Lauantai 28 Helmikuu 2009
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tutkijoita kiinnostaa rahkasammal, koska siitä voidaan valmistaa bioetanolia, joka kelpaa esimerkiksi autojen polttoaineeksi. Tämän mahdollistavat rahkasammaleessa olevat sokerit.
Sokerien ansiosta rahkasammalesta voi tehdä myös pontikkaa. Entisajan suomalaiset osasivat käyttää soilla kasvavaa rahkasammalta moniin tarkoituksiin, mutta sammalviinan keittäminen ei jostain syystä juolahtanut heille mieleen.
Rahkasammal on tuttu kasvi jokaiselle suolla tarponeelle. Rahkasammalta on se upottava vaalea sammalmatto, joka kasvaa pitkospuun vieressä. Kun matosta nyhtäisee, saa käsiinsä parikymmensenttisen tukon kosteaa ja pehmeää kasvia.
Sammalella tarkoitetaan kasvin elävää osaa. Suolla voi olla sammalen alla myös metrien paksuinen kerros turvetta, joka on syntynyt kuolleesta sammalesta ja suokasvien jäännöksistä.
Kuivattuna rahkasammaltukosta ei jää jäljelle juuri mitään. Tuntuu uskomattomalta, että moisessa hötössä olisi kovin suuri energiavarasto.
Tutkija Niko Silvan Metlan Parkanon yksiköstä kertoo, että energiaa kertyy yllättävän paljon, vaikka sammal kasvaakin pituutta vain sentin pari vuodessa.
"Yhden suohehtaarin vuosituotolla voi lämmittää omakotitaloa vuoden", hän sanoo.
Metlan tuoreessa uutiskirjeessä on arvioitu, että rahkasammalsuo voi tuottaa kuiva-ainetta vuodessa jopa yli 4 000 kiloa hehtaaria kohden. Tuotto on parempi kuin ojitetulle suolle istutetun metsän tuotto.
Käytöstä poistettuja turvesoita on Suomessa kymmeniätuhansia hehtaareita. Jos niiden koko pinta-ala voitaisiin hyödyntää, sammalenergiaa riittäisi kokonaisen kaupungin tarpeisiin.
Sokereita sisältävästä rahkasammalesta kannattaisi tehdä bioetanolia, arvokasta nestemäistä polttoainetta. Valmistusprosessissa voitaisiin ehkä hyödyntää muitakin kasveja. Yksi mahdollisuus on ruokohelpi, jota nykyisin viljellään energiakasvina.
Niko Silvan uskoo, että soiden tuotoksilla voitaisiin kattaa muutaman prosentin osuus Suomen polttonesteiden tarpeesta.
"Ei se mikään energiapolitiikan ratkaisu ole, mutta yksi lisä", hän arvioi.
Bioetanolin valmistusprosessissa olisi mahdollista saada talteen myös rahkasammalessa piilevät arvokkaat kemikaalit. Niitä voidaan käyttää esimerkiksi ihonhoitotuotteissa.
Metlan Parkanon yksikön ympäristössä Pohjois-Pirkanmaalla on paljon entisiä turvetuotantoalueita. Esimerkiksi Kihniön Aitonevalta löytyy kymmeniäkin vuosia vanhoja turvesoiden pohjia. Niiden muuttumista ja hyötykäyttöä on tutkittu pitkään.
Rahkasammalen on havaittu leviävän entisille turvesoille nopeasti. Leviämistä voidaan vauhdittaa siirroksilla.
Tutkimusten mukaan turvetuotantoalueelle siirretty sammal lähtee nopeasti kasvamaan. Sammal kasvaa parhaiten vetisillä paikoilla.
Nopeimmin näyttää kasvavan punarahkasammal. Uudiskasvu voi olla jopa kolme senttiä kasvukaudessa.
Biomassan tuotantoa voitaisiin ehkä lisätä lannoittamalla. Tutkijat ovat kiinnostuneita muun muassa kaliumin ja fosforin vaikutuksista kasvuun.
(Lue lisää)
Perjantai 27 Helmikuu 2009
Kananmunan sisältämä proteiini antaa tasaisesti sulavaa pitkäkestoista energiaa, eikä aiheuta piikkiä verensokeritasossa. Yhdestä munasta saa yli kuusi grammaa laadukasta proteiinia, mikä on 13 prosenttia suositellusta päiväsaannista.
