Irakin nuoret menettivät toivonsa
Fatma Abdul-Mahdi oli kuin kuka tahansa shiianuori 20. maaliskuuta 2003, jolloin Yhdysvallat ja Britannia hyökkäsivät Irakiin. Nainen odotti Saddam Husseinin syrjäyttämistä ja aikojen paranemista. Hän haaveili perheensä rikastumisesta ja merkkivaatteista.
Fatman, 22, vanhemmat ovat kuitenkin edelleen köyhiä tai jopa köyhempiä kuin viisi vuotta sitten. Hän työskentelee opettajana Basran kaupungissa Etelä-Irakissa ja suunnittelee muuttoa ulkomaille - minne tahansa.
- Lähtisin niin nopeasti kuin suinkin, jos saisin työpaikan vaikka Sudanista tai Somaliasta. Kunpa en olisi koskaan syntynyt Irakiin, Fatma huokaa.
Basrassa surmattiin viime vuonna raa'asti kymmeniä naisia. Ääriryhmiä johtavat miehet ovat uhkailleet naisia, jotka käyttävät meikkiä tai jättävät päänsä peittämättä huivilla, hijabilla.
Lisäksi niin sanottuja kunniamurhia tehdään jatkuvasti myös pohjoisilla kurdialueilla, joilla on ollut rauhallisempaa kuin muualla Irakissa.
- Kun olin nuorempi, unelmoin että diktatuurin tilalle saadaan demokratia, muistelee Mazin Tahir, 20, Bagdadissa.
- Saddam on mennyttä, mutta Irak on surkeammassa jamassa. Ihmisiä tapetaan koko ajan, ja poliitikot ovat kuin varkaita. Tämä on kuin Jumalan kirous.
Teinien on vaikea tavata toisiaan
Ääriryhmät käyttävät hyväkseen turhautuneita nuoria, joilla ei ole työtä tai mahdollisuutta opiskella. Koulunkäyntiin ei ole välttämättä varaa.
Teini-ikäisten ahdistusta lisää se, etteivät he voi tavata toisiaan enää niin kuin ennen. Väkivallan uhka pitää ihmiset enimmäkseen kodeissaan, vaikka ravintolat ovatkin alkaneet jälleen täyttyä joissakin Bagdadin kaupunginosissa.
- Klinikalleni tulevat äidit ja isät ovat huolestuneita varsinkin lastensa unettomuudesta. Tai sitten kyse on huumeidenkäytöstä tai psyykkisistä ongelmista, toteaa bagdadilainen psykiatri Haidir Abdul-Muhsin.
Abdul-Muhsinin potilaiden määrä on noussut vuoden 2003 jälkeen. Lähes kaikki ovat menettäneet verenvuodatuksessa jonkun sukulaisensa tai tuttunsa.
Opiskelijat ovat tottuneet uhkauksiin
Sabrin Jawad, 21, ei mennyt enää kouluun sen jälkeen kun hänen isänsä oli kaatunut sodassa. Tämä oli palvellut Irakin asevoimien tärkeimmissä joukoissa, Tasavaltalaiskaartissa, joka perustettiin alun perin Saddamin henkivartioksi.
Sabrinin maailma romahti. Hän oli jumaloinut menestynyttä isäänsä.
- Menetimme sosiaalisen elämämme, yltäkylläisyyden ja palvelijat. Meistä tuli pakolaisperhe.
Jawadit pakenivat Syyriaan ja palasivat sieltä Bagdadiin äskettäin. Yhä useammat muuttavat takaisin Bagdadiin, koska heidän rahansa ovat huvenneet ja pääkaupungin on kerrottu rauhoittuneen.
Noorildin Ibrahimin mukaan yliopistot ovat kuitenkin edelleen hyökkäysten kohteena myös Bagdadissa. Hän on tottunut siihen, että kampus voidaan sulkea milloin hyvänsä.
- Yhtenä päivänä opiskellaan ja seuraavaksi jäädään taas kotiin kymmeneksi päiväksi. Sitten pelataan jalkapalloa.
[---]
Lähde
Saddamin diktatuuri oli helposti vastuttevissa, koska sen koneisto toimi raa'asti ja avoimesti, jolloin ihmiset kykenivät tajuamaan olevansa alistettuja.
Tätä nykyistä aikaa voisi vielä kutsua siirtovaiheeksi, jossa elämän huonolaatuisuus johtuu silkan koneiston puutteesta, mutta ehkä aikanaan Irak tulee muuntumaan länsimaiseksi. Silloin ihmiset riemuitsevat ja hurraavat rikkauksista ja vapaudesta, mutta itse kontrolli ei ole hävinnyt minnekään, vaan on erilaatuista. Enää kansalaiset eivät kuule sen mekaanista kalketta kaupungin kaduilla, sillä he itse ovat vallan kahvassa, naapureiden kuristusotteessa: enemmistön tyranniassa.
Tähän tilaan ajauduttuaan kansan on hyvin vaikea päästä siitä pois, sillä Tukholma-syndrooman tavoin ihmiset sitoutuvat kannattamaan tämän vallan peruspilaria, eli vapautta. Se vain kuulostaa hyvältä markkinoilla.
Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=159