Väitös: Matkapuhelin tuo nuorelle itsevarmuutta
Matkapuhelin tuo nuorelle itsevarmuutta ja riippumattomuuden tunnetta. Samalla matkapuhelimesta ollaan kuitenkin riippuvaisia, selviää Joensuun yliopistossa perjantaina tarkastetusta väitöstutkimuksesta.
Marion Boberg tutki psykologian alaan kuuluvassa vertailututkimuksessa matkapuhelimen vaikutuksia 16-20-vuotiaisiin ranskalaisiin ja suomalaisiin nuoriin, erityisesti heidän identiteettiinsä.
Matkapuhelin ei tutkimustulosten mukaan ole nuorille vain tekninen kommunikaation väline, vaan se kietoutuu monella tavalla nuorten kehitykseen, ihmissuhteiden muodostamiseen ja minän määrittelyyn.
- Suomalaisnuoret kokevat olevansa eksperttejä matkapuhelimen käytössä. He soittavat ranskalaisia enemmän. Suomalaiset ovat myös riippuvaisempia matkapuhelimesta. Jos puhelin on jäänyt kotiin, heistä tuntuu kuin jotain oleellista puuttuisi, Boberg toteaa eroista.
Suomalaiset ovat siirtyneet matkapuhelinkulttuuriin pitemmän ajan kuluessa, kun taas ranskalaisilla siirtyminen on käynyt varsin nopeasti. Suomalaisilla nuorilla matkapuhelin on menettänyt jo uutuusarvonsa ja siitä on tullut arkinen asia.
Tutkimuksen mukaan ranskalais- ja suomalaisnuorten mielikuvat matkapuhelimesta ovat yllättävänkin samanlaisia. Tosin suomalaiset nuoret kokevat matkapuhelimen vähemmän tunkeilevaksi kuin ranskalaiset.
- Molemmissa maissa on erotettavissa kolme erilaista käyttäjäryhmää, joista yhdelle matkapuhelimen merkitys on erittäin suuri ja se kertoo paljon käyttäjästään. Toisten mielestä matkapuhelin kertoo omistajansa pätevyydestä. Kolmannelle ryhmälle kännykkä on pääasiassa kommunikaatioväline, yli 400:ää nuorta haastatellut Boberg kertoo.
Perjantaina julkaistu tutkimus on Caenin ja Joensuun yliopistojen yhteisväitöskirja.
Lähde
Nykyään näkee viisivuotiaitakin omine kännykköineen, muutaman vuoden koulua käyneistä nyt puhumattakaan. Herääkin kysymys, että tarvitsevatko he todella tätä kapinetta niin paljon, että jokaisella tulee olla oma?
Tuo väitös on aivan oikeassa siinä, että kännykkä tuo mukanaolollaan itsevarmuutta - olet aina muiden, ja muut sinun tavoitettavissa - mutta puuttuessaan jäytää mieltä. Tiedä sitten, että onko kännykän hyöty/haitta-suhde kovin kummoinen, sillä en jaksa uskoa sen olevan kaikkine ominaisuuksineenkaan korvaamattoman ylivertainen sitä edeltäviin kommunikointimahdollisuuksiin verrattuna, mitä nyt hätätilanteissa. Sen päälle on kuitenkin rakennettu ja kasvanut niin paljon, että arpi sen poisrepimisestä aiheutuisi.

Paluuviitteen osoite: http://www.anus.com/tribes/fnus/pivot/tb.php?tb_id=134