kommenteista. Klikattavat linkit tehdään automaattisesti lisätessäsi url- tai sähköpostiosoitteen.
Copyright © 2006-2007 FNUS