Nanoteknologiasta uusi mörkö kuluttajalle?
Asiantuntijat ovat huolissaan nanoteknologian mahdollisista vaaroista. Heidän mukaansa nanoteknologian ympäristölle ja terveydelle aiheuttamia uhkia tulisi tutkia nykyistä tarkemmin.
Nanoteknologiaa käytetään tekemään aineista kestävämpiä, kevyempiä ja edullisempia. Nanoteknologian avulla esimerkiksi tekstiileistä saadaan rypistymättömiä.
Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että aine voi käyttäytyä eri tavoin, kun sitä on muokattu.
- Nanokokoinen kultahiukkanen ei ole keltainen vaan punainen. Se ei ole stabiili vaan reaktiivinen, ja elimistöön joutuessaan se voi aiheuttaa erilaisia haittoja, sanoo Työterveyslaitoksen professori Kai Savolainen.
Savolaisen mukaan useissa tutkimuksissa on havaittu, että keuhkojen kautta nanohiukkaset pääsevät elimistöön ja jopa esimerkiksi sikiöön, mutta mahdollisista haittavaikutuksista on toistaiseksi hyvin vähän tietoa.
Nanotekniikkaa käyttävät yritykset kaipaavatkin viranomaisilta testiohjeistoja, jotta haitoilta vältyttäisiin. Myös kuluttajat hyötyisivät tarkemmasta ohjeistuksesta; tällä hetkellä tuotetiedoista ei selviä, kuinka paljon nanotekniikkaa on tuotteen valmistuksessa käytetty.
Lähde
Uusi teknologia, uudet avarammat taivaanrannat... Suuria mahdollisuuksia, mutta myös suuria vaaroja, sillä tuli polttaa vääjäämättä jollei sitä käsittele tiukin ottein.
Pessimisti sanoisi kuitenkin, että torilla kysyntä kasvaa nano-parannetulle tavaralle, ja yhtiöt antavat kansalle mitä he haluavatkin kaikkien liike-elämän periaatteiden mukaan. Siinä lentää varovaisuus ja isännän käsi romukoppaan, kun ryntäämme taas uuteen polttavaan syliin sen kummempia miettimättä, ja hirtämme itsemme jälleen uuteen silmukkaan.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=157