Minkki uhkaa myös saariston kasvillisuutta
Minkit eivät heikennä vain saariston lintu- ja sammakantoja, vaan myös kasvillisuuden monimuotoisuutta, osoittaa tuore väitöstutkimus. Ulkosaaristossa saalistavat minkit vähentävät myyrien tiheyksiä ja laidunnuspainetta. Tämä puolestaan johtaa ulkosaariston kasviyhteisöjen lajirikkauden vähentymiseen.
Minkki on alunperin tuotu Eurooppaan turkistarhausta varten, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana villiintyneistä minkeistä on tullut suuri ympäristöongelma myös Suomessa. Tarhoista karanneet tai tahallisesti vapautetut minkit lisääntyvät luonnossa ja voivat olla hyvin haitallisia erilaisille saaliseläimille. Minkki saalistaa ravinnokseen niin kaloja, pikkunisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä kuin sammakkoeläimiäkin.
Tutkimusryhmän aiemmat tutkimukset Saaristomeren alueella ovat osoittaneet, että minkki on syypää sekä saaristolinnuston lajirunsauden vähenemiseen että ulkosaariston sammakkokantojen romahdukseen. Väitöskirjassaan Karen Fey osoittaa nyt minkin haitallisuuden myös alueen myyräkannoille.
Ulkosaariston pienillä ja karuilla saarilla myyrät saattavat kärsiä ravintopulasta. Tarjoamalla myyrille lisäravintoa Karen Fey osoitti, että ravinto on myyräpopulaatioita rajoittava tekijä ainoastaan talvella, ja kesällä myyriin vaikuttaa enemmän minkin saalistus.
Myyrä ei aina toimi oikein tulokaspedon kanssa
Miksi minkki on sitten haitallinen myyrille? Laboratoriokokeet osoittivat, että myyrät tunnistavat kotoperäisen saalistajan, lumikon, vaaralliseksi helpommin kuin tulokaspeto minkin.
Ulkosaaristossa suoritetut myyräpyynnit sekä minkkivapailla että minkkien asuttamilla alueilla osoittivat, että luonnossa myyrät kyllä tunnistavat minkin pedoksi, mutta myyrät eivät osaa vaihtaa elinympäristöään tai vuorokausirytmiään välttääkseen minkin saalistuksen. Koska tulokaspedot saattavat saalistaa eri tavalla kuin alkuperäispedot, saaliseläimet eivät välttämättä osaa toimia oikealla tavalla tulokaspedon kohdatessaan.
Minkin saalistuksen vaikutusta tutkittiin myös siirtämällä myyriä saarilta toisille. Kun myyriä siirrettiin minkkien asuttamille saarille, myyrien elossasäilyvyys pieneni huomattavasti, sen sijaan minkkivapaille saarille siirretyt myyrät pärjäsivät hyvin. Normaalisti saariston myyrät liikkuvat saarelta toiselle muodostaen uusia paikalliskantoja, mutta minkin harjoittama saalistus voi estää levittäytymisen ja johtaa myyrien paikalliseen häviämiseen.
Myyrä on ekosysteemin tärkeä lenkki
Luonnonsuojelun kannalta myyrät eivät ole kaikkein kiireellisintä huomioita vaativa eläinryhmä. Kuitenkin niiden merkitys pohjoisen ekosysteemeissä on tärkeä, sillä myyrät ovat paitsi tehokkaita kasvinsyöjiä myös tärkeää saalista monille pedoille.
Saaristossa minkit pienentävät saalistuksellaan myyräkantoja. Tällöin kasvillisuuteen kohdistuva laidunnuspaine pienenee, mikä vähentää kasvien lajirunsautta.
Myyräkantojen pieneneminen tai lopullinen katoaminen saarilta vaikuttaa myös muihin myyriä saalistaviin eläimiin, kuten kyihin ja petolintuihin, ja tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia koko saariston ekosysteemiin.
Feyn väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 29. maaliskuuta.
Mitä minkeille pitäisi tehdä?
Kaikkialle saaristoomme levinnyttä minkkiä on mahdotonta kokonaan hävittää, joten tulevaisuudessa riistanhoidon tulisi keskittyä estämään minkkien aiheuttamat lisävahingot.
Feyn mukaan eläinten karkaaminen turkistarhoilta pitäisi estää, ja mahdollisesti karanneet eläimet tulisi pyydystää mahdollisimman pian.
Paikallista minkinpyyntiä pitäisi jatkaa, ja samalla pitäisi suosia minkkien vihollisia, kuten merikotkia, maakotkia ja huuhkajia.
Lähde
Yksikin vieras laji, varsinkin nisäkkään kokoluokkaa oleva ja korkealla ruokaketjussa oleva, pystyy tehokkaasti epätasapainoittamaan ekosysteemiä jos tämä vain tarjoaa sopivan kolosen. Vaikutukset eivät välttämättä tule heti esille, joka on harmillista kaukokatseisuuden vähäisyyden takia, ja niin teemme tietämättä hallaa omalle perustallemme siirtelemällä eläinkantoja ekosysteemistä toiseen.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=165