Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Quisque et lectus sit amet leo imperdiet vehicula. Nya nya nya.

WWF: Holtiton kulutus uhkaa planeettaa

Keskiviikko 29 Lokakuu 2008

Maailman luonnonvaroja kulutetaan loppuun niin huimaa vauhtia, että tarvittaisiin kaksi planeettaa, jotta pystyttäisiin pitämään yllä nykyinen elämäntyyli yhden sukupolven ajan.

Luonnonsuojelujärjestö WWF kertoo, että enemmän kuin kolme neljäsosaa maailman väestöstä elää maissa, joiden kulutustaso ylittää ympäristön uusiutumisen. WWF:n uuden Living Planet -raportin mukaan tästä seuraa paljon harmia maapallon tulevaisuudelle. Taloudellisia vaikutuksia ovat muun muassa ruoan, veden ja energian hintojen nousu.

- Jos vaatimuksemme maapalloamme kohtaan jatkavat kasvuaan samaan tahtiin kuin nyt, tarvitsemme jo vuoteen 2035 mennessä kaksi planeettaa kattamaan nykyisen elämäntyylimme, sanoo WWF:n pääjohtaja James Leape.

Finanssikriisi jää ympäristöongelmien rinnalla toiseksi

Jonathan Loh Lontoon eläintieteellisestä yhdistyksestä sanoo, että saasteilla, metsien hävittämisellä, ylikalastuksella ja maanmuokkauksella on vakavia seurauksia.

- Käyttäydymme ekologisesti samalla tavalla kuin taloudelliset instituutiot ovat käyttäytyneet talouden suhteen. Etsimme välitöntä tyydytystä välittämättä seurauksista. Maailmanlaajuisen ekologisen kriisin seuraukset ovat jopa vakavammat kuin meneillään olevan maailmantalouden romahduksen seuraukset, Loh laskeskelee.

Suurissa valtiossa suurin kulutuksen aste

Raportin mukaan maailman globaali ekologinen jalanjälki tai kulutuksen aste ylittää nyt planeettamme uusiutumiskapasiteetin 30 prosentilla. WWF:n mukaan maailman maista Yhdysvalloilla ja Kiinalla on suurimmat ekologiset jalanjäljet.

Yhdysvallat kuuluu myös yhdessä Australian, Arabiemiraattien, Kuwaitin ja Tanskan kanssa niiden viiden valtion joukkoon joiden asukkailla on suurin henkilökohtainen ekologinen jalanjälki. Vähiten luonnonvaroja kulutetaan raportin mukaan Bangladeshissa, Kongossa, Haitilla, Afganistanissa ja Malawissa.

Alueellisesti ainoastaan EU:n ulkopuolinen Eurooppa, Afrikka, Latinalainen Amerikka ja Karibian alue eivät ylitä luonnon uusiutumiskykyä.

Suomen WWF: Tilanne vakava

Suomen WWF:n pääsihteerin Timo Tannisen mukaan tilanteen vakavuus näkyy esimerkiksi Itämeren huonona vointina.

Vaikka suomalaisten ekologinen jalanjälki onkin pienentynyt, iloon ei Tannisen mukaan ole juuri aihetta: muutoksen on saanut aikaan ydinvoiman laskeminen päästöttömien energiamuotojen joukkoon, eikä WWF suinkaan kannata ydinvoimaa.

- Ei todellakaan ole niin, että ydinvoimalat eivät rasittaisi ympäristöä lainkaan. Tämä on vain laskentatekniikkaa, eikä siihen pitäisi liikaa tarttua, Tanninen huomauttaa.

"Tarvitaan rohkeampia toimia kuin talouskriisin taltuttamiseksi"

WWF:n pääjohtajan James Leapen mukaan maailman johtajien täytyisi ottaa ekologiset huolet paljon vakavammin. Heidän pitäisi myös varmistaa, että ympäristö otetaan huomioon kaikissa päätöksissä, jotka koskevat kulutusta, kehitystä, kauppaa, maanviljelyä ja kalastusta.

- Kun on tahtoa, niin löytyy myös keinot. Meidän pitää ymmärtää, että jos maapallo natisee liitoksistaan tarvitaan paljon rohkeampia toimia kuin nyt on nähty finanssikriisin taltuttamiseksi, Leape sanoo. (Lue lisää)

Etla: Finanssikriisi leikannut kulutusta ja työpaikkoja

Keskiviikko 29 Lokakuu 2008

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan finanssikriisi vaikuttaa jo reaalitalouteen. Jopa 39 prosenttia kuluttajista on Etlan kyselyn mukaan vähentänyt epävarmuuden takia kulutustaan.

Yrityksistä 11 prosenttia on joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöään. Yli puolet yrityksistä arvioi kysyntänsä heikentyneen kriisin takia.

Etlan internetkyselyihin vastasi viime ja toissa viikolla noin 2 000 kuluttajaa ja 2 000 yritysjohtajaa. (Lue lisää)

Teollisuus: Sähkönsäästövaraa vain niukasti

Tiistai 28 Lokakuu 2008

Suomen raskaan teollisuuden mahdollisuudet vähentää sähkön käyttöä ovat vähäiset, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK viitaten VTT:n tutkimukseen. VTT selvitti Suomen massa- ja paperiteollisuuden sekä kemianteollisuuden ja metallien jalostuksen sähkönsäästömahdollisuudet.

Selvityksessä kiinnitettiin erityishuomiota julkisuudessa liikkuneisiin tietoihin, joiden mukaan säästöä saataisiin paljon, jos teollisuus käyttäisi enemmän taajuusmuuntimia ja korkean hyötysuhteen sähkömoottoreita.

VTT:n mukaan sähkönsäästöpotentiaali on raskaan teollisuuden sähkömoottoreissa alle yksi terawattitunti (830 GWh/v). Tämä vastaa noin kahta prosenttia teollisuuden sähkön kokonaiskulutuksesta, joka on yhteensä 48 TWh.

Massa- ja paperiteollisuuteen kohdistetun kyselyn perusteella saatiin tulos, että lähes joka viides yli 50 kW:n pumppu- ja puhallinkäyttö on nykyisin taajuusmuuttajasäädetty. Tämä vastaa noin 40 prosentin osuutta näiden sähkömoottorikäyttöjen kuluttamasta sähköenergiasta.

Eniten taajuusmuuttajilla saavutettavaa säästöpotentiaalia löytyi massa- ja paperiteollisuuden pumppauksista, missä potentiaali on 290 GWh/v eli yksi prosentti massa- ja paperiteollisuuden sähkön kokonaiskulutuksesta. Kemianteollisuuden säästöpotentiaaliksi arvioitiin noin 160 GWh/v ja metallienjalostuksessa noin 100 GWh/v. Nämäkin arviot ovat VTT:n mukaan yläkanttiin.

