F.N.U.S. - Suomen Nihilistinen Järjestö - www.anus.com/tribes/fnus
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Quisque et lectus sit amet leo imperdiet vehicula. Nya nya nya.

Liikemiehet peruivat tapaamisen Vapaavuoren kanssa

Perjantai 30 Toukokuu 2008

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) puheille menossa ollut liikemiesryhmä on peruuttanut tapaamisen. He peruivat tapaamisen tänä aamuna sen jälkeen, kun lehdissä oli kerrottu asiasta ja liikemiesten tavoitteista.

Nova kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo oli hehkuttanut 27 liikemiehelle lähettämässään sähköpostiviestissä, että päähallituspuolue keskustan johto on saatu lobatuksi heidän puolelleen.

Helsingin Sanomien näkemässä sähköpostiviestissä Merisalo houkuttelee bisnesväkeä asuntoministeri Jan Vapaavuoren tapaamiseen tänään perjantaina – taivuttelemaan myös Vapaavuorta asian taakse.

Liikemiesten tavoitteena on estää lain tulkinnan muutos, joka vaikeuttaisi liiketilojen rakentamista. (Lue lisää)

Internet-kirjoittelu vie tamperelaismiehen vankilaan

Perjantai 30 Toukokuu 2008

Tampereen käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisen Seppo Olavi Lehdon kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan useista törkeistä kunnianloukkauksista.

Lehto syyllistyi kaikkiaan yhteentoista törkeään kunnianloukkaukseen, joiden kohteena olivat useat virkamiehet.

Käräjäoikeus arvioi tekoja "poikkeuksellisen vakaviksi".

Lehto kirjoitti tekstejään internetin blogspot.com-sivustolle. Niissä esitettiin halventavia väitteitä asianomistajien seksuaalisesta käyttäytymisestä, väitteitä näiden syyllistymisistä rikoksiin ja muita loukkaavia ilmauksia. Osa sivustoista on kirjoitettu, niin kuin asianomistaja olisi itse ne kirjoittanut. Osassa oli myös kehotuksia käyttää väkivaltaa näitä kohtaan. Lehto halvensi myös islamin uskoa ja esitti rasistisia aineistoa.

Oikeus katsoi, että teoilla aiheutettiin suurta kärsimystä.

Lehdon apuri tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. He joutuvat maksamaan myös useita kymmeniä tuhansia vahingonkorvauksia. (Lue lisää)

Tuntematon heimo löytyi Brasilian viidakosta

Perjantai 30 Toukokuu 2008

Amazonjoen alueelta Brasiliasta otetut valokuvat aiemmin tuntemattomasta heimosta ovat levinneet tänään maailman tiedotusvälineissä. Pienkoneesta otetuissa ilmakuvissa intiaanit heristelevät jousipyssyjään kohti konetta.

Heimon miehet näyttävät kuvissa terveiltä ja voimakkailta He asuvat sukulaisineen kylän kuudessa majassa. Brasilian hallitus on kartoittanut alueelta ainakin neljä aiemmin tuntematonta yhdyskuntaa viimeisten 20 vuoden aikana.

Asiantuntijat varoittavat, että Amazonin alueen laittomat metsänhakkuut vaarantavat monien intiaaniheimojen olemassaolon.

- Tällä alueella on tapahtumassa jättimäinen rikos luonnon maailmaa vastaan, heimoja vastaan, eläimistöä vastaan. Se on uusi todiste siitä täydellisestä järjettömyydestä, jolla me, "sivistynyt maailma", suhtaudumme maailmaan, sanoi Jose Carlos Meirelles, luonnonkansojen oikeuksia ajavan Survival International -järjestön edustaja.

Maailmassa on asiantuntijoiden mukaan vielä yli sata heimoa, jotka eivät ole yhteydessä ulkomaailmaan. Yli puolet niistä elää Brasiliassa ja Perussa.

Heimosta saadut kuvat on otettu 20 lentotunnin aikana huhti-maaliskuun vaihteessa. (Lue lisää)

Metsien kuoleminen halutaan pysäyttää

Perjantai 30 Toukokuu 2008

Metsien maailmanlaajuinen katoaminen pyritään pysäyttämään vuoteen 2020 mennessä. 60 maan ympäristöministerit, mukaan lukien Suomen ympäristöministeri Paula Lehtomäki, allekirjoittivat torstaina symbolisen postikortin, jossa luvataan taistella luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta.

Lisäksi allekirjoittajat lupaavat toimia ilmastonmuutosta vastaan.

Kortti luovutettiin Maailman luonnonsäätiön WWF:n pääjohtajalle James Leapelle Bonnissa YK:n kansainvälisessä biodiversiteettisopimuksen kokouksessa.

WWF:n mukaan metsiä häviää edelleen hälyttävää vauhtia: joka vuosi metsää katoaa noin 13 miljoonaa hehtaaria. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että joka minuutti metsää häviää 36 jalkapallokentällisen verran.

Metsien katoamisella on tuhoisat vaikutukset niin luonnon monimuotoisuuteen, ilmastonmuutokseen kuin ihmisten elämäänkin. Metsäkato on kolmanneksi suurin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja. 1,6 miljardin ihmisen toimeentulo on riippuvainen metsistä. (Lue lisää)

Arvio: Autojen määrä nelinkertainen 2050

Perjantai 30 Toukokuu 2008

Maailman autokanta nelinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä, ennusti ranskalaisen Renaultin ja japanilaisen Nissanin pääjohtaja Carlos Ghosn perjantaina. Tulevaisuuden autoissa on Ghosnin mukaan oltava päästötön moottori.

- Henkilöautojen määrä nousee vuosisadan puolivälissä noin 2,9 miljardiin. Niistä ainakin kaksi miljardia otetaan käyttöön maissa, joissa tänään on autoja tuskin nimeksi, sanoi Ghosn Automobile Club de Francessa, joka on maailman vanhin autokerho.

Maailmassa on tällä hetkellä käytössä noin 650 miljoonaa henkilöautoa. Ghosn uskoo autojen määrän yli nelinkertaistuvan. Kysynnän kasvu tulee Aasian, Amerikkojen ja Afrikan nousevista talouksista.

Ghosn sanoi, ettei hän usko ihmisten olevan valmiita luopumaan oman henkilöauton hankinnasta ja sen tarjoamasta mukavuudesta. Tulevaisuuden autot eivät hänen mukaansa kuitenkaan käytä öljystä tehtyä polttoainetta, koska öljyn hinta nousee ja öljyvarannot ovat rajalliset.

- Tulevaisuuden auton on oltava nollapäästöauto, sanoi Ghosn. Renault ja Nissan suunnittelevat monien muiden autonvalmistajien tavoin vetypolttokennoilla toimivia autoja.

Maailman autoteollisuudessa tapahtuu Ghosnin mukaan suuria rakennemuutoksia: Intia ja Kiina nousevat merkittäviksi autoteollisuusmaiksi. Intian autoteollisuus kasvaa yhtä suureksi kuin Yhdysvaltain autoteollisuus nykyisin, Ghosn ennakoi. (Lue lisää)

Sveitsin populistit kampanjoivat taas ihonvärillä

Torstai 29 Toukokuu 2008

Eriväriset kädet kurkottavat Sveitsin passeja ulkomaalaisvastaisen kansanpuolueen SVP:n mainoksissa. Puolue pyytää tukea sunnuntain kansanäänestykseen, jossa päätetään kansalaisuuslakien kiristämisestä entisestään.

SVP ehdottaa, että kunkin kunnan asukkaat saisivat päättää passien myöntämisestä alueellaan oleskeleville ulkomaalaisille. Tällainen käytäntö oli voimassa vielä viisi vuotta sitten. Siitä luovuttiin, koska anomuksia hylättiin liikaa.

- Kuntalaisten kuuluu ratkaista, kenestä tulee sveitsiläinen ja kenestä ei. He tuntevat hakijat paremmin kuin tuomioistuimet ja viranomaiset, SVP perustelee esitystään.

Sveitsin 7,5 miljoonasta asukkaasta yli viidennes on ulkomaalaisia. Määrä on korkeampi kuin useissa muissa Euroopan maissa, koska kansalaisuutta on niin vaikea saada. Sveitsiläiset äänestivät toissa vuonna Euroopan tiukimpiin kuuluvien maahanmuuttosäännösten puolesta.

Esitys kaatunee äänestyksessä

Kyselyiden mukaan 56 prosenttia sveitsiläisistä vastustaa SVP:n suunnitelmaa. Arvostelijat ovat muistuttaneet, että hakijoiden yksityistietoja jouduttaisiin lähettämään tuhansille äänestäjille, jos puolue saisi tahtonsa läpi.

- Yksityisyyttä loukattaisiin vakavasti. Kukaan sveitsiläinen ei suostuisi siihen, että pitäisi paljastaa itsensä tällä tavalla kunnan edessä, kauhistelee sosiaalidemokraattinen puolue kannanotossaan.

SVP kampanjoi muun muassa jakamalla tietoiskuja rikoksista, joita maahanmuuttajat ovat tehneet sen jälkeen kun heille on myönnetty Sveitsin kansalaisuus.

Valkoiset lampaat potkaisivat mustaa

Kansanpuoluetta syytettiin rasismista myös viime syksyn vaaleissa. SVP:n julisteissa kolme valkoista lammasta potkaisi yhden mustan pois Sveitsin lipun päältä. Samalla luvattiin lisää turvallisuutta.

SVP on ilmoittanut olevansa valmis karkottamaan rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset. Populistit vaativat myös moskeijoiden rukoustornien eli minareettien kieltämistä.

SVP:n kannatus nousi pari prosenttiyksikköä melkein 30 prosenttiin. Se on Sveitsin suurin puolue. (Lue lisää)

Edistääkö puhtaus allergioiden syntyä?