Nutrition Today -lehdessä julkaistussa 25 tutkimukseen viittaavassa katsauksessa todetaan, että kananmunan proteiini auttaa sekä lapsia että aikuisia lihasmassan lisäämisessä ja ylläpitämisessä. Munissa on myös runsaasti leusiinia, joka auttaa lihaksia hyödyntämään energiaa ja palautumaan rasituksesta.
Koosteen kirjoittaja professori emeritus Donald K. Layman yhdysvaltalaisesta Illinoisin yliopistosta sanoo, että ihmisten tulisi keskittyä enemmän syömänsä proteiinin laatuun.
- Suurin osa proteiinista syödään iltaisin, vaikka aamiaisella syöty proteiini on eduksi lihasten muodostukselle ja kylläisyyden tunteelle, Layman huomauttaa.
Viime vuonna British Journal of Nutritionissa julkaistu painonhallintatutkimus osoitti, että kaksi munaa aamiaisella syöneet henkilöt laihtuivat 65 prosenttia enemmän kuin rinkelin aamiaiseksi nauttineet.
Ei vaikutusta veren kolesteroliin
Kananmunien syönnin rajoittamisella ei juuri ole vaikutusta veren kolesterolitasoon. Brittiläisessä Surreyn yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tyydyttyneen rasvan saanti on moninkertainen riski korkealle veren kolesterolille ravinnosta saatavaan kolesteroliin verrattuna. Tutkimuksesta kertoi BBC.
Korkea veren kolesterolipitoisuus on sydäntautien riskitekijä. Kuitenkin vain kolmannes elimistön kolesterolista on peräisin ravinnosta, valtaosan elimistö valmistaa itse. Veren rasva- ja kolesterolitasoon vaikuttavat tupakointi, ylipaino ja vähäinen liikunta.
Vastoin edelleen yleistä käsitystä kananmunien syöntiä ei suositella rajoitettavan. Päinvastoin kananmuna kuuluu osaksi terveellistä ja monipuolista ruokavaliota.
Ihmisten mielissä elää edelleen vanha suositus syödä korkeintaan kolme munaa viikossa. Vuonna 2007 kolmannes suomalaisista piti kananmunia epäterveellisinä ja 16 prosenttia ilmoitti rajoittavansa niiden käyttöä oletetun epäterveellisyyden vuoksi.
Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa terveelle väestölle ei esitetä suositusta kolesterolin saannille.
(Lue lisää)
Perjantai 27 Helmikuu 2009
Maahanmuuttajat ja äärivasemmistolaiset paisuttavat kaupungin rikostilastoa
Berliinissä tehdään joka päivä yli tuhat rikosta. Niistä puolet jää selvittämättä. Nuorisorikollisista useimmat ovat maahanmuuttajapoikia.
Nuorista rikoksentekijöistä lähes 600 syyllistyi vuoden aikana vähintään kymmeneen väkivaltaiseen ryöstöön tai pahoinpitelyyn.
Syyttäjän intensiivitekijöiksi luokittelemista pojista 70 prosenttia on arabeja tai turkkilaisia. Heidän uhrinsa taas ovat lähes poikkeuksetta saksalaisia.
Nuoret rikolliset iskevät myös Berliinin liikennelaitoksen bussinkuljettajien kimppuun. Viime vuonna pahoinpideltiin 122 kuljettajaa: heistä 35 vakavin seurauksin.
Tilannetta poikkeuksellisesti julkisesti arvioineen Berliinin nuoriso-oikeuden tuomarin Kirsten Heisigin mukaan monissa maahanmuuttajaperheissä ei arvosteta saksalaista oikeuskäsitystä.
Vähiten isäntämaan elämäntapa saa vastakaikua palestiinalaisperheissä, joiden pojat tekevät 45 prosenttia intensiiviryhmän rikoksista. Turkkilaisten osuus on 38 prosenttia.
- Teot haluttaisiin selvittää ja sovittaa mieluummin islamilaisen lain pohjalta omassa piirissä kuin saksalaisessa oikeudessa, toteaa tuomari Heisig saksalaislehdille.
Autot palavat
Myös äärivasemmistolaiset syyllistyvät yhä useammin väkivaltaan. Keskusrikospoliisin mukaan Saksassa loukkaantui viime vuonna 425 poliisia äärivasemmistolaisten pahoinpitelyissä. Tapauksista suurin osa sattui Berliinissä.