Tutkimuksesta ilmenee silti, että prosessien optimoinnilla, eli tarkemmalla suunnittelulla säästömahdollisuuksia on paljon. Lisäksi massa- ja paperiteollisuuden muissa pumppauksissa olisi säästövaraa jopa 1 000 GWh/v. Tämä on kuitenkin hankalasti hyödynnettävissä. Metsäteollisuuden energia-asiantuntija Maiju Westergren kertoo YLE Uutisille, että teollisuus voi ylimitoittaa pumppauslaitteistot, ettei pumppaustoiminnan liian pieni mitoitus rajoittaisi prosessia. Pumppauslaitteistojen mitoitus tehdään jo suunnittelun alkuvaiheessa, jolloin siihen on houkutus jättää marginaalia.

Elinkeinoelämän keskusliitto muistuttaa, että parhaat säästötoimenpiteet on Suomessa jo tehty. Kalliimpia tehostamisinvestointeja on helpompi perustella laajennusinvestointien yhteydessä. Teollisuus pyrkii parantamaan energiatehokkuuttaan mm. vapaaehtoisilla energiatehokkuussopimuksilla. (Lue lisää)

Britannia evää maahantulo-oikeuden ”vihanlietsojilta”

Tiistai 28 Lokakuu 2008

Ulkomaalaissyntyisten "vihanlietsojien" on jatkossa todistettava, että he ovat julkisesti luopuneet näkemyksistään päästäkseen Britanniaan, kertoo the Guardian.

Uudet säädökset esitteli tänään Britannian sisäministeri Jacqueline Smith. Niiden mukaan maahantulo evätään muun muassa niin abortin vastustajilta, kiihko eläinaktivisteilta kuin uusnatseiltakin.

- Näiden toimien myötä aion niiden ihmisten maahantulon, jotka haluavat levittää vihaa ja väkivaltaisia viestejä yhteisöissämme, Smith sanoo.

Sen lisäksi, että nämä henkilöt nimetään ja häväistään julkisesti, tämä lista vihanlietsojista aiotaan Britannian sisäministeriön mukaan toimittaa myös muihin maihin.

- Iso-Britanniaan tulo on etuoikeus, enkä hyväksy tämän etuoikeuden laajentamista koskemaan niitä henkilöitä, jotka hyväksikäyttävät normejamme ja arvojamme sabotoidakseen meidän elämäntapaamme, Smith toteaa.

Vuoden 2005, Lontoon pommi-iskujen jälkeen 230 ihmisisen maahantulo on evätty kansallisen turvallisuuden ja sopimattoman käyttäytymisen perusteella. Sopimattomaksi käyttäytymiseksi katsotaan muun maussa kansankiihotus, terrorismin glorifiointi sekä vihan lietsominen. (Lue lisää)

Pettymys amerikkalaiseen unelmaan ajaa meksikolaisia kotiin

Sunnuntai 26 Lokakuu 2008

Amerikkalaiseen unelmaan pettyneitä meksikolaisia on alkanut virrata Yhdysvalloista takaisin rajan yli. Talouskriisin kanssa kamppailevasta maasta ei löydy enää yhtä helposti töitä, ei etenkään laittomille siirtolaisille, joita Yhdysvallat yrittää saada kuriin ja järjestykseen.

Ernesto Lorzo ja Margarita Martinez istuvat kotinsa olohuoneessa meksikolaisessa Acatzingon kylässä. Olohuoneesta johtavat portaat toiseen kerrokseen, jota ei ole olemassakaan.

Koti on noussut tähän saakka Yhdysvalloissa ansaituilla dollareilla. Kun Yhdysvaltain talous alkoi hidastua, pariskunta keskeytti rakentamisen. Lopullinen sysäys kotiinpaluulle oli, kun työnantajat alkoivat vaatia asianmukaisia työlupia.

Pew Hispanic Center -tutkimuslaitoksen mukaan Yhdysvaltain talouskriisi on iskenyt rajusti siirtolaisperheisiin. Työpaikan löytäminen rakennustyömailta ja teollisuudesta on entistä vaikeampaa.

Turvatoimet Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla ovat tiukentuneet, ja viranomaiset ovat lisänneet ratsioitaan työpaikoille. Yhdysvalloissa arvioidaan olevan noin 12 miljoonaa laitonta siirtolaista, puolet heistä Meksikosta.

Raskaana oleva Martinez kertoo lopettaneensa työt pikaruokapaikassa, koska hän ei kestänyt enää paljastumisen pelkoa. Hän ei uskaltanut lopulta edes asuntonsa lähellä olleeseen pesulaan.

– On parempi olla köyhänä Meksikossa kuin elää kuin hamsteri häkissä Yhdysvalloissa, hän sanoo.

Rahavirta kotiin tyrehtyy

Meksikon ja Keski-Amerikan maiden taloudet ovat riippuvaisia rahoista, joita ulkomailla työskentelevät lähettävät kotiin perheilleen. Yhdysvaltain talouskriisin ja siirtolaisten paluun myötä rahaa ei tule enää entiseen tapaan.

Meksikolaisten lähettämä rahamäärä notkahti elokuussa 12 prosenttia.

Suunta on sama esimerkiksi Salvadorissa, jonka bruttokansantuotteesta 18 prosenttia tulee näistä rahoista. Kotiin palaavien määrästä ei ole saatavilla tarkkoja lukuja.

Pew Hispanic Center -laitoksen mukaan laittomien siirtolaisten määrä Yhdysvalloissa näyttää kuitenkin viime vuonna laskeneen ensi kertaa vuosiin. Tähän asti 2000-luku on ollut pelkkää kasvua.

Eräs paluumuuttajista on Alfredo Mendoza, joka tienasi 11 dollaria tunti plus lisät rakentamalla taloja Washingtonin lähelle. Mendoza jakoi pienen huoneiston kahdeksan muun miehen kanssa ja lähetti kuukausittain 1200 dollaria (950 euroa) kotiin vanhemmilleen. Vanhemmat antoivat jyrätä entisen hökkelinsä ja rakensivat rahoilla uuden tilavan talon.

Itselleen Mendoza ei kuitenkaan ehtinyt ansaita talorahoja ennen kuin työt rakennuksilla loppuivat. Hän palasi Meksikoon kotikyläänsä ja ansaitsee parhaimmillaan 20 dollaria päivässä.

– Tuntuu todella pahalta, koska en ehtinyt saavuttaa sitä mitä olin toivonut, hän sanoo.

Monissa Meksikon osavaltioissa pelätään paluumuuttajien virran muuttumista tulvaksi. Tenancingon kaupungin pormestari Gabriel Gallegos arvioi, että kaupungin ja lähikylien noin 100 000 asukkaasta kolmannes on Yhdysvalloissa.

– Jos kaikki palaavat joukolla kotiin, luvassa on valtaisia talousongelmia. Meillä ei yksinkertaisesti ole heille töitä, pormestari valittaa.

USA:n ja Meksikon raja-aita ei valmistu aikataulussa

Yhdysvallat ei saa valmiiksi Meksikon rajalle nousevaa aitaa vuoden loppuun mennessä, kuten oli tarkoitus. Asiasta kertoi turvallisuudesta vastaava ministeri Michael Chertoff.

Runsaan tuhannen kilometrin mittaisesta kiistellystä aidasta on valmiina yli puolet. Chertoff sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa toivovansa, että presidentti George W. Bushin kauden päättyessä tammikuussa valmiina tai rakenteilla olisi yli 90 prosenttia aidasta.