Torstai 29 Toukokuu 2008

Hygieniahypoteesin mukaan pikkulasten infektioiden väheneminen johtaa allergioiden lisääntymiseen. Helsingin yliopiston koordinoimassa tutkimushankkeessa testataan pitääkö hypoteesi paikkansa.

Miksi suomalaiset lapset sairastuvat tyypin 1 diabetekseen ja muihin autoimmuunisairauksiin ja miksi he potevat allergisia oireita noin viisi kertaa useammin kuin Venäjän Karjalan lapset?

Perinnölliset tekijät eivät eroa selitä. Sen sijaan korkea elintaso ja siihen liittyvät elintavat näyttävät suosivan autoimmuunisairauksien ja allergisten vasteiden kehittymistä. Vastaava kehitys on ollut nähtävissä jokseenkin kaikissa teollisuusmaissa toisen maailmansodan jälkeen. Muun muassa lapsuusiän diabetes yleistyy huolestuttavaa vauhtia.

Helsingin yliopiston koordinoimassa tutkimushankkeessa tutkitaan hygieniahypoteesia erityisesti tyypin 1 diabeteksen ja allergioiden synnyssä. DIABIMMUNE-hankkeeseen osallistuu 12 partneria viidestä maasta.

Suomi, Viro ja Venäjän Karjala vertailussa

Suomalaistutkijat ovat jo pidemmän aikaa tutkineet suomalaisten ja Venäjän Karjalan koululaisten autoimmuuni-ilmiöitä ja allergisia vasteita ja tehneet kiinnostavia havaintoja, jotka antavat aihetta jatkotutkimuksiin.

DIABIMMUNE-hankkeessa on tarkoitus tutkia imeväisikäisiä lapsia ja pikkulapsia, jotta voitaisiin tuottaa uutta tietoa immuunijärjestelmän kypsymisestä sekä immuunijärjestelmän ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Tutkittavat rekrytoidaan Suomesta, Virosta ja Venäjän Karjalasta.

Kussakin maassa seurataan yli 300 lasta syntymästä kolmen vuoden ikään asti, ja lisäksi jokaisessa maassa tutkitaan 2 000 pikkulasta kolmen ja viiden vuoden iässä.

Tämä tiedetään

- Tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus on suomalaisilla lapsilla kuusi kertaa korkeampi kuin Venäjän Karjalan lapsilla.

- Keliakia on suomalaisilla koululaisilla viisi kertaa yleisempi kuin karjalaisilla lapsilla.

- Autoimmuunisairauksiin altistavat HLA-geenivariantit ovat suunnilleen yhtä yleisiä suomalaisessa ja karjalaisessa taustaväestössä.

- Karjalaisilla koululaisilla on helikobakteerivasta-aineita merkkinä sairastetusta infektiosta 15 kertaa useammin kuin suomalaisilla lapsilla.

- Suomen bruttokansantuote oli henkeä kohti kahdeksan kertaa korkeampi kuin Venäjän Karjalan bruttokansantuote vuonna 2004. (Lue lisää)

Vihtiläinen jorpakko ei hellyttänyt Vapaavuorta Ideaparkin kannalle

Keskiviikko 28 Toukokuu 2008

Jorpakko, muutama leppä, puska poikinensa. Siimeksestä kuuluu jotain sirkutusta. Tähän kunta ja liikemies Toivo Sukari kaavailevat 200 liikkeen Ideapark-kauppakeskusta.

"Kappale kauneinta suomalaista maalaismaisemaa", asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) kuvailee ja nirhaa hyttysen niskastaan. Helsingin Sanomat ja Radio Helsinki ovat tuoneet Vapaavuoren katsomaan vihtiläistä pusikkoa. Isäntänä toimii Vihdin väistyvä kunnanjohtaja Petri Härkönen.

"Viiden, kymmenen vuoden päästä tässä näkyy Suomen suurin ostoskaupunki ja joukkoliikenneterminaali", Härkönen viittelöi. Kävijöitä Vihdin Ideaparkiin odotetaan kymmenen miljoonaa vuodessa ja työpaikkoja kaikkiaan 3 000.

Asuntoministeri Vapaavuori on tyrmännyt suunnitelmat. Kaupan suuryksikölle ei löydy merkintää maakuntakaavasta, eikä sellaista hänen tulkintansa mukaan myöskään tule, koska paikka on väärä.

Vapaavuoren kanta on otettu tyrmistyneenä vastaan Vihdissä.

"Lähden siitä, että ihmisellä on vapaus valita ja kantaa euronsa lompakosta minne haluavat. Valtion ei pidä hallinnollisin päätöksin rajata kilpailua", kunnanjohtaja Härkönen sanoo.

Ja taas mennään. "Aitona oikeistolaisena" eduskuntaan aikoinaan noussut Vapaavuori puhkeaa puhumaan kuin paraskin puunhalaaja.

"En missään tapauksessa hyväksy täysin rajatonta, pelkästään yrittäjän päätöksentekoon perustuvaa käsittämättömän oikeistolaista markkinatalousajattelua. Ei tämmöistä järjestelmää ole missään. Ei edes Amerikassa", Vapaavuori sanoo.

Itäkeskuksen kokoista aluetta ei voi rakentaa muualta tulevien asiakkaiden varaan. "On mahdotonta ajatella, että ensin puhumme ilmastonmuutoksesta. Sitten kun tulee konkreettinen hanke, todetaan että olemme markkinataloudessa ja annetaan yrittäjän yrittää", Vapaavuori jatkaa.

Tapaaminen ei saa kunnanjohtajaa ja asuntoministeriä muuttamaan kantojaan, mutta miehet tulevat hyvin juttuun.

"Käsitys siitä, että Petri Härkönen on hyvä ihminen, vahvistui", Vapaavuori sanoo.

"Kyllä minunkin mielestäni ministeri Vapaavuori on hyvä ihminen", Härkönen vastaa.

Jan Vapaavuoren haastattelu kuultavissa Radio Helsingissä torstaina kello 13.30. Radio Helsinki kuuluu Helsingissä taajuudella 88,6 megahertsiä ja Helsingin pohjoispuolella taajuudella 89,4 megahertsiä. Welhon kaapelissa taajuus on 104 megahertsiä. (Lue lisää)

Uusi automalli voi saastuttaa edeltäjäänsä enemmän

Tiistai 27 Toukokuu 2008

Tuore automalli ei automaattisesti ole vanhempaa vihreämpi. Uusilla testeillä mitataan nyt autojen ympäristöystävällisyyttä entistä tarkemmin. EcoTestissä huomioidaan hiilidioksidipäästöjen lisäksi saastepäästöt, joita ovat muun muassa pienhiukkaset ja hiilimonoksidit.

Testeissä on huomattu muutamien automallien huonontuneen viimeisen viiden vuoden aikana. Vaikka hiilidioksidipäästöt laskisivat, voivat saastepäästöt kasvaa.

EcoTestissä on arvosteltu Euroopassa suosittuja automalleja yhdestä viiteen tähdellä. Ympäristöystävällisin auto saa viisi tähteä, tosin tähän ei yltänyt yksikään automalli. Syynissä ovat erityisesti ympäristöystävällisinä markkinoidut autot.

Testeissä huomioidaan muun muassa kaupunki- ja moottoritieajon sekä ilmastointilaitteiden vaikutus päästöihin. Vuosittain testataan noin 100 automallia, mukana on bensiini-, diesel-, hybridi- ja kaasuautoja.

Bensa vai diesel - vaikea ekovalinta

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ei osaa sanoa, kumpi nykyään on parempi vaihtoehto: bensiini- vai dieselmoottori. Bensa-autot tuottavat vähemmän saastepäästöjä mutta enemmän hiilidioksidipäästöjä, koska polttoaineen kulutus on dieselautoja suurempi. Hän kuitenkin uskoo, että molemmat säilyttävät asemansa erilaisten autotyyppien markkinoilletulosta huolimatta.

Valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) muistuttaa, että autojen testaus ja teknologian kehitys eivät vääjäämättä tee autokannasta vihreämpää.

- Teknologia itsessään ei ole ihmelääke, jos se ei päädy kuluttajan käyttöön, Tynkkynen sanoo viitaten muun muassa citymaastureiden suosioon.

EcoTest mainostaa itseään puolueettomana testinä, joka tarjoaa suomalaisille kuluttajille kattavimmat tiedot. Testausta rahoittaa kansainvälisen autoliiton säätiö FIA Foundation, ja testit tehdään Saksassa.

Autoliiton Pasi Nieminen lupaa, että Autoliiton sivuille päivitetään jatkuvasti uudet testitulokset. Testituloksia tarjotaan myös autovalmistajille markkinointiin. (Lue lisää)

FAO: Ruuan kysyntä kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä

Maanantai 26 Toukokuu 2008

Maailman elintarvikehuollon suurin tulevaisuuden haaste on kasvavan väestön ruokkiminen. Väestönkasvu erityisesti kehitysmaissa edellyttää YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n asiantuntijoiden mukaan rajua elintarvikkeiden tuotannon kasvattamista.

Elintarvikkeiden kysyntä kaksinkertaistuu nykytasolta vuoteen 2050 mennessä väestönkasvun ja elintason nousun vaikutuksesta, ennustaa FAO. Arvio sisältyy kesäkuun alussa Roomassa pidettävän elintarvikehuippukokouksen taustaksi tehtyyn laajaan asiantuntijaraporttiin.

Huippukokouksessa pohditaan keinoja ilmastonmuutoksen ja bioenergian käytön elintarvikehuollolle asettamiin kasvaviin haasteisiin vastaamiseksi. Maailman elintarvikehuollon turvaamisesta voi FAO:n mukaan tulla yksi alkaneen vuosisadan suurimmista ongelmista.

