Yli neljännes suomalaisista uskoo syövän olevan sattumaa
Yli neljännes suomalaisista, 27 prosenttia, arvioi syöpään sairastumisen olevan sattumaa. Syöpäjärjestöt ovat teettäneet Taloustutkimuksella kyselyn, johon vastasi yli 2 000 suomalaista tämän vuoden tammi–helmikuussa.
Enemmistö vastasi, että ihminen voi itse vaikuttaa syöpävaaraansa. Kaikista vastaajista tätä mieltä oli 69 prosenttia. Neljä prosenttia ei osannut ottaa kantaa kysymykseen.
Syövän sattumanvaraisuuteen uskoivat eniten nuorimmat (15–19-vuotiaat) ja vanhimmat (65–79-vuotiaat) vastaajat. Peräti 40 prosenttia vanhimmista vastaajista oli sitä mieltä, että syöpä on sattumaa. Keski-ikäisissä oli vähiten niitä, jotka pitävät syöpää sattumanvaraisena.
Myös koulutuksella oli vaikutusta vastauksiin.
"Koulutus näyttää olevan yhteydessä siihen, miten usein sattuman arvellaan korjaavan satoa. Parhaiten koulutetussa ryhmässä Suomessa sattumaan uskovia oli vähiten", toteaa Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio.
Sattumalla on Vertion mukaan oma osuutensa syövän synnyssä, mutta ihmiset voivat itse tehdä paljon pienentääkseen syöpävaaraansa.
"Noin kolmannes syövistä on ehkäistävissä nykytietämyksen avulla. Se tarkoittaisi Suomessa vuosittain noin 9 000 syöpädiagnoosia nykyistä vähemmän."
Tupakoinnin vähentämisen lisäksi syöpää voidaan ehkäistä ylipainon vähentämisellä, kuitupitoisella ravinnolla ja liikunnalla. Auringon säteilylle altistumisen vähentäminen estää ihosyövän syntyä.
Lähde
Se mikä nähdään sattumana, on vain tietämyksemme ulottumattomissa. Oletamme syövän iskevän taivaasta iskevän meteoriitin lailla jos se kerran iskee, jolloin vapaudumme uhrina kaikesta siitä vastuusta, jota kannamme teoistamme.
Tietysti joskus käy niinkin, että syöpä hiipii elämään kuin varjoista, eikä asialle ole mitään tehtävissä. Silloinkaan kyse ei ole sattumasta, vaan tietoisten toimiemme ulkopuolisesta tekijästä, joka on tunkenut tikarinsa organismiin.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=156