Aidan valmistumista ovat hidastaneet ympäristöjärjestöjen kanteet ja maanomistajien huolenaiheet. Puolet aidasta rakennetaan yksityisomistuksessa olevalle maalle.

Aidan tarkoituksena on auttaa suitsimaan Yhdysvaltoihin suuntautuvaa laitonta siirtolaisuutta. Yhdysvaltain ja Meksikon 3200 kilometrin mittainen raja on laittomien siirtolaisten pääreitti maahan.

Yhdysvalloissa on noin 12 miljoonaa laitonta siirtolaista, eli joka 20. työntekijä on laittomasti maassa. Maahanpyrkijöiden tiukempi valvonta ja Yhdysvaltain huono taloudellinen tilanne ovat hidastaneet ihmisvirtaa.

Rajavalvojat pidättivät viime vuonna 880 000 laittomasti maahan pyrkinyttä, kun vuotta aiemmin luku oli 1,1 miljoonaa. (Lue lisää)

Autojen vienti Suomesta Venäjälle hyytyy

Keskiviikko 22 Lokakuu 2008

Noin 30 000 autoa odottaa kuljetusta Kotkan satamassa Hietaisessa. Tilaa on vielä 10 000 ajoneuvolle, mutta satama on täyttymässä nopeasti Venäjän automyynnin hiipumisen takia.

Autojen vienti Suomen satamista Venäjälle hyytyy nopeasti, koska autokauppa on hiipumassa finanssikriisin takia. Uusien henkilöautojen kuljetukset itään ovat romahtaneet viime viikkoina.

Kuljetukset Hangon satamasta itään ovat kutistuneet alle puoleen entisestä. Kotkasta lähtee tullin ennusteen mukaan tällä viikolla kohti itärajaa vain runsaat sata autonkuljetusrekkaa, kun keskimäärin niitä on tänä vuonna lähtenyt yli 200 päivässä.

"Näyttää aika huonolta", kertoo Hangossa toimivan autologistiikkayhtiön Assistorin toimitusjohtaja Tom Wires.

Satamien autokentät alkavat olla täynnä, koska tehtaiden toimitukset satamiin on sovittu jo ennen kuin kysyntä on alkanut Venäjällä hiipua.

Autoja kuljettavan Wilhelmsen Wallenius Logistics Finlandin toimitusjohtaja Kimmo Särmäkari kertoo, että autoille etsitään nyt "epätoivoisesti" uusia reittejä.

"Myynti on hyytymässä, koska myös rahoitus on hyytymässä", hän sanoo.

Venäjän suurimman autonvalmistajan Avtovazin johtaja Yann Vincent varoitti aiemmin tässä kuussa Financial Times -lehdessä, että lainahanojen kiristyminen tietää pulmia sekä myyjille että ostajille.

Kauppiaat painavat jarrua, koska he eivät kykene maksamaan myyntiin ottamiaan autoja. Myös ostointo hiipuu, koska lähes puolet autokaupoista on tehty lainarahalla.

Itäisen tullipiirin päällikön Tommi Kivilaakson mukaan autotransitossa on tapahtunut "äkillinen suunnanmuutos".

Kuljetuksia on yhä enemmän kuin viime vuonna, mutta kasvu on puolittunut kevään 25 prosentista, ja tulevaisuus näyttää olevan arvoitus kaikille alan ammattilaisille.

Autot muodostavat yli kolmanneksen maanteiden kauttakulkuliikenteestä Venäjälle.

Kaupan hyytyminen helpottaa rekkojen aiheuttamia ruuhkia Kaakkois-Suomessa, mutta toisaalta muutos voi tietää menetyksiä myös suomalaisyrityksille. Kauttakulku työllistää tuhansia ja jättää maahan satoja miljoonia euroja. (Lue lisää)

KTL: Suomesta tullut mallimaa ruokavalion muuttamisessa

Tiistai 21 Lokakuu 2008

Suomesta on tullut mallimaa, jonka asiantuntijat kiertävät kertomassa ulkomailla siitä ihmeestä, että kansan ravintotottumuksia voidaan muuttaa.

Tutkijoiden uudesta matkasaarnaajan roolista kertoi Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Pirjo Pietinen julkistaessaan uusinta versiota viiden vuoden välein toistettavasta Finravinto-tutkimuksesta.

Esimerkiksi elintarvikepakkausten suolapitoisuusmerkinnät ovat suomalainen erikoisuus, jonka avulla suolankäyttöä on saatu rajoitettua.

Suolaa syödään silti yhä liikaa. Hyviä rasvahappoja moni saa liian vähän usein jo sen takia, että karttaa kaikkea rasvaa.

Hyvää rasvaa saa öljyistä, pehmeistä levitteistä ja kalasta.

Kalasta saa myös D-vitamiinia, jota suomalaisilta puuttuu. Myös folaattia ravintoon sisältyy niukasti. Sen lähteitä ovat ruisleipä, kasvikset, hedelmät ja marjat sekä maitovalmisteet.

Terveellisintä ruokaa Suomessa syövät yli 50-vuotiaat naiset, vaikka tutkimuksissa naiset usein kaunistelevat ruokatottumuksiaan. Tutkijat tekivät käyriinsä "korjausliikkeen" naisten kaunistelun takia.

Pietinen toivoo, että terveellisesti syövät isoäidin iässä olevat naiset vaikuttaisivat lasten ja nuorten ruokavalioon, joka herättää huolta maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi amerikkalaistutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että pitkään laskeneet sydänkuolemakäyrät ovat kenties kääntymässä nousuun nuorten ylipainon ja rasvaisen ruuan takia.

Finravinto-tutkimus on tehty 25–74-vuotiaille, joten nuorimmat ovat jääneet ulkopuolelle. Toisaalta alle 35-vuotiaita kaupunkilaismiehiä on ollut kaikkein vaikeinta saada vastaajiksi. (Lue lisää)

Maahanmuuttoministeri pelkää perussuomalaisten muuttuvan ulkomaalaisvastaiseksi puolueeksi

Sunnuntai 19 Lokakuu 2008

Maahanmuutto -ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) pelkää perussuomalaisten muuttuvan ulkomaalaisvastaiseksi puoleeksi. Thors sanoo Aamulehden haastattelussa näkevänsä puolueessa samoja piirteitä kuin Itävallan ja Pohjoismaiden populistipuolueissa.

- Ryhmillä on yhteyksiä toisiinsa. Perussuomalaisten kannattajajoukoissa ja ehdokkaissa on henkilöitä, jotka suhtautuvat erittäin kielteisesti ulkomaalaisiin, Thors sanoo.

Thorsin mielestä Suomessa on mahdollisuus estää ghettoutumista määrätietoisella kotouttamispolitiikalla. Nykyistä 30 miljoonan kotiuttamisrahaa pitäisi hänen mielestään nostaa.

Thors on huolestunut myös ulkomaalaistaustaisten lasten määrästä huostaanotoista.

- Maahanmuuttajanuorten syrjäytyminen voi olla uhka turvallisuudelle, mutta tällä hetkellä valot eivät pala punaisella, Thors sanoo.