Kysynnän kattamiseksi kehitysmaiden maatalouden satoisuuden on noustava 40 prosenttia suuremmaksi kuin nykyisin. Kasteluvettä tarvitaan 40-50 prosenttia ja viljelysmaata 100-200 miljoonaa hehtaaria nykyistä enemmän, arvioivat FAO:n maatalousasiantuntijat. Suurin tarve on Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Veden kulutus kasvaa raportin mukaan merkittävästi. Nykyisin kastelussa on noin 200 miljoonaa hehtaaria. Maatalous käyttää joka vuosi 2 500 miljardia kuutiometriä vettä. Se on 75 prosenttia maailman vuotuisesta makean veden kulutuksesta. Typpilannoitteita käytetään 100 miljoonaa tonnia vuodessa.

Laajamittainen maatalous heikentää raportin mukaan merkittävästi ympäristön tilaa ja on yksi suurimmista kasvihuonekaasujen lähteistä. Maatalouden vuotuiset kokonaispäästöt ovat 13-15 miljardia tonnia hiilidioksidia.

FAO:n asiatuntijoiden mukaan maatalouden osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 25 prosenttia. Siitä suurin osa aiheutuu metsäkadosta. Metaanipäästöistä puolet tulee maataloudesta ja typpipäästöistä 75 prosenttia, arvioidaan raportissa.

Maailmassa kulutetaan nykyisin noin 2 miljardia tonnia viljoja ja 150 miljoonaa tonnia kalaa vuodessa. Viljelyssä on noin 1,4 miljardia hehtaaria, mikä vastaa 10 prosenttia maapallon maa-alasta. Laitumia on noin 2,5 miljardia hehtaaria ja metsää on noin 4 miljardia hehtaaria. Metsistä viisi prosenttia on istutusmetsiä. (Lue lisää)

Joka neljännen mielestä ostoskeskuksia on jo liikaa

Sunnuntai 25 Toukokuu 2008

Tutkimus: Vain kahdeksan prosenttia suomalaisista kaipaisi lisää kauppakeskuksia

Keskustojen ulkopuolelle rakennettavat suuret kauppakeskukset eivät enää innosta suomalaisia.

Lähes joka neljäs suomalainen on sitä mieltä, että keskustojen ulkopuolelle on rakennettu liikaa kauppakeskuksia. Viestiä vahvistaa se, että selvästi yli puolet kannattaa kauppakeskusten rakentamista lähelle kaupunkien ja kuntien keskustoja.

Aamulehden Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä vain joka kolmas kannattaa kauppakeskittymien rakennuttamista kauas keskustoista.

- Vastaukset eivät mina yllätä. On selvää, että ihmiset eivät halua keskustojen autioituvan. Myöskään kaupan mielestä kauppakeskukset eivät saa heiluttaa keskustojen elävyyttä ja houkuttelevuutta, Suomen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala arvioi.

Pirkanmaan Ympäristökeskuksen maankäyttöpäällikkö Seppo Mäkinen on vastausten jakautumiseen tyytyväinen.

- Lähtökohta on oikea, sillä kauppakeskuksiin pitää päästä julkisella ja kevyellä liikenteellä. Toisaalta keskustaan ei mahdu suuria kauppakeskuksia. Kauppojen pitäisi sijaita keskustoissa, mutta niiden pitäisi olla sen kokoisia, että ne mahtuvat sinne, Mäkinen tarkentaa.

Vaikka kauppa kannattaa vapaata mahdollisuutta rakentaa, Juhani Pekkala pitää erittäin hyvänä asiana sitä, että ministeri Jan Vapaavuori aikoo selvittää kaupan rakentamista yhteiskunnan näkökulmasta.

- Kaupan sijoittuminen on merkittävä yhteiskunnallinen keskustelunaihe, sillä se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, missä ihmiset asioivat ja liikkuvat. Tulevaisuudessa esimerkiksi ympäristöasiat joudutaan varmasti huomioimaan suunnittelussa nykyistä tarkemmin, Pekkala sanoo.

Mikä on sopiva määrä?

Vaikka kolmanneksen mielestä kauppakeskuksia on keskustojen ulkopuolella liikaa, puolet vastaajista on sitä mieltä, että kauppakeskuksia on sopivasti.

- Suomessa ei ole vielä kovin paljon keskustojen ulkopuolisia ostoskeskuksia, joten on selvää, että monen mielestä niitä on suurin piirtein sopivasti. Suomessa tilanne ei ole vielä karannut käsistä, Juhani Pekkala sanoo.

Ympäristökeskuksen Seppo Mäkinen muistuttaa, että rakennettuja kauppakeskuksia saattaa olla sopiva määrä, mutta kaavoitettuja kauppakeskuksia on jo ehdottomasti liikaa. Mäkinen uskoo, etteivät kaikki kaavoituksessa vireillä olevat hankkeet toteudu.

- Pitkään jatkunut noususuhdanne ja voimakas muuttoliike on synnyttänyt suuria kauppoja. Totuus kauppakeskusten sopivasta määrästä paljastuu vasta, kun tulee laskusuhdanne ja muuttoliike hiljenee, Mäkinen ennustaa.

Kyselyn mukaan nuoret ovat iäkkäitä useammin sitä mieltä, että kauppakeskuksia on sopivasti. 15-24-vuotiaista vain joka kymmenennen mielestä kauppakeskuksia on keskustojen ulkopuolella liikaa, kun vanhimmista ikäryhmästä tätä mieltä oli yli kolmannes.

- Ehkäpä nuoret kokevat tarvitsevansa enemmän mahdollisuuksia ostaa esimerkiksi vaatteita kuin vanhemmat ihmiset, Mäkinen arvelee.

Fakta: Näin tutkittiin

Taloustutkimus haastatteli Aamulehden yhteensä toimeksiannosta 1 022 henkilöä. Kysely toteutettiin 20.-22. toukokuuta.

Vastaajista 512 tavoitettiin puhelimitse ja 510 internetissä.

Kohdejoukkona olivat 15-79-vuotiaat. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan kohderyhmää edustavaksi.

Virhemarginaali on noin plus-miinus 3 prosenttiyksikköä 95 prosentin luotettavuustasolla. (Lue lisää)

Metsää puilta

Lauantai 24 Toukokuu 2008

On runkoa toisensa jälkeen, ja hyvin ne näyttävät keskenään istuvan. Kertooko se kuitenkaan paljoa itse metiköstä? (Lue lisää)

Kesämökkejä lähes puoli miljoonaa

Keskiviikko 21 Toukokuu 2008

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa 478 306 kesämökkiä. Unelma kesämökistä näyttää tilastojen valossa toteutuvan keski-iässä, sillä alle 40-vuotiaita mökinomistajia on vain 5 prosenttia.

Maakunnista eniten mökkejä oli Varsinais-Suomessa, jossa oli noin 47 700 kesämökkiä. Myös Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla mökkejä oli yli 40 000. Vähiten kesämökkejä oli Ahvenanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

Yksittäisistä kunnista eniten kesämökkejä oli Kuusamossa, jossa oli yli 6 000 mökkiä. Seuraavaksi eniten mökkejä oli Mikkelissä, Kuopiossa, Tammisaaressa ja Mäntyharjulla. Kesämökeistä puolet on 40 neliöisiä tai sitä pienempiä.

Vuodesta 1990 kesämökkikanta on kasvanut eniten Etelä-Savon maakunnassa, jossa mökkejä oli noin 10 700 enemmän kuin vuonna 1990. Pienin muutos kesämökkikannassa on tapahtunut Ahvenanmaalla, jossa mökkien määrä on lisääntynyt vuodesta 1990 noin 1 300 mökillä.

Uusien, viime vuonna valmistuneiden, kesämökkien omistajien keski-ikä oli 53 vuotta, kun kaikkien mökinomistajien keski-ikä oli 61 vuotta. Alle 40-vuotiaita mökinomistajia oli vain 5 prosenttia. (Lue lisää)

Energiapihiys tärkeä osa ilmastotalkoita

Tiistai 20 Toukokuu 2008

Ilmastotalkoot patistavat suomalaisia kotitalouksia ja teollisuutta energianuukailuun. Tosin keinoista ja mittakaavasta on riittänyt julkisudessa porua. Tiistaina oman lusikkansa soppaan pisti ympäristöjärjestö Greenpeace julkistamalla selvityksen, jonka mukaan energiatehokkuudella on mahdollista puristaa energiasäästöjä jopa kahden ydinvoimalan verran.

Konsulttiyritys Gaia Groupin tekemässä selvityksessä summattiin karkeasti energiatehokkuuden mahdollisuuksia yhteen. Selvityksen mukaan määrätietoisella politiikalla sähkön kokonaistarve voisi olla vuonna 2020 jopa 20 prosenttia pienempi nykykehitykseen verrattuna. Tämä vastaa vaikkapa kahden ydinvoimalan tuotantoa.

Selvitys listaa tukun toimia, joilla energiatehokkuutta voidaan petrata lämmityksessä, teollisuudessa ja liikenteessä. Listalta löytyy muun muassa sisälämpötilan laskeminen, käyttöveden säästeliäämpi käyttäminen ja joukkoliikenteen tukeminen. Säväyttävimmästä päästä on väläytys nopeusrajoitusten alentamisesta polttoainekulutuksen nipistämiseksi.

EK: Laskelmat epärealistisia

Keskeisessä roolissa energian säästämisessä on teollisuus, joka kuluttaa noin puolet Suomen energiasta ja hieman yli puolet sähköstä. Selvityksessä teollisuudelle tarjoillaan energiatehokkuuden petraamiseen muun muassa energiatehokkaiden moottorien ja taajuusmuuttajien tuomia mahdollisuuksia.

Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijan Mikael Ohlströmin mielestä energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää, mutta Greenpeacen teettämä selvitys ampuu yli. Hänen mielestään selvityksen laskelmat mahdollisista energiasäästöistä ovat kokoluokaltaan täysin epärealistisia ja niiden toteuttaminen käytännössä vaikeaa.

- Jokainen yritys pyrkii tietenkin säästämään energiaa, koska se näkyy suoraan viivan alla. Energiatehokkuuden parantamisen pitää kuitenkin olla taloudellisesti järkevää, Ohlström sanoo.

Greenpeace esittää energiatehokkuusrahastoa

Greenpeacen ilmastovastaavan Kaisa Kososen mielestä suurten päästövähennysten saavuttaminen ei ole mahdollista ilman voimakasta satsausta energiatehokkuuteen.

- Valtion energiapolitiikan tärkein tehtävä on tehdä energiatehokkaimmasta ratkaisusta kotitalouksille ja yrityksille se helpoin ja kannattavin vaihtoehto, Kosonen vakuutti tiistaina.

Hallitus laatii parhaillaan kansallista ilmasto- ja energiastrategiaa, jonka yhteydessä ovat linjattavana myös energiansäästäminen ja energiatehokkuus.

Greenpeacen mielestä energiatehokkuuden parantamisen on saatava keskeinen rooli ilmastostrategiassa. Ympäristöjärjestö esittää energiansäästön vauhdittamiseksi muun muassa energiaverojen korottamista niin, että veron tuotto palautetaan takaisin energian käyttäjille tukina tehokkuusinvestointeihin sekä veronalennuksina niille energian käyttäjille, jotka parantavat energiatehokkuutta.

Greenpeacen mielestä tarkoitusta varten tulisi perustaa kansallinen energiatehokkuusrahasto, joka myöntäisi edullisia hankelainoja.

Energianuukailulla voi säästää useamman satasen

Tavallinen kuluttaja voi useissa tapauksissa helposti säästää useamman satasen vuodessa energianuukailulla. Näin arvioi Juha Vanhanen konsulttiyritys Gaia Groupista. Hän ottaa esimerkiksi tyypillisen sähkölämmitteisen omakotitalon, jonka sähkölasku voi hyvinkin olla 3 000 euroa vuodessa sisältäen taloussähkön, lämpimän käyttöveden ja lämmityksen.

- Säätämällä asumislämpötilan, joka usein on 23-24 astetta, 21 asteeseen pystyy säästämään noin kymmenen prosenttia eli noin 300 euroa vuodessa, Vanhanen sanoo.

Lämpimästä käyttövedestä pystyy hänen mukaansa helposti nipistämään 100 euroa vuodessa muun muassa pitkiä suihkuja välttämällä. Sähkölaskua on mahdollista painaa tästä edelleen alaspäin vaikkapa ilmalämpöpumpulla, joka tosin kirpaisee lompakkoa hankintavaiheessa. Vanhasen mukaan isomassa omakotitalossa investointi voi olla kolmen tuhannen euron luokkaa, mutta hän arvioi ilmalämpöpumpun maksavan itsensä takaisin kolmesta seitsemään vuodessa. (Lue lisää)

Nuoret saavat lähes puolet energiastaan välipaloista

Tiistai 20 Toukokuu 2008

Suomalaiset yläkouluikäiset nuoret syövät aivan liian vähän kasviksia, hedelmiä ja ruisleipää. Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Pirjo Pietisen johtaman tutkimuksen mukaan nuoret saavat jopa 13 prosenttia energiastaan sokerista, kun suositus olisi alle 10 prosenttia.

Kuitua nuoret saavat keskimäärin vain 17 grammaa, vaikka suositus olisi 25 - 35 grammaa. Myös raudan, D-vitamiinin ja folaatin saanti on suosituksia vähäisempää.

- On se ihme, että kunnilla ei ole varaa tarjota edes kunnon leipäpalaa lapsille tässä leivän luvatussa maassa, Pietinen puuskahtaa.

Pietinen veti tutkimuskokonaisuutta osana Sitran rahoittamaa ERA-ohjelman Järkipalaa-hanketta, jonka aikana Sitra tarjosi tutkituille kouluille tuoretta leipää.

Kouluruokailusta houkuttavaa leivän avulla

Leipä onkin osoittautunut hyväksi ja helpoksi keinoksi tehdä kouluruokailusta houkuttelevampi lasten silmissä.

Tutkimuksen mukaan nuoret saivat yli 40 prosenttia päivittäisestä energiastaan välipaloista. Yleisimmät koulussa nautitut välipalat olivat makeiset tai suklaa, leipä, välipalapatukat, hedelmät, jäätelö ja sokeroidut virvoitusjuomat.

Vain neljäsosa oppilaista oli sitä mieltä, että he pystyvät varmasti syömään terveellisesti, jos tarjolla on myös epäterveellisiä houkuttelevia vaihtoehtoja.

Kuvat tarjottimista kertovat totuuden

Yläkoululaisten ravitsemus- ja hyvinvointitutkimukseen osallistuneen Leipätiedotuksen vastaavan toiminnanjohtajan Sini Garamin mukaan kouluissa näkyi runsaasti eroja. Koululaiset söivät huomattavasti paremmin kouluissa, joissa oli tarjolla terveellisiä välipaloja ja panostettiin ruokailutilan viihtyvyyteen, ja joissa aikuiset söivät nuorten mukana.

Garam kuvasi tutkimuksen yhteydessä koululaisten tarjottimia ja kuvat ovat paljon puhuvia. Vain kaksi oppilasta 90:sta oli valinnut ruokaa suositusten mukaisesti, 61 ei valinnut maitoa, 52 ei ottanut kasviksia, 34 ei valinnut pääruokaa, 8 ei ottanut leipää. Suurin osa pääruokaakin valinneista otti ruokaa lautaselleen minimaallisen vähän.

- Kuvat nähtyään opettajatkin hämmästyivät, Garam kertoo.

Pietisen mukaan koulun ja kodin esimerkki ja vastuu ovat tärkeimmät nuorten ruokailuun vaikuttavista tekijöistä. Tämän lisäksi tulee tarjonta.

- Me aikuiset määritämme tarjonnan, Pietinen huomauttaa.

Terveellisen ruuan valinta on tehty lapsille erittäin hankalaksi. (Lue lisää)

Tyhjyyden portti

Maanantai 19 Toukokuu 2008

Kun arvojen esirippu lyödään maahan ja poltetaan, mitä jää jäljelle? Näyttämö oli sen kanssa yksinkertaisesti linjattu, mutta onko se nyt kelvoton ja tyhjä, tarkoitukseton, suorastaan huutaen täytettä? (Lue lisää)

Jopa 18 vuotta työmatkoihin

Maanantai 19 Toukokuu 2008

Brittiläisiltä palkansaajilta saattaa kulua jopa 18 vuotta elämästään työmatkoihin, kertoo brittilehti The Sun tuoreeseen tutkimukseen vedoten.

Suurin osa Britannian palkansaajista käyttää elämästään yhteensä viisi vuotta työmatkoilla, mutta tilanne pahenee, jos sattuu asumaan Suur-Lontoon alueella. Puhutaan jopa kahdeksantoista vuoden työmatkoista koko työelämän aikana.

Paikallisen Autoliiton ja Work Wise UK:n tekemän tutkimuksen mukaan Lontoon alueella työväki käyttää työmatkaansa keskimäärin kolme tuntia päivässä.

Raportin tarkoituksena on houkutella työantajia antamaan palkollisilleen mahdollisuuksia etätyön tekoon. Etenkin kun raportissa ynnäillään, että erilaiset liikenteestä johtuvat myöhästelyt maksavat Britannian kansantaloudelle 22 miljardia puntaa vuodessa. (Lue lisää)

Biodiversiteetin katoaminen kallista maapallolle

Maanantai 19 Toukokuu 2008

Saksalaisen Der Spiegel -viikkolehden käsiinsä saaman raportin mukaan kasviston ja eläimistön tuhoutuminen maksaa maailmalle kaksi biljoonaa euroa vuosittain. Summa vastaa kuutta prosenttia maapallon kokonaisbruttokansantuotteesta.

Euroopan unionin ja Saksan ympäristöministeriön johtama tutkimus The Economics of Ecosystems and Biodiversity esitellään maanantaina YK:n yhdeksännessä biodiversiteettikokouksessa Saksan Bonnissa.

Der Spiegel esittelee myös maanantaina ilmestyvässä numerossaan tarkkoja lukuja tutkimuksesta. (Lue lisää)

Levähdyspaikat muuttuneet kaatopaikoiksi

Lauantai 17 Toukokuu 2008

Suomalaiset ovat alkaneet käyttää tienvarsien levähdyspaikkoja yhä röyhkeämmin omien romujensa kaatopaikkoina. Ongelma on äitynyt niin pahaksi, että Tiehallinto harkitsee keräävänsä jätesäiliöt vähitellen pois.

Roskaamisen lisäksi ilkivalta taukopaikoilla on lisääntynyt sietokyvyn äärirajoille.
- Ongelma on ympärivuotinen, asiakkuussuunnittelija Sanna Kolomainen Tiehallinnon Lapin tiepiiristä kertoo.

Tienvarsien taukopaikat ovat tärkeitä raskaan liikenteen kuljettajille ja matkailijoille, joten paikkojen siistimiseen on Tiehallinnossa herätty toden teolla. Esimerkiksi Lapissa hajotettujen jätesäiliöiden tilalle ei tuoda enää uusia.