Pääkaupungin poliisia huolestuttavat myös lisääntyvät autojen tuhopoltot. Kreuzbergissä ja Friedrichshainissa on sytytetty palamaan kolmen vuoden aikana 280 autoa.
Äärivasemmistolaiset, militantit ryhmät ovat ilmoittaneet vastustavansa luksusautoja polttamalla asuinalueidensa sosiaalisen rakenteen muuttumista.
Järjestäytynyt rikollisuus pitää niinikään Berliiniä varpaisillaan. Kymmenien libanonilaisten ja turkkilaisten järjestöjen lisäksi kaupungin alamaailmassa vaikuttavat itäeurooppalaiset, balkanilaiset ja aasialaiset rikollisjengit.
Kaupungin italialaiset ravintoloitsijat ovatkin perustaneet ilmiantorenkaan puolustautuakseen yhteisvoimin italialaisten rikollisjärjestöjen suojelurahavaatimuksilta.
Mafioilla työnjako
Erään Berliinin libanonilaisen "suurperheen" kaksospojat jäivät lähes verekseltään kiinni ryöstettyään vastikään Berliinin tunnetuimmasta tavaratalosta KaDeWestä viiden miljoonan euron edestä koruja ja kelloja.
Pikkupojasta asti poliisin kirjoissa olleet veljekset paljasti kertakäyttöhanskaan jääneestä hikipisarasta otettu dna-näyte.
Itäeurooppalaiset mafiat pitävät Berliiniä kalliimman hintaluokan autojen hankinta-alueena. Varastetut autot ajetaan umpirekan lavalle, paloitellaan kaupungin ulkopuolella ja kootaan uudelleen määränpäässä.
Venäläinen mafia rahastaa Berliinissä myös ihmiskaupalla ja prostituutiolla. Itä-Berliiniin majoittunut vietnamilainen mafia myy salakuljetettuja savukkeita. Turkkilaiset ja kurdijärjestöt puolestaan rikastuvat huumekaupalla. Ne valvovat myös suosituimpia diskoja.
Alan asiantuntijoiden mukaan poliisipulaa poteva Berliini tarjoaakin rikollisille "levollisen keitaan rahanpesuun ja lepäilyyn".
(Lue lisää)
Perjantai 27 Helmikuu 2009
MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan venäläiset liikemiehet ovat ostaneet maata tele- ja tietoliikennemastojen välittömästä läheisyydestä.
Strategisesti merkittävien maa-alueiden myymistä ulkomaalaisille tulisi rajoittaa lainsäädännöllä, vaatii prikaatikenraali evp Hannu Luotola. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi raja-alueet sekä tele- ja tietoliikennemastojen ja varuskuntien lähialueet.
Hämeen rykmentin entisen komentajan ja pääesikunnassakin työskennelleen Luotolan mukaan tällaiset maakaupat ovat kriisiaikoja ajatellen turvallisuusriski.
- Tuskin ne nykyiset myyjät tällaista kriisiä miettivät. Eivät varmaan mieti myöskään huoltovarmuusasioita mahdollisen kriisin tullessa, Luotola toteaa MTV3:n ohjelmassa.
Keski-Suomessa Saarijärvellä sijaitseva venäläisten omistama teräsvarasto kiinnostaa Suomen turvallisuusviranomaisia. Järein turvavarustein suojattu halli sijaitsee rinteessä, hankalien liikenneyhteyksien päässä Saarijärven Kolkanlahdessa.
Metsäinen alue on strategisesti tärkeä. Muutaman sadan metrin päässä tontista sijaitsee puolustusministeriön omistama, valtakunnallisesti merkittävä tietoliikennemasto.
Suojelupoliisi ja Keskusrikospoliisi ovat jo pitkään selvittäneet useiden poliisien voimien varastoon liittyvien asioiden taustoja. Asia kiinnostaa myös puolustusvoimia ja Huoltovarmuuskeskusta. Virallisesti poliisiviranomaiset tai puolustusministeriö eivät asiaa kommentoi.
(Lue lisää)
Keskiviikko 25 Helmikuu 2009
Eduskunta on äsken murskaavalla enemmistöllä hyväksynyt kiivasta keskustelua herättäneen ulkomaalaislain muutoksen.
Lain hylkäämisen kannalle jäivät vain perussuomalaiset, ja laki hyväksyttiin äänin 161–5. Tyhjää ei äänestänyt kukaan.
