Valot sammuvat lauantaina ympäri maailmaa tänään
Tänään kello 20–21 sadat kaupungit ympäri maailmaa sammuttavat valot tunniksi ottaakseen kantaa ilmastonmuutokseen.
Miljoonat ihmiset muun muassa Sydneyssä, San Franciscossa, Chicagossa, Bangkokissa, Torontossa, Dublinissa ja Kööpenhaminassa osallistuvat WWF:n kansainväliseen Earth Hour -tempaukseen, jolla osoitetaan, että yhdessä toimimalla voidaan löytää ratkaisuja ilmastonmuutokseen.
Suomessa Espoon kaupunki on lähtenyt mukaan Earth Hour -tempaukseen. Valot sammuvat Espoon kaupungintalon ulkovalaistuksesta sekä viidestä kauppakeskuksesta.
- Espoon kaupunki on osoittanut kiitettävää aktiivisuutta osallistuessaan tähän kansainväliseen tapahtumaan. Toivottavasti Espoon esimerkki saa kaikki suomalaiset kaupungit ja kunnat miettimään keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi, toivoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.
Yksittäiset ihmiset ja yritykset voivat osallistua tempaukseen sammuttamalla valot kodeista ja työpaikoilta tunnin ajaksi. WWF toivoo, että Earth Hour kannustaa myös maiden hallituksia ja yrityksiä toimimaan energiankulutuksen vähentämiseksi.
Earth Hour –tempaukseen osallistuu arviolta 400 kaupunkia ja yhteisöä ympäri maailmaa. Valot sammuvat myös lukuisista nähtävyyksistä, kuten Golden Gate –sillalta, Niagaran putouksilta, Sydneyn oopperatalolta ja Sears Towerista. Tavoitteena on osoittaa, että monet pienet teot voivat yhdessä muuttaa maailmaa.
Lähde
Ajatus on kaunis, mutta samaa valosaasteen vähentämisen periaatetta tulisi hyödyntää joka päivä ja yö, mikäli mitään saataisiin moisella aikaiseksi. Kaupungeista ei miltei tahdo löytää pimeää soppea, niin läpeensä valaistu on se yksinäisinkin kolkka. 24/7-yhteiskunta vaan vaatii ihmisten liikkuvuudelle sopivammat olosuhteet myös öisin, joka ennen valopeiton rakentamista käytettiin nukkumiseen.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=173