Roskaamisongelma on erityisen paha Kaakkois-Suomen tiepiirissä, jossa Kolomaisen mukaan levähdyspaikkojen asiattomat jätteet aiheuttavat jopa 300 000 euron kustannukset vuodessa. Itärajan tuntumassa jäteongelmaa yritetään nyt karsia kameravalvonnalla. Tuloksia sen toimivuudesta on odotettavissa tämän vuoden lopulla.

- Vielä ei ole puhuttu kameravalvonnan laajentamisesta. Odotamme tiepiireissä innolla kokemuksia itärajan pinnasta, Kolomainen kertoo.

Hän korostaa, että levähdyspaikkojen roskaamista ei pidetä matkailijoiden syynä.
- Suomalaiset hoitavat itse sikailun. Kukaan matkailija ei raahaa sohvaa tai jääkaappia mukanaan.

Vessaan tekstiviestillä

Roskaamisen lisäksi levähdysalueiden ongelmana on silmitön ilkivalta. Puisia pöytäpenkkiyhdistelmiä on poltettu, vessojen ikkunoita on ammuttu haulikoilla säpäleiksi, pöntöt ja altaat on revitty irti. Pultitkaan eivät pidättele riehujia.

- Viimeinen oljenkorsi on ollut käyttää vessoissa terästä, jota periaatteessa ei pysty hajottamaan. Sen jälkeen on alettu repiä putkistoja irti siellä, mihin tulee juokseva vesi. Tämä on aiheuttanut vesivahinkoja, Kolomainen kertoo kauhistellen.

Hänen mukaansa yhden vessan korjaaminen voi maksaa jopa 20 000 euroa. Viikon päästä korjauksesta se on ehkä rikottu jo uudestaan.

Lapissa harkitaan roskasäiliöiden ohella vessojen poistamista. Turun ja Helsingin välisen Valtatie 1:n levähdysalueilla on puolestaan alettu jatkuvan ilkivallan vuoksi kokeilla järjestelmää, jossa tienvarren vessojen ovet saa auki kännykän tekstiviestillä.

Meillä hirven ruhoja, naapurissa kukkaistutuksia

- Levähdysalueiden roskasäiliöt on tarkoitettu tielläliikkujien pikkuroskille.

- Taukopaikoille kärrätään sohvia, jääkaappeja, televisioita ja rakennusjätettä.

- Sodankylän läheiseltä levähdyspaikalta löytyi lääkkeitä ja oluttölkkejä.

- Raja-Joosepin levähdysalueelle on vastikään tuotu romuautoja ja öljykanistereita.

- Kaakkois-Suomessa roska-astia tukittiin ristikolla, jotta säiliöön mahtuisivat vain pienet roskapussit. Kiinteät ristikot revittiin pois ja säiliöön tungettiin heinäpaaleja. Tämä ei onnistunut käsivoimin.

- Oulun kupeessa levähdyspaikalle kipattiin nyljetty hirven ruho.

- Ruotsissa on toisin: levähdysalueilla ilahduttavat kukkaistutukset. Lapsille löytyy leikkivälineitä. (Lue lisää)

WWF: Luonnon monimuotoisuuden kato maapallolla jatkuu

Perjantai 16 Toukokuu 2008

Ensi viikon maanantaina Bonnissa Saksassa alkavat luonnon monimuotoisuuden suojelua koskevat kansainväliset sopimusneuvottelut ovat entistä kiireellisemmän tehtävän edessä. WWF:n uunituore raportti "2010 and beyond: Rising to the Biodiversity Challenge" kertoo luonnon monimuotoisuuden vähenevän maapallolla edelleen, paikoin dramaattisesti.

Raportti sisältää uusimman eliölajien kehitystä kuvaavan Living Planet –indeksin. Sen mukaan luonnon monimuotoisuus maapallolla on huvennut 27 prosenttia vuosien 1970 ja 2005 välillä. Vaikka väheneminen näyttää hieman hidastuneen aivan viime vuosien aikana, mitään merkittävää käännettä vuonna 1976 alkaneessa alamäessä ei ole tapahtunut.

Maailman hallitusten tavoitteena on hidastaa luonnon monimuotoisuuden häviäminen vuoteen 2010 mennessä. EU:ssa tehdyn sopimuksen mukaan tavoite on pysäyttää häviäminen kokonaan tuohon mennessä.

Living Planet –indeksi on kansainvälisesti hyväksytty menetelmä mitata, miten tämän tavoitteen saavuttamisessa on edistytty. Indeksin luomisessa käytetään tuhansien ympäri maailmaa esiintyvien eri eliölajien populaatioiden kehittymistä kuvaavia tilastoja.

- Luonnon monimuotoisuus pitää yllä maapallon elinkykyä ja sillä on suora vaikutus meidän elämäämme. Monimuotoisuuden väheneminen saa muun muassa aikaan, että ruoan tuotanto on entistä haavoittuvampaa tuholaisille ja taudeille ja että puhtaasta vedestä tulee puute, sanoo kansainvälisen WWF:n johtaja James Leape.

Hallituksilta perätään toimintasuunnitelmia

WWF pyytää Bonnissa toukokuun lopulla kokoontuvia maailman maiden hallituksia täyttämään sitoumuksensa maailmanlaajuisen suojelualueiden verkoston luomiseksi. WWF pyytää myös hallituksia asettamaan tavoitteeksi maailman metsien häviämisen täydellisen pysäyttämisen vuoteen 2020 mennessä.

WWF:n mukaan hallitusten olisi luotava kattavia toimintasuunnitelmia, joiden kautta eri hallinnonalat voivat yhdistää voimansa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen torjunnassa.

- Suomessakaan ympäristöhallinto ei voi yksi tehdä tätä työtä, vaan mukaan tarvitaan kaikkia hallinnonaloja. Yleensäkin Suomen hallituksen tulee kiinnittää vakavampaa huomiota luonnon monimuotoisuuden häviämiseen sen sijaan, että keskitytään lähinnä luonnonvarojen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen. (Lue lisää)

Kun maailma ei riitä

Perjantai 16 Toukokuu 2008

Maailma on rajallinen, ja mitä enemmän on ihmisiä, sitä vähemmän yhdelle jää. (Lue lisää)

Kuluttajat estämään ilmastonmuutosta

Torstai 15 Toukokuu 2008

Kuluttaminen on yksi avaintekijä ilmastonmuutoksen hillinnässä, toteaa työministeri Tarja Cronberg (vihr.), joka esitteli valtioneuvoston torstaina tekemää periaatepäätöstä kuluttajapoliittisesta ohjelmasta vuosille 2008-2011.

- Hallituksen tehtävä on luoda kuluttajapolitiikan avulla kansalaisille helppoja ja yksinkertaisia valintamahdollisuuksia, joilla kuluttajat voivat vähentää kasvihuonepäästöjä. Tämä korostuu ennen kaikkea asumisessa, liikkumisessa ja ruokailutottumuksissamme, jotka ovat kotitalouksien merkittävimmän ympäristökuormittajat, Cronberg linjaa.

Kohtuullisella kuluttamisella vähennetään luonnonvarojen tuhlaamista.
- Kuluttajille on tarjottava oikeaa ja relevanttia tietoa sekä havainnollisia työkaluja oman kulutuksen ympäristövaikutusten arvioinnin ja kestävien kulutuspäätösten pohjaksi. Kuluttajia kannustetaan myös osallistumaan ympäristöä säästävien innovaatioiden ja uusien sosiaalisten ratkaisujen kehittämiseen, sanoo ministeri.

Ohjelman käytännön hankkeita ovat mm. kuluttajien tietoisuuden lisääminen materiaali- ja energiatehokkuudesta, velkaantumisen hillitseminen ja talousvalistuksen lisääminen, kuluttajan aseman varmistaminen sähköisissä ja rajojen yli tarjottavissa palveluissa sekä elintarvikkeista ja lääkkeistä annettavan informaation parantaminen.

Lisäksi jatketaan kuluttajanhallinnon uudistamista siten, että se palvelee entistä paremmin kuluttajapolitiikan tavoitteita.

Kuluttajan rooli vahvistuu ja edunvalvonta tehostuu

Periaatepäätöksen mukaan "kuluttajanäkökulma tulee ottaa huomioon kaikilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla". Kuluttajapoliittisilla toimenpiteillä turvataan kuluttajien riittävä tietopohja ja osaaminen sekä mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa.

Niin ikään todetaan, että tietoyhteiskuntakehitys luo uusia mahdollisuuksia, mutta luo myös haasteita kuluttajien aseman turvaamiselle. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien vaikutusmahdollisuudet kaipaavat hallituksen mukaan vahvistamista sekä lapset ja nuoret erityistä suojelua.

Cronbergin mielestä kuluttajien panoksen pitäisi näkyä enemmän esimerkiksi tuotekehittelyssä ja palvelutuotannon suunnittelussa. Yrityksillä on entistä paremmat mahdollisuudet kuunnella kuluttajia ja ottaa heidät kumppaneiksi jo tuotekehitysvaiheessa.

- Kuluttajien osallistumisen avulla markkinoille voidaan tuottaa parempia tuotteita ja palveluja. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ryhmien kohdalla pitää pystyä vahvistamaan heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa, sanoo Cronberg.

Edunvalvontaa EU:ssa aiotaan tehostaa

Hallitus aikoo tehostaa edunvalvontaa EU:n toimielimissä, koska suurin osa kuluttajansuojalainsäädännöstä valmistellaan EU-tasolla.

- Kuluttajien on myös voitava luottaa kaikkiin markkinoilla oleviin tuotteisiin ja palveluihin. EU:n palveludirektiivin voimaantulo edellyttää uusia kuluttajansuojan valvontakäytäntöjä, jotta suomalaisen kuluttajan asema palvelujen käyttäjänä pysyy vahvana, periaatepäätöksessä sanotaan.