Muutoksella tuodaan lakiin perusteet oleskeluluvan myöntämiselle niin sanotun humanitaarisen suojelun perusteella ja annettiin tilapäisen oleskeluluvan haltijoille oikeus hakea töitä.
Eduskunta hyväksyi lain saatteeksi hallitukselle pitkän lausuman. Siinä eduskunta edellyttää, että hallitus tarkoin seuraa muun muassa tilapäisen oleskeluluvan saaneiden määrää ja asemaa, sitä miten maasta poistaminen sujuu, kun esteet poistamiselle päättyvät, sekä ylipäätään ulkomaalaislain toimivuutta ja maahanmuuton vaikutuksia. Seurannan johdosta pitää ryhtyä tarvittaviin toimin esimerkiksi lain muuttamiseksi.
Eduskunta hylkäsi perussuomalaisten kilpailevan lausumaesityksen, jossa edellytettiin lainsäädännön muuttamista "pikaisesti" seurannan perusteella.
(Lue lisää)
Torstai 19 Helmikuu 2009
Maailmalla tuotetaan riittävästi ruokaa lähes kymmenen miljardin ihmisen tarpeisiin, mutta yli puolet siitä pilaantuu tai jätetään muista syistä syömättä. YK:n ympäristöohjelma UNEP on julkaissut raportin maailman ruokatilanteen parantamiseksi.
Ihmiset hoitavat ruokahuoltonsa erittäin tehottomasti, totesi UNEP:n toiminnanjohtaja Achim Steiner raportin julkistamistilaisuudessa Nairobin ympäristöministerikokouksessa. Ruokaa hävitetään kolossaalisia määriä ja samaan aikaan sadat miljoonat ihmiset näkevät nälkää.
Esimerkiksi maailman merillä heitetään hukkaan vuosittain 30 miljoonaa tonnia syömäkelpoista kalaa. Britanniassa tuotetusta ruoasta lähes kolmannes jää syömättä. Yhdysvalloissa jätteisiin menevän ruoan osuus on jopa 40 - 50 prosenttia. Karjalle syötettävät valtavat viljamäärät voisi hyödyntää ihmisravinnoksi, UNEP ehdottaa.
UNEP:n julkaiseman 7-kohtaisen ohjelman mukaan maailman väestö voitaisiin ruokkia jopa ympäristön tilaa parantavalla tavalla. Järjestön mukaan ruoantuotantoa ei tarvitsisi lisätä, mutta sen hävikki pitäisi saada kuriin ja samalla tarkistaa ruoan jakelu-, myynti- ja kulutustavat.
Kaikkien ihmisten päivittäinen ravinto voidaan taata turvaten samalla eliöiden ja ympäristön hyvinvointi, UNEP lupaa. Ihmisten vain tulisi työskennellä yhdessä luonnon kanssa, ei sitä vastaan.
UNEP julistaa ohjelmassaan ruoantuotannon vihreää vallankumousta, jossa otettaisiin huomioon ilmastonmuutoksen, kuivuuskausien ja eroosion vaikutus, ja jossa lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen kielteiset vaikutukset saataisiin kuriin.
UNEP:n asiantuntijat suosittelevat ensi askeleena ruoan hinnan säätelyä siten, että vähävaraisten ravinnonsaanti turvattaisiin. Toiseksi kehotetaan tuottamaan ympäristön kannalta kestäviä biopolttoaineita, joiden tuotanto ei kilpaile ruoantuotannon kanssa.
(Lue lisää)
Maanantai 16 Helmikuu 2009
Taantuma johtaa kansallismielisten ajatusten suosion kasvuun, mikä saattaa puolestaan johtaa muukalaisvihaan. Arvio esitetään Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa julkaisussa.
Julkaisun laatija, tutkija Toby Archer arvioi, että maailmanlaajuinen taantuma muuttaa maahanmuuttokeskustelua Euroopassa. Taustalla vaikuttaa valmiina myös globalisaation aiheuttama muutosvastarinta.
Peruslinja hänen mukaansa on, että hyvinä taloudellisina aikoina yhteismarkkinat ja työvoiman vapaa liikkuvuus näyttäytyvät myönteisinä asioina.
Taantuman oloissa ne puolestaan helposti nähdään kielteisinä tekijöinä, joiden takia hallitukset eivät voi suojella työpaikkoja tai estää ulkomaalaisia viemästä työpaikkoja paikallisilta asukkailta.
