Maailma on mikä on, ja voit joko torjua sen pehmein harsoin peittelemällä tai sitten katsoa suoraan kohti, ja nähdä itsesi minä olet. Tämän tiedettyäsi voit nähdä virrassa tulevan kädenjälkesi; sitä ennen vain sameita unelmia.

Nikita Fouganthine jäi vaimonsa kanssa kiinni myymälävarkaudesta

Perjantai 23 Lokakuu 2009

"Nikita Fouganthine ja hänen vaimonsa jäivät kiinni myymälävarkaudesta keskiviikkona iltapäivällä, kertoo Iltalehti.

Fouganthine oli ollut vaimonsa kanssa ostoksilla Kannelmäen Prismassa.

He olivat maksaneet ostoksensa kassalla, mutta kätkeneet lihatiskiltä ottamansa tuotteet kärryihin takin alle.

Lehden mukaan tapahtumat tallentuivat kuitenkin tavaratalon valvontakameroihin, ja vartija sai asiasta nopeasti tiedon.

Pariskunta otettiin kiinni, kun he olivat poistumassa marketista. Iltalehden tietojen mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä pariskunta yrittänyt karkuun."

Lähde

Mikä on miehen funktio? Jos hänen hyödyllisyystaseensa ryhmässä jää reilusti miinuksen puolelle, mihin ryhmä tarvitsee häntä?

Kova väite: Puolet raiskauksista estettävissä ”uhrin käytöksellä”

Torstai 22 Lokakuu 2009

"Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen torstaina julkistaman tilaston mukaan poliisille ilmoitettujen raiskausten määrä on ollut viime vuodet rajussa kasvussa. Vanhempi rikoskonstaapeli Ville Hahl Varsinais-Suomen poliisilaitoksesta arvioi, että raiskauksia voitaisiin vähentää auttamalla uhria huomaamaan käyttäytymiseensä liittyviä riskejä, kertoo Savon Sanomat.

- Tutkimistani 181 raiskauksesta puolet olisi voitu estää sillä, että uhri olisi toiminut yleisesti hyväksyttävällä tavalla, Hahl täräyttää.

Hahl teki Joensuun yliopistoon oikeustieteen gradu-lopputyönsä Helsingissä poliisille ilmoitetuista, aikuisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Hahlin mukaan lähes kaikkiin hänen tutkimiinsa raiskaustapauksiin liittyi naisten tolkuton alkoholin käyttö.

- Uhri itse oli arvioinut olleensa tolkuttomassa humalassa tai poliisi oli kirjannut uhrin olevan sammunut tai lähes vetämätön.

Hahlin mukaan raiskauksista suurin osa tapahtuu uhrin tai tekijän asunnossa, johon nainen on vapaaehtoisesti mennyt. Osa naisista oli kertonut päästäneensä miehen asuntoonsa, koska halusi jatkaa keskustelua.

- Tuntematonta miestä ei kannata aamuyöllä päästää "vain nukkumaan viereen", jos on päättänyt, ettei seksiä nyt ole, Hahl sanoo."

Lähde

Ei ole ollenkaan niin kova väite kuin voisi ajatella. On selvä, että häikäilemättömät miehet iskevät kiinni niihin naisiin, joissa näkevät tilaisuuden toteuttaa halujaan mahdollisimman helposti. Lisättäköön tuohon vielä, että puoleensavetävästi pukeutuminen on omiaan keräämään katseita ja herättelemään ajatuksia.

Tietenkään uhrin typeryys/hyväuskoisuus ei tee raiskauksesta laillista, mutta huomattavasti mahdollisempaa.

Maahanmuuttajien täyttämät koulut eivät kelpaa suomalaisille

Tiistai 20 Lokakuu 2009

"Suomalaisperheet ottavat lapsensa yhä useammin pois koulusta, jossa on paljon maahanmuuttajia. Perheet jopa muuttavat alueelta pois saadakseen lapsensa toiseen kouluun, kertoo Yle uutiset.

Ilmiö alkoi näkyä, kun maahanmuuttajien osuus nousi kouluissa lähelle 40:tä prosenttia. Alle 30 prosentin kohdalla tätä ilmiötä ollut, kertoo eteläsuomalaisen koulun rehtori Yle uutisissa. Rehtori ei halua esiintyä nimellään.

"Sellainenkin tapaus on, että vanhemmat ovat suoraan sanoneet koulun vaihtamisen syynä olevan sen, että siirretyn lapsen luokalla ei ole yhtään kantaväestöön kuuluvaa poikalasta. Pojilla ei ole kavereita."