Tuoteturvallisuuden varmistamiseksi aiotaan tehostaa tuotteiden markkinavalvontaa. Myös kuluttajajärjestöjen asemaa kuluttajien etujen valvojina on hallituksen mukaan vahvistettava. (Lue lisää)

Itävaltalainen mies tappoi perheensä kirveellä

Keskiviikko 14 Toukokuu 2008

Itävaltaa järkyttää uusi väkivallanteko. Talousahdinkoon ajautunut 39-vuotias mies on surmannut viisi perheenjäsentään kirveellä. Poliisin mukaan mies tappoi vaimonsa, tyttärensä, omat vanhempansa sekä appensa.

Mies ilmoittautui varhain keskiviikkona Wienin poliisille ja kertoi, että hän oli surmannut vaimonsa ja 7-vuotiaan tyttärensä. Myöhemmin mies tunnusti tappaneensa myös omat vanhempansa ja vaimonsa isän.

Poliisi arvioi, että mies oli päätynyt veritekoihin yritettyään ensin itsemurhaa. Miehen kerrottiin surmanneen brutaalisti äitinsä, television ääreen nukahtaneen isänsä ja vielä myöhemmin appensa tämän avattua hänelle oven.

Mies kertoi lainanneensa perheenjäseniltään rahaa. Hän oli menettänyt noin 100 000 euroa sijoitusspekulaatioissa, kertoi Itävallan uutistoimisto APA. (Lue lisää)

Hyvinvointi heijastuu syömiskäyttäytymiseen

Tiistai 13 Toukokuu 2008

Terveys ei ole vain sairauden puuttumista vaan myös kokonaisvaltaista fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Ihmiset, joilla on vahva koherenssin tunne, käsittelevät stressiä ja kuormitusta joustavasti ja monipuolisesti.

Koherenssin tunteella tarkoitetaan yksilöllistä voimavaratekijää, luottamusta siihen, että elämä kantaa ja että vastoinkäymiset ja iskutkin ovat haasteita, joista voi ajan myötä selviytyä. Korkea koherenssin tunne auttaa meitä myös löytämään avaimia ongelmien ratkaisemiseen.

Koherenssin tunne koostuu mielekkyyden, ymmärrettävyyden ja hallinnan kokemuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksilö kokee elämän tapahtumat haasteiksi, joihin kannattaa satsata. Kielteisilläkin tapahtumilla on jokin merkitys ja jostain löytyy voimavaroja haasteiden kohtaamiseen.

Koherenssin tunteen on raportoitu olevan kytköksissä myös joihinkin pitkäaikaissairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä tyypin 2 diabetekseen. Tutkimusten mukaan suuri energiansaanti, runsas sokerin ja tyydyttyneiden rasvojen osuus ruokavaliossa sekä vähäinen kuidun ja antioksidanttien saanti saattavat altistaa näille sairauksille.

Koherenssin tunne ja ruokavalinnat

Vuosina 1986, 1990, 1994 ja 1999 toteutetun MONICA-projektin mukaan koherenssin tunne oli yhteydessä syömiskäyttäytymiseen ja ruokavalintoihin. Koherenssin tunnetta mittaavan kyselyn lisäksi tutkittavat täyttivät ruuankäyttöä kartoittavan ruokafrekvenssikyselyn.

Korkea koherenssin tunne ennakoi tavallista terveellisempiä ruokavalintoja, kun taas heikko koherenssin tunne käänsi ruokailutottumukset päinvastaisiksi.

Henkilöt, joilla oli vahva koherenssin tunne, popsivat enemmän kasviksia kuin ihmiset, joilla oli heikko koherenssin tunne. Naisilla joilla oli korkea koherenssin tunne, oli pienempi kokonaisenergiansaanti ja he saivat ravinnostaan vähemmän rasvaa ja tyydyttynyttä, kovaa eläinrasvaa verrattuna naisiin, joilla oli heikko koherenssin tunne.

Henkilöt, jotka saivat alhaiset koherenssipisteet, olivat mieltyneet pitsaan, hampurilaisiin, makeisiin, perunalastuihin, ranskalaisiin perunoihin ja muihin suolaisiin naposteltaviin, kun taas henkilöt, joilla oli hyvä koherenssin tunne, söivät paljon täysjyväviljatuotteita, keitettyjä perunoita, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä liikkuivat innokkaasti.

Silti alhainenkaan koherenssin tunne ei ole lopullinen leima, sillä tutkimusten mukaan koherenssin tunne voi vahvistua elämän aikana.

Koherenssin tunteesta keskusteltiin Folkhälsanin kansainvälisessä salutogeneesi-seminaarissa maanantaina. (Lue lisää)

Käännös: Kun väkivallattomuus on itsetuhoista

Tiistai 13 Toukokuu 2008

Jäsenemme kuurakarahka on kääntänyt Theodore Kaczynskin (Unabomber) tekstin "When Non-violence is Suicide" suomeksi. (Lue lisää)

Sosiaalinen pääoma hyödyksi työpaikoilla

Sunnuntai 11 Toukokuu 2008

Työn psykososiaaliset piirteet ja työpaikan sosiaalinen pääoma näyttäisivät vaikuttavan työntekijöiden hyvinvointiin, myös mielenterveyteen. Työpaikalla kannattaa edistää suvaitsevaisuutta, luottamusta ja sosiaalista tukea, todetaan Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa.

Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston toteuttama tutkimus osoitti, että vähäinen sosiaalinen pääoma työpaikalla ennustaa masennusta ja on muutenkin yhteydessä koettuun terveyden heikkenemiseen.

Sosiaalinen pääoma muodostuu yhteisesti jaetuista normeista, arvoista ja ymmärtämistavoista. Hyvin tärkeää on, että ihminen työpaikallaan kokee olevansa osa juuri tätä joukkoa.

- Sosiaalinen pääomahan mittaa myös sitä kuinka arvokkaaksi ja tarpeelliseksi yksittäinen ihminen tuntee itsensä työssään, kuinka lujasti hän tuntee kuuluvansa ryhmäänsä. Erityinen ennustaja ei tarvitse olla ajatellakseen, että juuri tällaiset asiat ovat tärkeitä esimerkiksi masentunutta autettaessa, erikoislääkäri Tuula Oksanen sanoo.

Sosiaalinen pääoma työelämän muutoksissa -tutkimus osoittaa, että sosiaalisen pääoman kehittäminen voi olla varsin vaikuttava keino, kun koko työyhteisön hyvinvointia halutaan edistää. Työpaikoilla kannattaakin kehittää myönteisiä asioita ja kannustaa sellaiseen toimintaan, joka lisää suvaitsevaisuutta luottamusta ja sosiaalista tukea työntekijöitten välillä, tutkijat neuvovat.

Tutkimus oli osa Suomen Akatemian SoCa-tutkimusohjelmaa ja siinä syvennettiin tietoa työyhteisöjen sosiaalisen pääoman merkityksestä erityisesti työntekijöiden mielenterveyden kannalta. Hankkeessa hyödynnettiin Kunta 10 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa. (Lue lisää)

Etelänavan pingviinit kantavat yhä nahoissaan DDT:tä

Sunnuntai 11 Toukokuu 2008

Kymmeniä vuosia sitten kiellettyä pahamaineista tuholaismyrkkyä DDT:tä löytyy yhä etelänavan adelienpingviineistä.

Myrkkyä on pingviinien rasvakudoksessa yhtä paljon kuin 1970-luvulla, vaikka sen käyttö on lopetettu kokonaan suuressa osassa maailmaa.

Tutkijat uskovat, että DDT:n tyyppisiä myrkkyjä kulkeutuu ilman mukana Etelänavan ekosysteemiin. Adelienpingviinit syövät krillejä eli pieniä äyriäisiä, jotka elävät jäätikön sulakohdissa. DDT-arvot ovat korkealla myös jäätiköstä sulaneessa vedessä.

Monilla muilla arktisilla lajeilla DDT-arvot ovat laskeneet selvästi sen jälkeen, kun myrkky kiellettiin.

Tutkimus julkaistiin Environmental Science & Technology -lehdessä. (Lue lisää)

Sieni osaa jopa vaania ja pyydystää

Sunnuntai 11 Toukokuu 2008

Mikä on maailman suurin eliö? Sinivalasko - ei, vaan sieni. Yhdysvalloista Oregonin osavaltiosta on löytynyt 965 hehtaarin laajuinen mesisieniklooni eli rihmaston leviämisalue.

Molekyylibiologisin menetelmin tunnistetun yhtenäisen rihmaston halkaisija on noin 3,8 kilometriä, ja sen iäksi lasketaan vähintään 1 900 vuotta.

- Jos tätä suurta sienikasvustoa pidetään yhtenä organismina, se voisi olla maailman suurin eliö, arvioi dosentti Timo Saarinen Helsingin yliopistosta.

Vastaavia - joskaan ei aivan yhtä suuria - mesisienikasvustoja tunnetaan Pohjois-Amerikasta useita. Suomessa laajimpien kasvustojen on arvioitu olevan noin hehtaarin kokoisia.

Kirjoituksessaan mesisienistä tutkija viittaa myös lajin kykyyn tuottaa valoa. Parhaiten mesisienen lahottaman kannon valoa voi nähdä loppukesän pimeinä öinä.

Valoa hohtava sieni ei muodosta lämpöä. Valo saattaa syntyä aineenvaihduntareaktioiden sivutuotteena, eikä sillä välttämättä ole biologista merkitystä sienelle.

- Mesisienen tuottama valo saattaa kuitenkin selittää aarnivalkean, joka perinnetiedon mukaan osoittaa salaisen aarteen sijaintipaikan, huomauttaa Saarinen.