Archer muistuttaa, että maahanmuuton eduilla on tapana hajautua ja ne koetaan yhteisötasolla, kun taas haitat joutuu suhteettomasti kantamaan pieni osa väestöä.
Hänen mukaansa vapaa työvoiman liikkuvuus EU:n alueella vahvistaa pelkoja siitä, että maahanmuuttajat tai muut ei-paikalliset saavat harvat jäljellä olevat työpaikat.
Archer muistuttaa, että yleisesti ottaen vaikutukset näkyvät nopeimmin ja voimakkaimmin jo valmiiksi köyhissä ja huono-osaisissa kaupunginosissa. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä myös Suomessa tietyillä rajatuilla alueilla Helsingissä, Vantaalla ja Turussa, joissa maahanmuuttajien määrä on melko korkea.
Archer arvioi, että työttömyyden kasvaessa on syytä varautua sekä oikeisto- että vasemmistopopulismin lisääntymiseen EU:n alueella. Hän arvioi myös, että maahanmuuttoon varauksellisesti suhtautuvat puolueet ympäri Eurooppaa saavat kannatusta eurovaaleissa kesäkuussa.
Archerin mukaan ääriryhmät pääsevät hallitsemaan keskustelua, jos poliittinen valtavirta välttää keskustelua maahanmuutosta. Syitä keskustelun välttelyyn voivat hänen mukaansa olla pelko muukalaisvihamieliseksi leimautumisesta ja pelko jyrkempää kantaa maahanmuuttoon pelkäävien äänestäjien menettämistä.
(Lue lisää)
Sunnuntai 15 Helmikuu 2009
Jopa kaksi miljoonaa saksalaista turvautuu lääkkeisiin selviytyäkseen työelämän haasteista, kertoo tuore selvitys.
Suuren saksalaisen sairausvakuutuskassan DAK:n (Deutsche Angestellten Krankenkasse) terveysraportin mukaan viisi prosenttia saksalaisista työntekijöistä on kokeillut vähintään kerran lääkeaineita parantaakseen suorituskykyään työpaikalla.
Säännöllisesti lääkkeisiin turvautuu selvityksen mukaan noin 800 000 saksalaista.
Suosittuja dopingaineita ovat sellaiset aivojen toimintaa säätelevät lääkkeet, joita normaalisti käytetään keskittymishäiriöiden, masennuksen ja dementian hoitoon. Tällaisia ovat esimerkiksi Ritalin- ja Modafinil-nimellä tunnetut lääkkeet.
Tutkijat varoittavat näiden lääkkeiden sivuvaikutuksista; kaikkien lääkkeiden pitkäaikaisen käytön vaikutuksia ei ole edes vielä selvitetty.
DAK:n selvitys on laukaissut Saksassa tuoreeltaan vilkkaan keskustelun, onko talouskriisi lisännyt ihmisten alttiutta parantaa suorityskykyään työpaikalla keinotekoisesti.
On esitetty arvelu, että pelko työpaikan menetyksestä tai työtaakan kasvu irtisanomisten vuoksi johtaisi "työpaikkadouppaamiseen".
Suomessa työssäkäyvien masennus- ja unilääkkeiden käyttö on kasvanut. Sen sijaan piristävien tai muistia parantavien lääkkeiden käyttö työkyvyn parantamiseksi ei ole Suomessa yleistä.
"Oletan, että käyttö lisääntyy, Suomi kun tulee näissä jälkijunassa”, sanoo HUS:n neuropsykiatrian poliklinikan apulaisylilääkäri Sami Leppämäki.
(Lue lisää)
Sunnuntai 08 Helmikuu 2009
Nuorten teinityttöjen ylläpitämät internetblogit ovat saaneet ilmiömäisen suosion Ruotsissa. Suosituimpia blogeja lukevat jo kymmenet tuhannet nettikävijät viikottain. Bloggaajista ovat kiinnostuneet myös mainostajat, jotka maksavat kirjoittajille isoja palkkioita rahana, tavaroina ja vaatteina.
Ruotsin tämän hetken kolmanneksi suosituinta blogia pitää tukholmalainen Alexandra Nilsson, 17. Toisin kuin moni muu suosittu bloggaaja, Nilsson ei kirjoita mistään tietystä aihepiiristä, vaan elämästään lukiota käyvänä tyttönä.
Kissies-bloginsa suuren suosion syyksi Nilsson arvelee suoraa kirjoitustyyliään.