Yle uutisten haastatteleman Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen tutkijan Venla Berneliuksen mukaan koulujen väliset erot alkavat näkyä Suomen koulumaailmassa. Vastaava kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään muun muassa Ruotsissa. Erojen taustalla on vanhempien valinta ja asuinalueiden eriytyminen.

Berneliuksen mielestä kaavoituksella ja rahalla voidaan pyrkiä luomaan edellytyksiä tasavertaiselle opetukselle, mutta lopulta vanhemmat, joilla on varaa, valitsevat niitä alueita ja kouluja, joita he haluavat.


Helsingin kaupunki on jo pitkään tukenut taloudellisesti kouluja, joiden oppilasaines on koettu haastavaksi. Tällaista tukea saa noin 30 koulua. Tuen perusteena on muun muassa huoltajien alhainen koulutustaso ja maahanmuuttajien määrä.

Yle uutisten haastatteleman opetustoimen johtajan Rauno Jarnilan mielestä tuen vaikutukset näyttävät ainakin vielä vähäisiltä."

Lähde

Mitähän sitten odotettiin? Että samoista lähtökohdista ne maahanmuuttajalapsetkin lähtevät kuin suomalaiset lapset, tai viimeistään rahalla saadaan heidänkin opiskeluun kunnon potkustartti?

Kun kansankokonaisuuden rakennuspalikat vaihtuvat, tämä kokonaisuus muuttuu. Kun kahta eri kokonaisuutta edustavaa osasta yritetään naittaa yhteen, mitä voisi syntyä ilman, että kumpikin osapuoli luopuu omasta eheydestään?

Ei kaiken maahanmuuttovastaisuuden takana ole rasismipeikkoa, vaikka se niin kätevästi voidaankin lytätä omalta moraalisesti korkealta valtaistuimelta. Tämä valtaistuin hajoaa tomuksi heti, kun suvaitsevuudelta viedään sen itseisarvo jonakin selittämättömänä päämääränä, ja joudumme niin setvimään ongelmamme realistisesti ilman pilvilinnoja ja kuviteltujen kukkuloiden päältä huutelua.

Suomi tiukkana tupakasta: ”Askit valkoisiksi”

Perjantai 16 Lokakuu 2009

"Suomi haluaa tiukentaa tupakan mainontaa entisestään. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) on luovuttanut suomalaisen tupakkatyöryhmän mietinnön EU:n terveyskomissaarille.

Mietinnössä ehdotetaan valkoisten, yhteneväisten tupakka-askien käyttöönottoa koko EU:ssa. Askin yhdelle ulkopinnalle määrättyyn kohtaan olisi säädetyn kokoisin kirjaimin painettu tuotteen tavaramerkki ja varoitukset.

Pelkistetyistä askeista ohjeisti jo vuosi sitten maailman terveysjärjestö WHO, ja tähän ohjeistukseen Suomi tarttui.

- Jos kaupan hyllyllä on pelkkiä ykkösia ja kakkosia tai abc:tä niin saattaa jopa kiinnostaa nuoria, että mikähän ihme näissä tuotteissa on kun se pitää niin kummallisesti tuoda esille. Paljon parempi olisi nuorten kannalta ja lasten tupakoinnin estämiseksi olisi se, että ne olisivat siellä tylsästi kerrottu että mitä tuotteita ne ovat, kritisoi Päivittäistavarakauppa ry:n johtaja Osmo Laine Yle Uutisissa."

Lähde

Ehkä tämä vähentää nuorten ja vähän vanhempienkin herätehankintojen määrää, jotka riippuvat tietyn tupakan brändiin kuuluvasta tavoiteltavasta mielikuvasta, jonka toteuttamiseen tarvitset vain sitä nimenomaista tupakkaa. Toisaalta, tupakka on tupakkaa, eikä askin värittömyys siinä enää paljoa paina. Eihän se ole esilläkään kuin murto-osan siitä ajasta, joka menee imagonkohenninta poltellessa.