Muita mahdollisia selityksiä aarretulelle ovat eräät mesisienen tavoin valoa tuottavat sammalet tai suokaasun palaminen.

Enemmän eläimiä kuin kasveja

Sienet ovat läheisempää sukua eläimille kuin kasveille. Ne jopa saalistavat ja valmistavat ansoja. Limasienen limakko aistii, missä on ruokaa. Se ryömii saaliinsa luo, valuu sen päälle ja imaisee sen. Eräät sienet taas pystyvät rakentamaan rihmoihinsa verkkoja, ulokkeita ja silmukoita pyydyksiksi.

Sieniä tunnetaan noin 80 000 lajia. Koko lajimäärää ei toisteiseksi tiedetä - eräiden arvioiden mukaan se voisi olla jopa 1,5 miljoonaa.

Teossarjassa Kasvit perehdytään kasvi- ja sienikunnan kehitykseen, ekologiaan ja merkitykseen luonnon ja ihmisen kannalta. Neliosaisessa teoksessa esitellään lähemmin noin 550 lajia maailman eri kolkista. Kustantaja on Weilin+Göös. (Lue lisää)

Psyykkiset sotavammat leviävät kulkutautina

Sunnuntai 11 Toukokuu 2008

Raaka henkirikos kuohutti mieliä Tampereella 1995: Somaliasta muuttanut nuori mies surmasi 15-vuotiaan tytön Aitolahden kaupunginosassa. Tekijä oli kaksi vuotta aikaisemmin tuomittu 13-vuotiaan tytön raiskauksesta.

Tampereen käräjäoikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeuteen murhasta. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.

Rikoslehti Alibi on alkuvuoden numeroissaan kertonut miehen myöhemmistä vaiheista. Vuonna 2005 hän syyllistyi vankilomallaan Tampereella uuteen seksuaalirikokseen. Käräjäoikeus tuomitsi miehen vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asia on hovioikeuden käsittelyssä.

Tiettävästi mies on ollut vankila-aikanaan psykiatrisessa hoidossa. Murhaoikeudenkäynnissä 90-luvulla hän yritti vedota mielenterveydellisiin syihin, mutta se ei lieventänyt tuomiota.

Nykytietämyksen perusteella voidaan epäillä, että mies - Alibin mukaan entinen sotilas - saattoi olla psykiatrisen hoidon tarpeessa jo tullessaan Somaliasta Suomeen.

Maahanmuuttajilla ja erityisesti pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on paljon mielenterveyden häiriöitä. Vaarallinen rikollinen on kuitenkin ääriesimerkki. Tavallisin ongelma on masennus tai traumaperäinen stressihäiriö.

Tutkijat ja käytännön hoitotyötä tekevät tietävät, että mielenterveysongelmien taustalla on usein sota.

Sodan raaistava vaikutus ja sodasta aiheutuneet psyykkiset vammat olivat tuttuja ilmiöitä Suomessa sekä sisällissodan että toisen maailmansodan jälkeen. Nykyisin sotien aiheuttamat mielenterveysongelmat leviävät pakolaisten mukana ympäri maailmaa. Psyykkisistä sotavammoista on tullut maailmanlaajuinen kulkutauti.

- Monet ihmiset tulevat sota-alueelta ja monella on kokemuksia siitä. Heitä on pahoinpidelty, pidetty vankilassa ja kidutettu. Sukulaisia on surmattu, ja heitä on kadoksissa. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että ihmiset sairastuvat, selittää Tampereella maahanmuuttajien parissa työskentelevä psykiatri Tapio Halla.

Halla kirjoitti viime vuonna Duodecim-aikakauskirjaan katsauksen psyykkisesti sairaista maahanmuuttajista. Kirjoituksessaan hän kaipasi lisää tutkimuksia Suomeen muuttaneiden psyykkisestä ja fyysisestä terveydentilasta. Uutta tietoa saatiin helmikuussa, kun Tampereen yliopistossa tarkastettiin Ilkka Pirisen yleislääketieteen väitöskirja turvapaikanhakijoiden terveydentilasta.

Turvapaikanhakijoilla paljon sairauksia

Pirisen väitöstutkimuksessa selvitettiin vastaanottokeskukseen Tampereelle 2003-2004 tulleiden 170 turvapaikanhakijan terveydentilaa. Valtaosa tutkituista oli nuoria aikuisia. He tulivat 25 maasta.

Turvapaikanhakijoilla oli ollut hyvin monenlaisia sairauksia. Mielenterveyden häiriöitä oli ollut jopa puolella aikuisista, eniten depressiota, ahdistuneisuutta ja unihäiriöitä. Joka neljäs mielenterveyshäiriö oli depressio.

Aikuisista tutkituista 57 prosentilla oli ollut kidutuskokemuksia. Lisäksi muita väkivaltakokemuksia oli ollut 12 prosentilla. Tutkimuksen mukaan kidutus- ja pahoinpitelykokemukset olivat yhteydessä erityisesti mielenterveyden ongelmiin.

Tutkittavat käyttivät runsaasti vastaanottokeskuksen terveydenhuoltoyksikön palveluita. Aikuisista joka viides tarvitsi erikoissairaanhoitotasoista mielenterveyspalvelua. Saman verran oli yleislääkäritasoisen mielenterveyspalvelun käyttäjiä.

Pirisen tutkimukseen sisältyy paljon tapauskuvauksia. Ne osoittavat, kuinka huonossa asemassa turvapaikanhakijat ovat. Sairauksien hoidotkin jäävät usein kesken, kun turvapaikanhakija käännytetään muualle. (Lue lisää)

Voimaharjoittelu kehonpainolla

Perjantai 09 Toukokuu 2008

Unohda nykyajan markkinointipuheet kuntoon hankkiutumisesta: saavuta kunnioitettavan verran käytännöllistä voimaa kehosi ja sen toiminnan tuntemuksen avulla. (Lue lisää)

Lehtomäki joutui tuleen Pallaksen hotellihankkeesta

Torstai 08 Toukokuu 2008

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) joutui torstaina eduskunnassa hiillostettavaksi puoltamastaan Pallastunturin hotellihankkeesta.

SDP:n Kari Rajamäki ihmetteli kyselytunnilla, mihin hallituksessa tarvitaan ympäristöministeriä, jos vakavasti luonnonarvoja tuhoava hanke on ministerille näin yhdentekevä. Hän peräsi, onko Lehtomäki linjannut yksityisen yrityksen edun suojelupäätöksiä tärkeämmäksi.

– Tämä on erittäin vakava kysymys, koska te luotte myöskin nyt vyöryn kansallispuistojen laajemmallekin rakentamiselle tässä maassa, Rajamäki jyrisi.

Ympäristöministeriö on näyttämässä vihreää valoa Lapland Hotelsin kaavailemalle Pallashotellin laajennukselle. Hanke vaatii lainmuutoksen, koska hotelli sijaitsee Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Pallaksen nykyinen pienehkö hotelli on valmistunut ennen puiston perustamista.

Lehtomäki selvitti, että kyse on vain siitä, saako vanhaa, nykyisellään hieman kehnosti toimivaa ja kannattamatonta hotellia korjata ja laajentaa, jotta siitä tulisi toiminnallisesti parempi. Tarkoitus on vain hakea toiminnallista kokonaisuutta, jotta puistossa vieraileville matkailijoille olisi vastakin yöpymismahdollisuuksia.

Ministeri korosti, että uudistussuunnitelma koskee 7,5 hehtaarin laajuista hotellin välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa aluetta, jonka nykytilaakaan ei voi pitää tyydyttävänä.

Ei massaturismia kansallispuistoihin

Vihreiden Erkki Pulliainen viittasi kintaalla Lehtomäen selityksille. Hän katsoi, että kyse on pelkästä kiinteistöbisneksestä, ja Enontekiön puolelta aletaan esittää nyt vastaavia vaatimuksia.

Lehtomäki selvitti, että kansallispuistot ovat myös ihmisten virkistäytymismahdollisuuksia varten. Sellaiset suojelualueet, joilla liikkumista on rajoitettu, ovat erikseen. Massaturismia ei ole kansallispuistoihin tarkoitus haalia.

Ministeri huomautti vielä, ettei Pallaksesta ja majoituskapasiteetiltaan kenties kymmeniin tuhansiin nousevista Rukasta ja Levistä pitäisi puhua edes samassa lauseessa.

– Tässä puhutaan yhdestä rakennuksesta, jossa on muutama sata majoituspaikkaa. (Lue lisää)

Laaturavintolat juottavat harvakseltaan hanavettä

Keskiviikko 07 Toukokuu 2008

Vesi tulee laaturavintolassa useimmiten pullossa pöytään, kertovat ravintolapäälliköt ja viinimestarit Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Valtaosa ravintoloiden asiakkaista juo kivennäisvettä. Se on aina pullossa, mutta tavallinen kuplatonkin vesi on usein pullotettua ja ulkomaista.

Ani harva juo hanavettä, ravintoloista kerrotaan. Mitä kalliimpi ravintola, sitä harvemmin tarjotaan vesijohtovettä.

"Ehkä 10–15 prosenttia asiakkaista ottaa kraanavettä. He pyytävät sitä erikseen", kertoo Chez Dominiquen ravintolapäällikkö Pekka Koiranen.

"Siinä on tietty arvokkuus, kun myydään vesi pullosta. Hanavedestä tulee mielikuva, että palvelun taso on heikompi, tamperelaisen Hella & Huoneen ravintolapäällikkö Arto Rastas arvelee.

Vesipullotarjontaa ravintoloissa hämmästeli sähköpostiviestissään Olli Kähkönen. "Vaikka suomalaisuudella, luomulla ja paikallisuudella ratsastaa nykyään jo lähes joka ravintola, pöytään kannetaan hämmästyttävän usein ulkomailla pullotettua vettä", Kähkönen valitteli.