Thorsin mukaan maahanmuuton tarpeet katsotaan uudestaan budjetin puolivälitarkastuksessa.

- Tilannetta ei ennakoitu vuosina 2006 - 2007, kun teimme budjetin väliraamit. (Lue lisää)

Lapsiperhe tinkii ruuasta, mutta ei yhdessäolosta

Sunnuntai 19 Lokakuu 2008

Mikko Nousiainen, Neida Cabello-Nousiainen, Yalo, Luka, Yosef ja Mikon sisar Magdalena Brunberg arvostavat illallista, joka kokoaa perheen yhteen.

Paketti ruisleipää maksaa helsinkiläisessä automarketissa kaksi euroa.

Sitä ei voi käsittää Neida Cabello-Nousiaisen vanhassa kotimaassa Boliviassa.

"Sieltä on mahdoton ymmärtää, miten ihmiset pärjäävät, kun kaikki ruoka on näin kallista", selittää aviomies Mikko Nousiainen.

Boliviassa viisihenkinen perhe elää alle kolmella eurolla kaksi päivää.

Cabello-Nousiaisen perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi kolme poikaa: Luka, 10, Yosef, 8, ja Yalo, 5.

Koti on Helsingin Viikissä kerrostaloneliössä.

Koko porukka elää tänä syksynä äidin palkalla sekä isän satunnaisilla tuloilla.

Äiti on vuorotöissä maahanmuuttajien turvakodissa. Työsopimus on vuodeksi.

"Eivät tulot riitä, vaan on keploteltava ja suunniteltava talous joka kuukausi etukäteen", Mikko Nousiainen kertoo.

Kuvaamataidon opettajaksi opiskeleva Nousiainen hoitaa enimmäkseen lapsia kotona.

"Kotona on aina vanhempi läsnä, että lapsilla on turva. Samalla lapset oppivat, mitä niukkuus tarkoittaa."

Kotona olo on aiheuttanut vuosien mittaan isoja taloudellisia taisteluja.

Tänä syksynä on ollut taas pakko pysähtyä, kun juustonkin kilohinta on hypännyt kuudesta yhdeksään euroon.

"Nyt on etsittävä halvempia tuotteita tilalle tai syötävä kallista entistä harvemmin", Nousiainen sanoo.

Ravintoloissa perhe ei juuri käy. Naudanliha on vain juhlaruokaa, mutta kanankoivista saa alle viidellä eurolla aterian kaikille.

Nousiaisten ruokabudjetti on 400–500 euroa kuussa. Arki on niukkaa, mutta ei köyhää.

"Emme osta ruokaa moneksi päiväksi, vaan yhden päivän tarvikkeet kerrallaan", Cabello-Nousiainen kertoo.

Helsingin Sanomien Sininen on taivas -sarjassa käydään läpi talouden kipukohtia, jotka vaikuttavat eniten pienituloisten elämään. (Lue lisää)

Kuin pässiä narussa taluttaisi, nauroi nokkela mainostaja

Lauantai 18 Lokakuu 2008

Moni meistä haluaisi sanoa, että tekee ostopäätöksiä itsenäisesti ja riittävästi informoituna. Uskotko todella niin? Siitäkin huolimatta, että Armani vaikuttaa mielikuvaasi Hondasta?

Kun ihmisiä pyydettiin tekemään valintoja kuntosaleista, langattomista yhteyksistä ja kannettavista tietokoneista, vain kolmannes (31 %) jätti valinnan tekemättä, vaikka informaatio oli puutteellista – esimerkiksi langattoman verkon tapauksessa jätettiin kertomatta hintoja ja kattavuusalue.

Käytännön neuvo kauppiaille: asiakasta kannattaa vaivihkaa houkutella tekemään itsenäisiä johtopäätöksiä tuotteen tai palvelun puutteellisesti kuvatuista ominaisuuksista. Ainakin kokeessa tämä taktiikka lisäsi valinnan tekemistä.

Ostopäätöksen puntaroimiseen kuluu oma aikansa, mutta on syytä tiedostaa, että jatkoaika voi vaikuttaa päätökseesi radikaalisti. Kun tauon merkitystä tutkittiin, havaittiin ihmisten keskittyvän alkajaisiksi yleensä yksityiskohtiin ja hintaan, mutta keskeytyksen jälkeen pikemminkin tuotteen laatuun ja haluttavuuteen.

Tietämättömyys lisää tyytyväisyyttä omaan päätökseen

Päätökseen haluaa olla tyytyväinen – olipa se informoitu tai hetken mielijohde. Mielentilaan pääsemistä helpottaa, mikäli tuotteesta oli tarjolla vain ympäripyöreää tietoa.

Niinhän se menee: on helppo olla tyytyväinen, jos sallii itsensä nähdä asiat sellaisina, kuin itse haluaa. Autuaan tietämättömyyden vaikutukseksi nimetty ilmiö tarkoittaa kääntäen sitä, että mitä epäselvempää tietoa tuotteesta tarjotaan, sitä todennäköisemmin ihminen odottaa kokevansa suotuisia jälkitunnelmia tekemänsä päätöksen suhteen.

Asiaa testattiin suklaalla, käsirasvalla ja animaatioelokuvilla. Mitä vähemmän ihmisille kerrottiin – esimerkiksi ilmoitettiin puutteellinen ravintosisältöseloste tai näytettiin ylimalkaisia arvosteluja – sitä optimistisemmin ihmiset suhtautuivat päätöksensä oikeellisuuteen.

Hmm... Miksi valitsen juuri tämän brändin?

Brändejä siellä, brändejä täällä. Aina mainoksia ei edes tietoisesti huomaa, mutta silti ne vaikuttavat valintoihin.

Testihenkilöt valitsivat erilaisissa kokeissa todennäköisemmin Dasani-pullovettä sen jälkeen, kun he olivat altistuneet kyseiselle brändille. Heille oli esimerkiksi näytetty valokuvia ihmisistä, joiden lähellä "sattui" olemaan Dasani-vesipullo. Ilmiö havaittiin, vaikka ihmiset eivät huomanneet havainneensa tuotteen logoa.

Mitä mainostettiinkaan viereisellä sivulla?

Brändiviidakossa tuotemerkit eivät voi olla vaikuttamatta toisiinsa. Ja tosiaan: lehdessä oleva Armani-mainos voi maustaa käsitystäsi seuraavalla sivulla markkinoitavasta Hondasta.

Honda Civicin mainoksen puskuriksi laitettiin tunnettuudeltaan erilaisia mainoksia: joko Armani ja Rolex tai vähemmän tunnetut Old Navy ja Timex. Ensin nähdyt mainokset vaikuttivat katsojaan, mutta tätä tietoa hyödyntääkseen mainostajien on oltava tarkkoina.

Brändien keskinäisen synergian positiivisuuden tai negatiivisuuden määräsi katsojan tietotaso. Autojen päälle jotain ymmärtävät arvioivat Hondaa suopeammin arvobrändien kuin vähemmän tunnettujen brändien yhteydessä. Autoummikot tekivät päinvastoin, arvioivat siis kohdetta vähemmän myötämielisesti tunnettujen merkkien jälkeen. Samansuuntaisia tuloksia saatiin, kun kohteena olivat tuulesta temmatut stereolaitteet ja pesuaineet.