Tästä saattaa saada kuvan, että kyseessä on taas yksi iänikuinen vastarannankiiski, jolle ei sitten kelpaa minkäänlainen muutos mihinkään. Kaiken pitäisi jatkaa samoilla raiteilla - hetkinen, sehän olisi pysähtyneisyyttä! Niin, mitä haittaa tuostakaan olisi? En näe sen lisäävän tupakan kulutusta, sillä tapojensa vangit polttavat askin väristä tai värittömyydestä huolimatta, mutta parhaimmassa tapauksessa se saattaa pitää aloittamisen kynnyksellä tasapainoilevan savuttomalla puolella. Osmo Laineen ehdotus olisi itseasiassa vielä parempi, eikä niinkään ristiriidassa WHO:n suosituksen kanssa. Etukannessa lukisi "X-tupakkaa, 20 kpl" ja takana voisi sitten olla tarkempi selostus sisällöstä ja käytön riskeistä, koruttomasti ja selkeästi.

Jos käytät sitä, se tapahtuu ilman illuusiota mistään imagosta, faktojen ollessa esillä, ymmärrettiin ne tai sitten ei.

Nettirasismia suitsitaan vihjepalvelulla

Lauantai 10 Lokakuu 2009

"Poliisi pyrkii kitkemään nettirasismia, kun se ottaa käyttöön uuden vihjepalvelun maaliskuun alussa.

Tarkoituksena on, että useat suositut keskustelupalstat ottaisivat sivuilleen linkin poliisin vihjepalveluun. Eri sivustoilla voisi nimettömänä täyttää vihjelomakkeita, jotka ohjattaisiin suoraan keskusrikospoliisille.

Ylikomisario Seppo Ruotsalainen sisäministeriön poliisiosastolta uskoo, että uuden palvelun avulla vihjeiden määrä kasvaa.

– Palvelun linkittäminen on täysin vapaaehtoista. Emme voi velvoittaa ketään emmekä halua velvoittaa, mutta pyrimme siihen, että jotkin keskeisimmät palveluntarjoajat näin toimisivat, Ruotsalainen kuvailee.

Nettirasismin ohella poliisi aikoo hyödyntää järjestelmää myös muun rikollisuuden paljastamisessa. Ruotsalaisen mukaan näihin voisivat lukeutua myös väkivaltaan, uhkauksiin ja petoksiin liittyvät rikokset.

Rikosvihjeitä puhelimitse tai sähköpostilla voi antaa nytkin, mutta poliisi haluaa madaltaa kynnystä vihjeiden antamiseksi.

– Tämä ei ole mitenkään poissulkeva järjestelmä, vaan myös jatkossa poliisilaitoksilla on vihjepuhelimia."

Lähde

Vihjeenantomahdollisuuksien lisäämisessä ei itsessään ole mitään vikaa, mutta että nettirasismia suitsimaan tällä? Asiat lienevät hyvin poliisin osalta, kun heillä kerran riittää työvoimaa tarkistamaan huolestuneiden kansalaisten lähettämiä vihjeitä ajatusrikollisuudesta. Työsarkaa laajentaa se seikka, että "nettirasismin" nimikkeen alle mahtuu jos jonkinlaista ajatusta aina tyhjänpäiväisestä leuan louskutuksesta - joka olisi muuten täysin mitäänsanomatonta ja minimaalisella olankohautuksella ohitettavaa, mutta tietyt rodullisiin ja/tai etnisiin ihmisryhmiin kohdistuvat nimitykset tekevät siitä jollain tavalla erikoista ja suorastaan kiihkolla tuomittavaa - muuten vallan kiehtoviin pohdiskeluihin, joiden lankeemus lie siinä, että ne eivät ole linjassa nykyisen ihmisarvokäsityksen kanssa.

Valtio haluaa lopettaa tupakoinnin Suomessa

Lauantai 03 Lokakuu 2009

"Hallitus esittää uutta tupakkalakia, jonka tavoite on "ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden käytön loppuminen". Käytännössä viranomaisten tavoite olisi siis se, että suomalaiset eivät enää tupakoi lainkaan.

Muotoilu on lajissaan ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä maailmassa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen.

"Jo kymmenen vuotta on käyty keskustelua, että jos tällainen tuote tulisi nyt markkinoille, sitä ei sallittaisi", Tuominen sanoo.

Laki laajentaisi alueita, joilla tupakointi on kielletty. Esimerkiksi rockfestivaalin yleisössä tai hiihtokilpailun katsomossa ei saisi polttaa tupakkaa. Tapahtuman järjestäjän pitäisi merkitä tällainen katsomoalue kieltoalueeksi ja valvoa, ettei alueella polteta.

Kielto koskisi myös tapahtumien anniskelualueita, jos niiltä seurataan esityksiä. Niillä ei saisi enää polttaa, vaikka alue olisi avotaivaan alla.

