Sunnuntai 26 Huhtikuu 2009
Emme ole yksin.
"Huoli sikainfluenssan leviämisestä kasvaa maailmalla. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan virukseen on kuollut jo 81 ihmistä.
Uudessa-Seelannissa on asetettu karanteeniin opiskelijaryhmä, joka viikonloppuna palasi kolmen viikon Meksikon-matkalta. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan parinkymmenen hengen ryhmästä osalla on influenssan oireita."
"Maailman terveysjärjestö WHO on kehottanut kaikkia maita lisäämään valvontaa taudin leviämisen varalta. Tartuntojen määrän pelätään kasvavan sekä Meksikossa että Yhdysvalloissa."
Lähde
Mitä tiiviimmin asumme ja ahdamme tuotantoeläimemme, sitä nopeammin virusorganismit risteytyvät keskenään ja kehittyvät. Olemme suuria, olemme mahtavia, mutta näkymätönkin uhka voi olla kuolettava, mikäli jäämme kilpajuoksussa jälkeen.
Sunnuntai 19 Huhtikuu 2009
Mikään ei ole muuttunut, eikä mitään halutakaan muuttaa.
"Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan talouden taantuma tulisi nähdä mahdollisuutena kehittää ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja teollisuudessa ja liike-elämässä.
Vanhasen mukaan vihreille vaihtoehdoille on kysyntää, sillä kuluttajat ovat entistä tietoisempia ympäristömuutosten seurauksista ja terveysvaikutuksista.
- Talouden taantuma ei tarkoita, että meidän tulisi olla piittaamatta ilmastonmuutoksesta. Päinvastoin, taantuman kaltaiset haasteet voivat luoda uusia mahdollisuuksia kaupallisille yrityksille, totesi Vanhanen Boaon talousfoorumissa pitämässään puheessa.
Vanhasen mukaan raaka-aineiden niukkuus ja alati kasvavat kustannukset pakottavat yrityksiä kehittämään ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja. Euroopan Unioni on Vanhasen mukaan esimerkillisesti tukenut tätä kehitystä rahoittamalla muun muassa uusiutuvien energialähteiden tutkimus- ja kehitystyötä."
Lähde
Nämä muuttuneet olosuhteet luonnossamme ja lisääntynyt ympäristötietoisuus (olosuhde markkinoilla) eivät välttämättä johda mihinkään toimiin, jotka itseasiassa kääntäisivät laivan kurssia, vaan niihin suhtaudutaan pelkkinä talouden haasteina. Vaikka olosuhteet muuttuvat, suunta ei vaihdu ilman periaatetasolle ylettävää muutosta.
Tiistai 14 Huhtikuu 2009
"Etelä-Kalifornian yliopiston aivotutkijoiden mukaan esimerkiksi Facebookin käyttäjät voivat tulla välinpitämättömiksi ihmisten kärsimyksille, koska heillä ei ole aikaa prosessoida ja ymmärtää toisten ihmisten tunteiden aiheuttamia reaktioita.
Tutkijoiden mukaan ihmisen aivot reagoivat toisissa ihmisissä näkyviin fyysisen kivun merkkeihin sekunnin murto-osassa, mutta sosiaalisten tunteiden kuten ihailun tai myötätunnon prosessointi kestää kauemmin. Juuri sosiaalisten tunteiden prosessointi on olennaista moraalin kehityksen kannalta."
Lähde
"Every second someone dies". Niinhän se menee, maailma on täynnä kuolemaa, iloa, surua, vihaa ja onnea. Kun ruudulle lävähtää tuhatkunta jonkun jossain vaiheessa sivustolle jättämää symbolia jostain tunteesta, on siinä meidän aivoillamme purtavaa. Olemme kai liian tehottomia käsittelemään kaikkea sitä tietoa, johon meidän on mahdollista päästä käsiksi sekunneissa. Mikä olisi sopiva ratkaisu: vielä lisää tietoa, ärsykkeitä siinä toivossa, että jotain niistä jää päähän vai pelkästään hieman verkkaisempaa syöttöä?
Perjantai 10 Huhtikuu 2009
Pyörä myös hidastuu samalla momentilla kuin se kiihtyy: räjähdysmäinen kasvu ei takaa sitä, etteikö vauhti voisi hidastua hyytävän nopeasti.
"Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 22,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Myös teollisuuden uusien tilausten arvo on laskenut rajusti ja se oli helmikuussa 41 prosenttia pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Tammikuussa teollisuustuotanto väheni 21,8 prosenttia vuoden takaisesta. Kolmen viime kuukauden aikana teollisuustuotannosta on vähentynyt viidennes vuoden takaiseen verrattuna.
Helmikuussa kaikkien päätoimialojen tuotanto laski. Kemianteollisuuden tuotanto laski runsaat 15 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotanto laski lähes 24 prosenttia. Eniten tuotanto laski metsäteollisuudessa 32 prosenttia.
Toistaiseksi vähimmillä vaurioilla on näyttää selvinneen elintarviketeollisuus, jonka tuotanto laski helmikuussa 10 prosenttia vuoden takaisesta.
Tehdasteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli helmikuussa 72 prosenttia, mikä oli lähes 10 prosenttiyksikköä pienempi kuin vastaavana aikana viime vuonna. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste 72, mikä oli runsaat 16 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten.
[--]
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kuluvan vuoden helmikuussa 41 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Tammi-helmikuussa uudet tilaukset laskivat 39,4 prosenttia vuoden takaisesta."
Lähde
22 prosenttia vähemmän kehitystä. Yksinkertaisempaan elintasoon halajavan korviin tuo kuulostaa suorastaan taivaalliselta. Olettaen, että pitäisi saavuttaa 90 % vähennys tuotannossa nykytasoon nähden, niin eihän tuossa ehdi ihmetellä maailman menoa kuin yhdeksän vuotta. Jos näin ei nyt kuitenkaan käy, ainakin absoluuttisessa mielessä ryönän ryntäys hellittää ylivoimaansa Maan päällä.