Tutkimukset on julkaistu Journal of Consumer Research -lehdessä. (Lue lisää)

Vihreä on kummajainen maaseudulla

Perjantai 17 Lokakuu 2008

Eeva-Liisa Kauhanen blogissaan:

"Maaseudulla suhtaudutaan vihreisiin yhä edelleen hyvin varauksellisesti. Osittain tämä johtuu varmaan siitä, että erilaisten luonto- ja eläinaktivistien ääriryhmien toimet sekoitetaan vihreiden toimintaan. Vihreät puolueena ei hyväksy laittomia tekoja mielenilmauksina tai yrityksinä kiinnittää huomiota yhteiskunnan epäkohtiin.

Vihreät ei hyväksy eläinten huonoa kohtelua ja on tuonut esille mielipiteensä esimerkiksi nykymuotoisen turkistarhauksen ja häkkikanaloiden lopettamisen puolesta. Vihreiden toimintaan ei kuitenkaan kuulu kenenkään elinkeinon häiritseminen ja haittaaminen laittomin, eläinten tuhoksi koituvien turkistarhaiskuin tai muilla julkisuushakuisilla tempauksilla. Eläinaktivistit, jotka ajattelemattomuuttaan/tietämättömyyttään vapauttavat häkkieläimiä eivät tee sitä Vihreiden nimissä eivätkä välttämättä ole lainkaan vihreitä.

Vaikka Vihreä Liitto aikoinaan sai alkunsa reilut 30 vuotta sitten Koijärvellä, jossa luontoaktivistit yrittivät estää arvokkaan lintujärven kuivatusta, on liike sittemmin järjestäytynyt poliittiseksi vaikuttajaksi, joka käyttää tavanomaisia yleisesti hyväksyttyjä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja.

Vihreät ei myöskään ole ns. viherpiipertäjistä ja muista ”tuohivirsu- ja pellavapaitahihhuleista” koostuva luontoidealistien joukkio, kuten olen saanut kuulla aivan äskettäin. Vihreiden jäsenillä on hyvin erilaista sosiaalis-ekonomista taustaa, koulutusta, ammattia ja elämäntapaa.

Jokseenkin yleinen näyttäisi olevan väärä käsitys siitä mitä Vihreät omassa poliittisessa ohjelmassaan painottaa. Vihreiden keskeisiä tavoitteita on mm. edistää sosiaalista tasa-arvoa, taata kaikille ikäryhmille peruspalvelut ja toimeentulo, toimia ympäristöä säästävästi ja ottaa päätöksenteossa huomioon päätösten ja toimenpiteiden pitkäaikaiset vaikutukset. Toki Vihreiden keskeinen kantava ajatus on ympäristönsuojelu, laajemmin tarkasteltuna kestävä kehitys eli niin ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kuin myös teknisen ja taloudellisen kestävyyden huomioon ottaminen." (Lue lisää)

Tarkennus

Torstai 16 Lokakuu 2008

Katsokaamme sankaruuden käsitettä hieman lähemmin. (Lue lisää)

Suomalainen kurkku uhkaa kadota kaupoista

Torstai 16 Lokakuu 2008

Monet viljelijät ovat vähentämässä ainakin kurkun talvituotantoa, koska se ei ole enää kannattavaa, kertoo Aamulehti. Kaupat ovat valmiita maksamaan vihanneksista yhä vähemmän, vaikka tuotantokustannukset nousevat.

- Viime talvena kaupoilta tuli viestiä, että kotimaista kurkkua oli liian vähän. Silti myyntihinta ei kattanut edes tuotantokustannuksia. Teimme tappiota myös talvikuukausina, mikä on aika erikoista, puutarhuri Hannu Varpio kertoo.

Varpion mielestä yksi suurimmista uhkista on ulkomailta tuotavat vihanneserät, joiden avulla hintoja pyritään polkemaan entisestään.

- Espanjassa laittomat maahanmuuttajat on hyväksytty osaksi vihannestuotantoa, meillä työvoimakustannukset hilautuvat koko ajan ylöspäin. Lisäksi lannoitteiden ja energiakulujen nousu on ollut ihan tyrmäävää. Tällä menolla kotimaisista vihanneksista voi tulla pulaa, Varpio varoittaa.

Maa- ja elintarviketutkimuskeskuksen tutkijan, professori Risto Tahvosen mukaan kannattavuuskriisi johtuu osittain meneillään olevasta rakennemuutoksesta. Vain suurimmat selviävät kovasta kilpailusta.

Tahvonen uskoo kuitenkin, että kotimaisia vihanneksia löytyy jatkossakin, vaikka osa vihannestuottajista lopettaisikin tuotannona. (Lue lisää)

Liikunnalla hoidetaan lukuisia sairauksia

Keskiviikko 15 Lokakuu 2008

Liikunta on keskeinen hoitomuoto useissa pitkäaikaissairauksissa joko yksin tai yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin. Uudessa Käypä hoito -suosituksessa liikunnan merkitys on ensimmäistä kertaa selvitetty systemaattisesti suomalaisten keskeisimpien kansantautien sekä raskauden ja ikääntymisen yhteydessä.

Terveille 18-65-vuotiaille suositellaan kohtuullisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa vähintään 30 minuuttia päivässä ainakin viitenä päivänä viikossa tai raskasta liikuntaa vähintään 20 minuuttia päivässä kolmena päivänä viikossa. Lisäksi on hyvä harrastaa nivelten liikkuvuutta ja tasapainoa ylläpitävää ja kehittävää liikuntaa. Vähintään kahtena päivänä viikossa tarvitaan myös luustolihasten voimaa ja kestävyyttä ylläpitävää tai lisäävää liikuntaa.

Liikunnalla on oikein toteutettuna vähän terveyshaittoja. Oireettomat henkilöt voivat aloittaa liikuntaharrastuksen ilman edeltävää terveystarkastusta. Mikäli henkilöllä on oireita, aktiivisessa vaiheessa oleva pitkäaikaissairaus tai muu merkittävä terveydellinen ongelma, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen ennen jokapäiväisiä toimintoja selvästi rasittavamman liikunnan aloittamista.

Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet

Liikuntahoito vähentää koettua kipua ja parantaa polven toimintakykyä lievää tai kohtalaista nivelrikkoa sairastavilla. Lonkan nivelrikon hoidossa liikunta näyttää antavan samanlaisen tuloksen.

Liikuntahoito vähentää hieman kivuntunnetta kroonisesta alaselkäkivusta kärsivillä ja lieventää kipua vähintään yhtä paljon kuin muut konservatiiviset hoidot.

Liikunta lujittaa kasvavan lapsen ja nuoren luustoa. Osteoporoosia eli luukatoa voi ehkäistä ja hidastaa liikkumalla jo kasvuiästä alkaen. Luun lujuutta edistävät erityisesti hyppelyt ja juokseminen.