"Olen provosoiva, kirjoitan siitä mitä elämässäni tapahtuu. Paljon on kiinni siitä, millä tavoin asioista kirjoittaa", Nilsson sanoi ruotsalaisen E24-taloussivuston haastattelussa.
Nilsson aloitti bloginsa harrastuksena, mutta pitää kirjoittamista nyt täytenä työnä. Hän päivittää blogiaan kymmenisen kertaa päivässä.
Vaivasta myös maksetaan. Blogin suurten kävijämäärien ansiosta Nilsson sanoo keräävänsä mainostajilta kuukausittain noin 50 000 kruunua (vajaat 4 800 euroa) raha- ja vaatepalkkioina.
Suosiolla on myös varjopuolensa. Nilsson kertoo joutuneensa vihan kohteeksi, joskin kovimman arvostelun hän uskoo kääntäneensä voitokseen.
Nilsson aikoo jatkaa blogin pitämistä vielä ainakin pari vuotta. Hän suunnittelee ystäviensä kanssa myös muita kaupallisia projekteja, kuten bileiden järjestämistä sekä oman blogiportaalin perustamista.
Ruotsin luetuimpaa blogia ylläpitää niin ikään vasta teini-iässä oleva tyttö. Blondinbella-nimellä tunnettu Isabella Löwengrip kirjoittaa pääasiassa muodista ja kerää lehtitietojen mukaan useiden miljoonien kruunujen vuositulot.
Kakkosena blogilistalla on niin teinimalli Kenza Zouitens.
Muualla verkossa:
Tukholmalaisen Alexandra Nilssonin Kissies-blogi
(Lue lisää)
Lauantai 07 Helmikuu 2009
Onko lama sittenkään niin yksioikoisen paha asia?
(Lue lisää)
Sunnuntai 01 Helmikuu 2009
Muslimit saattavat tulevaisuudessa muuttaa merkittävästi Venäjän väestön koostumusta. Se on myös merkittävä haaste Venäjän sisäiselle vakaudelle ja sisäpolitiikalle, todetaan Suomen puolustusministeriön teettämässä julkaisussa Haasteiden Venäjä.
Venäjällä on kahdenkymmenen viime vuoden aikana tapahtunut merkittäviä väestötieteellisiä muutoksia.
Kun venäläisiä oli vielä 1990-luvun alussa 149 miljoonaa, oli heitä vuonna 2007 seitsemän miljoonaa vähemmän. Väkimäärän arvioidaan vähenevän jatkossakin noin 400 000:lla vuodessa.
Tilanne on hyvin toisenlainen niillä alueilla, joilla on muslimienemmistö. Siellä väkiluku kasvaa, ja esimerkiksi miesten keskimääräinen elinikä on huomattavasti korkeampi kuin perinteisillä venäläisalueilla.
On arvioitu, että jos väestökehitys jatkuu ennallaan, vuonna 2015 Venäjän armeijan alokkaista enemmistö on muslimeja. Vuonna 2020 jo viidesosa maan kansalaisista olisi muslimeja.
Jos mikään ei muutu, Venäjän väestöstä suurin osa saattaa olla muslimeja noin kolmen vuosikymmenen kuluttua.
Neuvostoliiton hajottua Venäjän 20 miljoonan muslimin itsetunto ja identiteetti on voimistunut. Tämä näkyy vaikkapa siinä, että kun vuonna 1991 maassa oli kolmisensataa moskeijaa, nyt niitä on jo noin 8 000.
Suuri osa uusista moskeijoista on rahoitettu ulkomailta, muun muassa Turkista, Iranista ja Saudi-Arabiasta, tulleilla varoilla.
Islaminuskoisten kouluja arvioidaan nykyisin olevan Venäjällä kuutisenkymmentä, ja niissä opiskelee arviolta 50 000 oppilasta. Vuonna 1991 tällaisia kouluja ei ollut lainkaan.
Prosentuaalisesti suurimmat muslimiväestökeskittymät ovat Volgan-Uralin alueella, Bashkorstanissa ja Tatarstanissa, Pohjois-Kaukasuksella ja ehkä hieman yllättäen Karjalan tasavallassa. Siellä muslimeja on väestöstä kolmisen prosenttia, eli noin 20 000 ihmistä.
Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että Venäjän muslimiväestön merkitys kasvaa niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin. Venäjä on esimerkiksi jo nyt Islamilaisten maiden järjestön OIC:n tarkkailijajäsen.
(Lue lisää)