Kiellot eivät koskisi tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää, kuten esimerkiksi vappupiknikiä tai uudenvuoden juhlaa.

Onko tavoitteena ajaa tupakoijat niin ahtaalle, että tupakointi loppuu vähitellen tätä kautta ilman myyntikieltoa? "Tämä suuntaus näkyy selvästi laissa", Tuominen sanoo.

"Ennustan, että tällaista kutistamista tulee jatkossa lisää. Seuraava vaihe voivat olla ihmisten omat parvekkeet.""

Lähde

Olen hieman kahden vaiheilla tämän kanssa. Toisaalta on hyvä, että sauhuttelijat saadaan pois ihmisten ilmoilta niitä tupruillaan pilaamasta, mutta toisaalta on taas surkuhupaisaa, että ihmisiä joudutaan ajamaan kuin jukuripäistä karjaa jotta moisen eittämättä epäterveellisen tavan saisi kitkettyä pois. Oma terveys on luku sinänsä, mutta muidenkaan oloa ei varmasti kohenna hengitellä jonkun hermo- tai tapasavuja. On kuitenkin mainittava, että olen ennenkin syyllistynyt lyhytkestoisiin kohtauksiin ylenpalttisesta optimistisuudesta kanssaihmisiä kohtaan, joten karjana kohtelu käy metodista siinä missä tuota metodia tarvitaan.

Tupakoinnin täyskiellolla ei saavutettaisi mitään muuta kuin eripuraa ja salasauhuttelua, mutta ihmisluonteen huomioonottaen eristäminen näyttää olevan tarpeellista, koska muuten ei-tupakoitsijat nielevät savun nikottelematta, vaikkakin salaa kärmeissään. Omalla alueellaan tupakoitsijat saavat kyllä sauhutella minkä ehtivät, omapa on tapansa. Muiden ei tarvitse sen hedelmistä nauttia.

Amerikkalaiset järkyttyneitä Polanskille osoitetusta tuesta

Perjantai 02 Lokakuu 2009

"Yhdysvaltalaislehdet ovat järkyttyneitä eurooppalaisten osoitettua laajalti tukea elokuvaohjaaja Roman Polanskille. Hänet pidätettiin viikonloppuna Sveitsissä Yhdysvaltojen pyynnöstä.

"Kun kuuntelee eurooppalaisten protesteja, luulisi että jonkinlainen totalitaarivaltio on kaapannut toisinajattelijan", kirjoitti The New York Times.

"Mitä epäoikeudenmukaista siinä on, että raiskauksen tunnustanut ja tuomiotaan paennut henkilö saatetaan oikeuden eteen – riippumatta siitä kuinka lahjakas hän on?", lehti kirjoitti.

Polanski sai 1970-luvun lopulla Yhdysvalloissa syytteet 13-vuotiaan lapsen huumaamisesta ja raiskaamisesta. Hän ehti kuitenkin paeta maasta ennen oikeudenkäyntiä.

Los Angeles Times kirjoitti, eurooppalaisten kommenttien kuulostavan siltä, että uhri on Polanski.

"Näille valistuneille tahtoisin näyttää alaikäisen uhrin todistajanlausunnon ja Polanskin tunnustuksen. Sitten tahtoisin kysyä, suhtautuvatko he edelleen yhtä ritarillisesti rikokseen, jonka alkuperäinen syyte oli väkivaltainen raiskaus."

Lähde

Ilmeisesti Euroopan edistysmielinen taiteellinen ja poliittinen eliitti näkee Polanskin saavutukset sen verran mittavina, että kyllä hänen kilpeen saa joku raiskaus nyt jäädä. Onhan siitä kulunut niin kauan aikaakin!

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta ei myöskään tulisi osoittaa, että tietyillä erityisansioilla ja olemalla "piirien" suosiossa saa höllempää kohtelua lain edessä. Sillä eikö lain tarkoitus ole olla yhteiskunnan standardi, jolle kaikki sen jäsenet ovat yhtälailla alisteisia - jolle kaikkien pitää olla yhtälailla alisteisia, koska muuten ryhmän normiston käytännöllisestä ulottuvuudesta tulee standardi vain osalle ryhmää? Lain ulkopuolelle jäävillä ei ole näin yhteyttä normistoon, ja heillä on suuremmat vaikutusmahdollisuudet lain velvoittamaan joukkoon.

Copyright © 2006-2007 FNUS