Aineenvaihdunnan ja verenkierron sairaudet

Liikunta yhdistettynä vähäenergiseen ruokavalioon parantaa laihtumistulosta pelkkään ruokavaliohoitoon verrattuna. Laihdutuksessa ja painonhallinnassa tarvitaan kuitenkin aina myös ruokailutottumusten pysyvää muutoksessa.

Tyypin 2 diabeteksessa kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelu parantaa veren sokeritasapainoa. Edullisinta on kestävyysliikunnan ja lihasvoimaharjoittelun yhdistelmä.

Kohonneen verenpaineen hoidossa kestävyystyyppinen liikuntaharjoittelu saa aikaan muutoksia, jotka ovat lähes yhtä hyviä kuin yhdellä verenpainelääkkeellä saavutettu paineen lasku.

Kestävyysliikunta on hyödyksi myös sepelvaltimotautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastaville. Liikunta vähentää sydänkuolleisuutta ja ennenaikaisen kuoleman vaaraa sekä nopeuttaa kuntoutumista sydäninfarktista ja sydäntoimenpiteiden jälkeen.

Syöpä ja depressio

Liikunnan määrän kasvaessa rinta- ja paksusuolisyövän riski pienenee. Rintasyövän hoidossa liikunta kohentaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa, fyysistä toimintakykyä ja elämänlaatua sekä vähentää uupumusta.

Lievässä ja keskivaikeassa depressiossa liikunta kohentaa mielialaa lääkityksen lisänä. Kestävyysliikunnan teho saattaa olla jopa yhtä suuri kuin yhden depressiolääkkeen. Liikunnan edulliset vaikutukset johtunevat siitä, että liikkuminen keskeyttää masennusajatuksia, kääntää huomion pois negatiivisista ajatuksista ja tuo sosiaalista tukea, jos liikuntaa harrastetaan ryhmissä.

Raskaus ja ikääntyminen

Terveen äidin raskaudenaikainen kestävyysliikunta näyttää ylläpitävän tai parantavan hänen kuntoaan äidin ja sikiön terveyttä vaarantamatta. Liikunta ei lisää ennenaikaisia synnytyksiä eikä kohtuullisesti kuormittava liikunta näytä pienentävän lapsen syntymäpainoa.

Liikunnalla on paljon terveyshyötyjä myös iäkkäillä, sillä se hidastaa lihaskatoa sekä lihasvoiman, -tehon ja -kestävyyden pienenemistä ja notkeuden vähenemistä. Liikunta ylläpitää tasapainoa ja estää kävelykyvyn huononemista. Liikuntaharjoittelu vaikuttaa edullisesti älyllisiin toimintoihin ja pitää mielen virkeänä.

Käypä hoito -suosituksen liikunnasta on Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito -johtoryhmän asettaman työryhmän laatima. (Lue lisää)

Massaopetus

Keskiviikko 15 Lokakuu 2008

Pisan kalteva torni kaatuu päällemme, kertoo Sami Nurminen blogissaan. (Lue lisää)

Maatilalla varttuminen pienentää allergiariskiä

Tiistai 14 Lokakuu 2008

Allergiset sairaudet ovat yleisiä kaupungistuneissa maissa. Maatalousympäristössä tai vaatimattomissa oloissa vietetty lapsuus vähentää riskiä sairastua allergioihin. Maatilaympäristön mikrobien uskotaan estävän allergian kehittymistä.

Lapsuusajan atooppisten sairauksien riski on Venäjän Karjalassa vain neljäsosa siitä, mitä se on Suomen Karjalassa. Eron täytyy liittyä elämäntapoihin, koska ero ei selity luonnonmaantieteellisillä olosuhteilla eikä eroilla väestöjen perinnöllisissä alttiuksissa, toteaa MMM Jaakko Pakarinen väitöskirjassaan.

Mykobakteerit tarttuvat ihmisiin ja eläimiin ympäristöstä. Niiden aiheuttamat infektiot ovat lisääntyneet Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana ylittäen varsinaisen tuberkuloosi-infektioiden määrän.

Epäiltyjä infektiolähteitä ihmiselle ovat maaperä ja juomavesi ja sioille kuivikkeet. Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaiset maaperät ja sikaloissa käytettävät kuivikkeeet olivat rikkaita mykobakteerilähteitä. Sian mykobakterioosi on yleisin tuotantoeläinten mykobakteeritauti Suomessa.

Bakteeriyhteisö on monipuolisempi maatilalla

Pakarinen tutki Venäjän ja Suomen Karjalan kodeista kerättyjä huonepölyjä. Venäjän Karjalan pölyissä todettiin suurempia osuuksia Gram-positiviisia bakteereja ja erityisesti eläinperäisiä bakteerilajeja. Löydös voi liittyä Venäjän puolen matalaan allergiariskin, sillä lapsuusajan altistuksen koti- ja tuotantoeläimille on todettu vähentävän allergiariskiä.

Gram-negatiiviset bakteerit, kasveille ominaiset bakteerilajit ja kasviperäiset viherhiukkaset olivat runsaasti edustettuina Suomen Karjalan pölyissä.

Maatilapölyistä löydettiin erilaisia bakteerilajeja kuin kaupunkipölystä, kuten klooneja, jotka edustivat Bacillus licheniformis, Acinetobacter lwoffii ja Lactobacillus -lajeja. Niillä on todettu olevan allergiaa ehkäiseviä immuunivaikutuksia.

Bakteeriyhteisö maatilapölyssä oli huomattavasti monimuotoisempi kuin kaupunkiasuntopölyssä. Maatilapöly näin ollen altistaa yhtäaikaisesti useille erilaisille mikrobikomponenteille. Tällaisen mikrobialtistuksen on todettu edistävän allergialta suojaavan immuniteetin syntyä.

Pakarinen väittelee 16. lokakuuta Helsingin yliopistosta. (Lue lisää)

Jatkuva univaje alkaa olla suomalaisten kansantauti

Maanantai 13 Lokakuu 2008

Kansanterveyslaitoksen akatemiatutkijan Timo Partosen mukaan suomalaisten unihäiriöistä voidaan jo puhua kansantautina.

"Suurelta osin kyse on työelämästä ja siinä tapahtuneista muutoksista. Työajat ovat entistä epäsäännöllisempiä ja työpäivät voivat olla pitkiä. Mitä enemmän on työtunteja, sitä helpommin nukkumisesta nipistetään aikaa vapaa-ajan harrastuksiin", Partonen kuvailee.

Tilapäinen unettomuus on hyvin tavallista, sitä on lähes jokaisella suomalaisella joskus. Joka kolmas suomalainen aikuinen kärsii unettomuudesta, lähinnä katkonaisesta yöunesta, vähintään kolme kertaa viikossa.

Työterveyslaitoksen unitutkija, psykologian dosentti Mikael Sallinen vahvistaa, että myöhäiset iltavuorot ja aikaiset aamut ovat lisääntyneet.

"Etenkin liikennealalla epäsäännölliset työajat ovat lisääntyneet viime vuosina. Liikennealalla tietysti riskit ovat isot, ja vireyden näkökulmasta tällainen kehitys ei ole kovin suotavaa", Sallinen sanoo.

Samalla fyysinen työ, joka olisi nukkumisen kannalta hyväksi, on vähentynyt.

Suomalaiset eivät Partosen mielestä suhtaudu nukkumiseen sen vaatimalla vakavuudella.

"Ihmisen pitää syödä. Yhtä tärkeää on muistaa nukkua tarpeeksi."

Nuorten harrastusten lykkääminen iltamyöhälle on Partosen mielestä käsittämätöntä. Raskasta kuntoliikuntaa ei pitäisi harrastaa neljään tuntiin ennen nukkumaanmenoa.

"Jos esimerkiksi jalkapallotreenit loppuvat kymmeneltä, ei uni varmasti tule ennen puoltayötä. Nuoret kuitenkin tarvitsevat unta 9–10 tuntia."

Jos luonnollisen nukahtamisvaiheen ohittaa, seuraavaa unisykliä pitää odottaa pari kolme tuntia.

Unettomuus ehdyttää voimavaroja, heikentää muistia, altistaa masennukselle ja päihteiden käytölle. Se myös heikentää terveyttä.

"Jatkuva univaje rasittaa sydäntä ja verenkiertoelimistöä. Se johtaa myös korkeisiin sokeriarvoihin ja lihottaa", Partonen sanoo. (Lue lisää)

Epätoivoisimmat polttavat autonsa USA:ssa

Maanantai 13 Lokakuu 2008

Finanssikriisi lisää vakuutuspetosten määrää Yhdysvalloissa. Washington Post -lehden mukaan entistä useammat polttavat esimerkiksi autojaan, koska eivät keksi muuta keinoa velkataakan alla.

- Tilanne pahenee edelleen, koska taloudessa menee yhä huonommin, sanoo eräs vakuutuspetosten tutkija lehden haastattelussa.

Viranomaiset arvioivat, että epätoivoiset ovat polttaneet satoja autoja pelkästään Washingtonin alueella kahtena viime vuonna. Tarkkoja lukuja ei ole kerrottu.

Autovelallisia on nyt ahdingossa enemmän kuin kahteen vuosikymmeneen. Monet joutuvat valitsemaan joko auton tai asunnon, koska kummankin lainat erääntyvät.

- Asiakkaani ei tiennyt, mitä tehdä, kuvailee yhden autonpolttajan asianajaja Washington Postille.

Vakuutusyhtiöiden mukaan tahallisten autonpolttojen määrä alkoi nousta jo vuonna 2004. (Lue lisää)

Netin rasistinen kirjoittelu otettaneen osaksi valvontaa

Sunnuntai 12 Lokakuu 2008

Nettivalvontaa pohdittaessa mietitään mahdollisuudet puuttua myös rasistiseen kirjoitteluun. Mahdolliset uudet rikosnimikkeet ja sivustojen ylläpitäjien vastuut ratkaistaan sen jälkeen, kun oikeusministeriö on ensin arvioinut nykyisen lainsäädännön antamat mahdollisuudet.

Sisäisen turvallisuuden ohjelma lupasi jo keväällä poliisille lisää voimavaroja netin valvontaan. Rasistisiin kirjoituksiin oli määrä paneutua syvällisemmin vasta ensi vuonna, mutta tapaus Kauhajoki nopeutti keskustelua.

- Rasistisen kirjoittelun seurantaa ja valvontaa selvitettäessä olisi tarkoituksenmukaista tarkastella laajemminkin viharikoksia, toteaa sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.

llmoitusaktiivisuuden kohentamiseksi valmistellaan sähköistä, keskitettyä vihjejärjestelmää. Kuka tahansa voisi helposti ilmoittaa poliisille "epäillyistä tai todetuista verkkoon kohdistuvista uhista, verkkoa hyväksikäyttävistä rikoksista tai muusta epäilyttävästä materiaalista".

Iso murros menossa

Tarja Mankkinen valittaa sitä, että sekä rasistisia että viharikoksia on Suomessa käsitelty aika vähän. Sama koskee kaiken kaikkiaan etnisten ryhmien välisiä suhteita.

- Tutkimus laahaa pahasti perässä, vaikka meneillä näyttäisi olevan vastaava yhteiskunnallinen murros kuin nopea kaupungistuminen 1960- ja -70-luvulla.

Suomeen muutti viime vuonna jo yli 25 000 ihmistä, miltei yhtä monta kuin ulkomaalaisia asui Suomessa vuonna 1990.

- Maahanmuutto on meillä ymmärretty vielä varsin kapeasti, toteaa Tarja Mankkinen. Hänen mukaansa olisi aika ymmärtää, että ilmiö muuttaa koko yhteiskuntaa.

- Esimerkiksi Vantaalta löytyy jo peruskoulu, jossa on uussuomalaisia enemmän kuin kantaväestön lapsia.

Kielteisiä asenteita

Suomalaisten ja ulkomaalaisten välisiä yhteenottoja ei meillä ole ollut Keski-Euroopan malliin. Niitä ovat usein edeltäneet eristäytyneet alakulttuurit. Sellaisia ei viranomaisten tietämän mukaan ole todennäköisesti Suomessa syntynyt sen paremmin enemmistön kuin vähemmistöjen keskuuteen.

- Tältäkin kannalta on syrjäytymisen ehkäisy erittäin tärkeätä, korostaa Mankkinen.

Hänen mukaansa suomalaisten suhtautuminen monikulttuurisuuteen on parantunut. Asennetutkimukset antavat kuitenkin synkemmän kuvan kuin voisi päätellä viranomaisten tilastoista.

Tutkimusten mukaan maahanmuuttajilla on kaksi kertaa suurempi riski joutua väkivaltarikoksen kohteeksi kuin kantaväestöllä. Toisaalta heillä on huonommat mahdollisuudet selvitä uhrikokemuksesta heikkojen turvaverkkojen takia.

Rasistisista rikoksista tulee poliisin tietoon vain noin 60 prosenttia. Syyttäjillä ja tuomioistuimilla on vielä huomattavasti korkeampi kynnys mainita rasismi teon motiiviksi, toteaa Mankkinen.

Valtakunnallinen ohjelma painottaa paikallisia turvallisuussuunnitelmia, koska turva ja turvattomuus tunnetaan parhaiten kunnissa. Järjestöjen ja etnisten vähemmistöjen näkemyksille on luvassa entistä enemmän kuulijoita. (Lue lisää)

Lapset, jotka kelkasta putosivat

Sunnuntai 12 Lokakuu 2008

Päivi Lipponen kirjoittaa vaaliblogissaan kadonneista lapsista.

"Kuinka yksin nämä nuoret paikkaansa hakevat. Luettuani tilastokeskuksen tiedotteen, väitän, että nämä nuoret eivät ole syrjäytyneitä, vaan syrjäytettyjä. Kukaan nuori ei halua syrjäytyä." (Lue lisää)

Talouskriisin hinta kalpenee metsien tuhoutumisen rinnalla

Perjantai 10 Lokakuu 2008

Pörssikurssien syöksystä ja talouden pelastuspaketeista uutisoitaessa eivät meinaa nollat ja maalaisjärki riittää. EU:n tilaaman tutkimuksen mukaan kriisi ei ole kuitenkaan mitään sen rinnalla, millaiset kustannukset metsien tuhoutumisesta maailmalle koituu.

Deutsche Bankin ekonomistin Pavan Sukhdevin johtamassa selvityksessä metsien hinta on määritelty niiden tuottamien "hyödykkeiden" - kuten veden ja hiilidioksidin poistamisen - arvoa ynnäilemällä. Näin on päädytty huimaan arvioon 2-5 biljoonan dollarin vuotuisista menetyksistä.

Vertailukohdaksi sopii Sukhdevin mukaan se, että Yhdysvaltain osakemarkkinoilla on tähän mennessä menetetty eri arvioiden mukaan 1-1,5 biljoonan dollarin arvosta varallisuutta.

- Metsien tuhoutumisen hinta ei ole ainoastaan suurempi, mutta myös jatkuva - se toteutuu vuosi vuoden jälkeen, Sukhdev muistuttaa.

Koska metsät ovat tuottaneet elintärkeitä hyödykkeitään ilmaiseksi, niiden korvaamiseksi täytyy rakentaa kalliita vaihtoehtoisia keinoja, kuten tekojärviä tai keinotekoisia hiilivarastoja. (Lue lisää)

WHO varoittaa talouskriisin vaikutuksista mielenterveyteen

Torstai 09 Lokakuu 2008

Maailmanlaajuinen talouskriisi lisää todennäköisesti mielenterveysongelmia ja ajaa yhä useamman ihmisen itsemurhaan, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

Kriisi vie yhä useammalta kodin ja työpaikan, mikä lisää ahdistusta, WHO:n pääjohtaja Margaret Chan sanoi torstaina.

- Kellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, jos kriisi lisää stressiä, mielenterveysongelmia ja itsemurhia.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ihmiset, jotka elävät maissa, joissa mielenterveyspalvelujen piiriin pääsy on vaikeaa.

WHO:n mielenterveysosaston johtajan Benedetto Saracenon mukaan joka neljäs ihminen maailmassa kärsii jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveysongelmista.

- On olemassa selvä yhteys itsemurhien ja taloudellisen katastrofin välillä. En nyt suinkaan puhu ikkunasta ulos hyppäävästä miljonääristä, vaan köyhistä ihmisistä, hän sanoi Genevessä.

Torstaina vietettiin Maailman mielenterveyspäivää. (Lue lisää)

Maailman luonnonsuojelukongressi varoittaa lajien häviämisestä

Maanantai 06 Lokakuu 2008

Maailman johtavat luonnon moninaisuudesta ja säilymisestä huolestuneet asiantuntijat muistuttavat nopeiden toimien tärkeydestä, jos maapallon lajien moninaisuus halutaan säilyttää.

Yli 8 000 politiikan, tieteen ja kansalaisyhteiskunnan edustajaa on kokoontunut Espanjan Barcelonaan Maailman luonnonsuojelukongressiin pohtimaan luonnon suojelun ja säilymisen tapoja ja merkitystä ihmiskunnalle.

Asiantuntijat vaativat merkittäviä askeleita ilmastonmuutoksen ja ekosysteemimme rappeutumisen pysäyttämiseen. Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN julkistaa maanantaina ns. punaisen listan sukupuuttoon kuolemassa olevista eläin- ja kasvilajeista.

Viime vuoden tilastojen perusteella reilusta 40 000 tutkitusta lajista jopa kolmannesta uhkasi sukupuuttoon kuoleminen. Uhka koski neljännestä kaikista maapallon nisäkkäistä, joka kahdeksatta lintulajia ja 70 prosenttia kasveista.

Tänä vuonna tilanteen uskotaan olevan tätäkin hälyttävämpi. Maailman luonnonsuojelukongressi kestää 10 päivää ja se järjestetään joka neljäs vuosi. (Lue lisää)

Nettirasistit halutaan kuriin

Lauantai 04 Lokakuu 2008

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää vaatii, että internetin keskustelupalstoja ylläpitävien tahojen tulisi valvoa keskusteluja tiukemmin rasististen tekstien osalta.

- Vaikka internetin täydellinen kontrollointi on mahdotonta, ei tähän vetoamalla voi olla tekemättä mitään. Keskustelupalstojen vihaan kiihottamiseen tulee puuttua nykyistä tehokkaammin.
Keskustelupalstoja ylläpitävien yritysten on reagoitava ilmoituksiin epäasiallisesta sisällöstä eikä vastuuta tästä voi ulkoistaa vapaaehtoisten valvojien kuten ns. sheriffien varaan, Suurpää ilmoittaa kannanotossaan.

Suurpään mukaan vähemmistövaltuutetulle on tullut valituksia sen tiimoilta, etteivät keskustelupalstojen ylläpitäjät useinkaan reagoi heille tuleviin yhteydenottoihin palstojen rasistista vihaa lietsovasta aineistosta.

Suurpää haluaa, että lainsäädäntöä tulisi täsmentää niin, että valvonnan puuttuminen tai laiminlyönti johtaa myös yrityksen vastuuseen.

- Uuden Suomen politiikkana on poistaa epäasiallinen sisältö keskusteluista välittömästi, kun toimituksessa tällaista havaitaan joko omatoimisesti tai lukijoidemme avulla. Rajanveto ei ole aina helppoa, mutta luotamme ratkaisuissamme yleiseen oikeustajuun, verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoo.

-Onneksi Uuden Suomen keskusteluissa tällaista epäasiallisuutta on suhteessa hurjaan viestien määrään poikkeuksellisen vähän. Se johtuu ehkä osin siitä, että seulomme ennakkoon uutispalvelussamme kirjautumattomien kirjoittajien kommentit, kun taas meille lukijoiksi kirjautuneet saavat viestinsä läpi suoraan. Meillä on selkeät säännöt sekä uutispuolella että uudessa kuntavaaliblogipalvelussamme. (Lue lisää)

Professori: Psykiatrialla ei ehkäistä hirmutekoja

Perjantai 03 Lokakuu 2008

Psykologian professorin Lea Pulkkisen mielestä Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia kriisejä ei ehkäistä lisäämällä varoja nuorisopsykiatriaan.

- Välittömässä kriisitilanteessa on tietenkin hoidettava ne, jotka kriisin uhreiksi joutuvat, mutta tällä ei ennaltaehkäistä seuraavia vastaavia hirmutekoja, Pulkkinen sanoo Ylen uutisille.

Hänen mukaansa Pisa-tutkimuksella paistattelu voidaan unohtaa, sillä tutkimus ei kiinnitä huomiota ongelmiin.
- Siinä on jäänyt esimerkiksi huomaamatta lasten oma viesti siitä, että suomalaiset lapset eivät pidä koulusta.

Koululaitos ei Pulkkisen mielestä kaipaa lisää kuraattoreita ja psykologeja, vaan paremman opetussuunnitelman.

Hänen mukaansa lapset eivät löydä omia vahvuuksiaan: liian moni joutuu kokemaan epäonnistumista ja jää syrjään.
- Nykyinen kilpailu kaikenlaisista suorituksista johtaa siihen, että häviäminen kasautuu, kun keskitytään älyllisiin toimintoihin. (Lue lisää)

Copyright © 2006-2007 FNUS