Helsinkiläisen Carman ravintolapäällikkö Susanna Sundberg uskoo tietävänsä syyn ulkomaisen kivennäisveden myyntiin. "Tämä on esteettinen kysymys. Tiedän monta ravintolaa, jotka ottaisi käyttöön Novellen, jos Hartwall tekisi sen isompaan lasipulloon. Joissakin ravintoloissa pyöritään puolentoista litran muovipullojen kanssa ja se ei ole tyylikästä", Sundberg arvioi.

Carmassa tarjotaan italialaista 0,75 litran San Pellegrino -kivennäisvettä. Sama kuplavesi löytyy muidenkin laaturavintoloiden listalta. "San Pellegrino on suolojensa takia yksi parhaista viinille sopivista vesistä", Savoyn viinimestari Samuil Angelov kehuu italialaista kivennäisvettä.

"Mutta Novelle on samantyyppinen, matalahiilihappoinen ja kotimainen. Se on tärkeää, että ei kuskata toiselta puolen Eurooppaa", hän jatkaa.

Kuplaton pullovesi pitää pintansa, vaikka se ei ole laadultaan yhtä hyvää kuin suomalainen kraanavesi. Kansanterveyslaitoksen tutkimista 155 pullovedestä löytyi sata kertaa enemmän bakteereita kuin vesijohtovedestä.

Ravintolalle pullovesi on parempi tulonlähde kuin vesijohtovesi, vaikka monessa paikassa hanavesikin maksaa. Pullovesien samppanjaksi on noussut aavasaksalaisesta lähteestä nostettu kotimainen Veen. Tarkalleen 0,66 litran lasipullo maksaa ravintoloissa kuusi seitsemän euroa. (Lue lisää)

Sademetsäpuuta edelleen puutarhakalusteissa

Keskiviikko 07 Toukokuu 2008

Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Kuluttajaliitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisivat tiistaina jokavuotisen luokituksensa puutarhakalusteiden sademetsäystävällisyydestä. Sademetsäpuuta on edelleen puutarhahuonekaluissa, mutta moni liike on lisännyt huomattavasti viljeltyjen trooppisten puiden ja alkuperältään FSC-sertifikaatilla varmistetun puun osuutta.

Järjestöt luokittelevat liikkeet punaiseen luokkaan, jos myynnissä on sademetsäpuusta valmistettuja kalusteita. Muutamat liikkeet myyvät myös kiinalaista tiikkiä, joka saattaa olla peräisin Burman luonnonmetsistä.

Vihreään luokkaan pääsivät tänä vuonna Hobby Hall, Kalustekauppa.com, Prisma, S-Market, Sotka ja Starkki. K-Raudat olisi luokiteltu ketjun hankintojen mukaan keltaiseen luokkaan, mutta ne putosivat punaiseen luokkaan, koska yksittäisillä kauppiailla oli myynnissä uhanalaista sademetsäpuuta.

Suuri osa trooppisten metsien hakkuista tapahtuu järjestöjen mukaan laittomasti hyödyttäen rikollisesti toimivia suuryhtiöitä. Laittomasti hakattua sademetsäpuuta päätyy myyntiin myös Suomeen.

EU:n komissio päättää toukokuussa uudesta lainsäädäntöesityksestä, jonka tarkoitus on lopettaa laittoman puun myynti unionin markkinoilla. Lainsäädäntö vaatisi voimaan tullessaan kaikkia puun myyjiä osoittamaan tuotteidensa laillisuuden. (Lue lisää)

Hevonen on oiva apu yhteiskunnan kriisitilanteissa

Tiistai 06 Toukokuu 2008

Hevonen on monipuolinen eläin myös silloin, kun puhutaan nyky-yhteiskunnan häiriötilanteista. Tämä selvisi maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (Mpk) tänään järjestämällä hevoskurssilla, jonka tarkoituksena oli oppia hyödyntämään suomenhevosta erilaisissa kriisitilanteissa.

- Kun Etelä-Ruotsissa kymmenet tuhannet olivat ilman sähköä julmetussa lumimyrskyssä, olisi hevonen siinäkin auttanut moneen asiaan, totesi kurssin vetäjä Ari Kaskinen.

Kaskisen mukaan kaikki pyörillä kulkevat menopelit ovat vaikeuksissa viimeistään silloin, kun lunta on puoli metriä, pakkanen kova ja maasto vaikeakulkuinen. Hevonen menee varmimmin eteenpäin.

- Sama juttu jos polttoaineen jakelussa ilmenee häiriöitä. Kaupunkien kadut kyllä puhdistetaan, mutta täällä maaseudulla on tultava toimeen hevospelillä.

Purilas toimii edelleenkin

Mynämäen Kuusikorven hevostilalla järjestetty kurssi veti paikalle reilut kymmenen hevosharrastajaa. Kurssilla opeteltiin hevosen yleisimpiä sairauksia ja kotona tapahtuvaa hoitoa, kavion perushoitoa ja kengän irrotusta sekä erilaisia työvaljastustapoja ja niiden hyödyntämistä.

Jotta hevosta voisi hyödyntää täyspainoisesti, tulee tallista löytyä myös valjaat länkineen.

- Maatalojen ullakot ja vintit ovat täynnä selustimia, joihin valjasuutari vaihtaa helposti uudet remmit. Uusia työvaljaita myydään ravitarvikeliikkeiden välityksellä, muistuttaa valjastustaitoja opettanut Yläneen hevoskasvatusyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Holmi.

Valjastetun hevosen vedettäväksi voi laittaa esimerkiksi vanhanaikaisen latvapurilaan. Purilas rakentuu kahdesta riu’usta, joihin jätetään latvat paikoilleen matkan töyssyjä pehmentämään.

- Sota-aikana näin voitiin kuljettaa ruokaa, ammuksia ja tarvikkeita rintamalla. Samoin haavoittuneet ja kaatuneet saatiin metsästä pois juuri näin. Nykypäivänäkin taidosta on hyötyä jos vaikkapa puhelimet eivät toimi, Kaskinen sanoo.

Hevonen auttaa etsinnöissä

Uusikaupunkilainen Esa Lahti halusi oppia kurssilta välttämättömiä hevoskäsittelytaitoja.

- Itselle en aio hevosta hankkia, mutta en halua jäädä sormi suuhun jos jotain pitäisi tehdä, mies sanoi.

Laitilalainen Anu Soini ei enää ratsasta tyttärensä suomenhevosella, vaan haluaa ennemminkin ajella kärryillä.

- Ehkä hevosta voisi joskus jotenkin työkäyttääkin. Mieheni on maanviljelijä, joten mahdollisuuksia on vaikka hän itse ei olekaan kiinnostunut, Soini pohti.

Myös mynämäkeläinen Tapio Lindén on kiinnostunut hevosen käytöstä metsätöissä. Ismo Holmin mukaan trendi on selkeä ja ollut nähtävissä jo kauan. Ihmisiä kiinnostaa hevosen hyödyntäminen työkäyttöön paljon enemmän kuin pitkään aikaan.

Monen kurssilaisen mielestä yksi mielenkiintoisimmista tavoista hyödyntää hevosta oli etsintätehtävät. Pollella pääsee kapeallakin metsäpolulla etenemään ihmiskävelyä nopeammin, ja ratsastaja voi suunnata huomionsa kokonaan kadonneen etsintään.

- Esimerkiksi mopolla ajaessa ihminen keskittyy vain kuljettamiseen ja polulla pysymiseen. Hevoselle täytyy näyttää vain suunta, ja se pysyy polulla itsestään. Silmät ja korvat pystyvät tarkkailemaan muita asioita, Kaskinen muistuttaa.

Asiaa testattiin Mynämäessä jo pari vuotta sitten, jolloin kadonnutta ihmistä etsittiin kahden hevosen voimin. Kokemus oli onnistunut ja kelpaisi Kaskisen mukaan käytettäväksi useamminkin. (Lue lisää)

Koko kansan ryyppyjuhla venyi päivien mittaiseksi

Maanantai 05 Toukokuu 2008

Monella suomalaisella oli tänä vuonna mahdollisuus juhlia vappua keskiviikkoillasta sunnuntaihin. Vappuna suomalaiset käyttävät perinteisesti runsaasti alkoholia, eikä moni enempää aineksia ryyppyputkelle kaivannut. Runsas alkoholinkäyttö usean päivän ajan tuo mukanaan monenlaisia haittoja.

- Terveyshaitat kertautuvat pitkissä ryyppyputkissa, alkoholitutkija Peter Eriksson Kansanterveyslaitokselta todistaa.

Kun runsas juominen venyy useiden päivien mittaiseksi, krapulaoireet saattavat muuttua vieroitusoireiksi.

- Ne ovat paljon voimakkaampia. Siksi ne ovat yksi syy, joka tekee juomisen lopettamisen vaikeammaksi, Eriksson sanoo.

Erikssonin mukaan pitkän vappuputken aikana vierotusoireet ehtivät jo tulla. Hän myös muistuttaa, että runsas juominen yhdistettynä tuhtiin syömiseen voi rasvoittaa maksaa ja aiheuttaa vakavan, akuutin haimatulehduksen.

Alkoholin haittavaikutukset tulevat selkeimmin esiin suurimpina juhlapyhinä, jolloin kulutus on huipussaan.

- Näin rajusti keskitettynä alkoholin käyttö ei ehkä kuulu juhlapyhiin muualla maailmassa. Ruotsissa tilanne on kyllä aika sama, pohtii Eriksson.

- Runsas alkoholin käyttö koskee juhlapyhinä suurta osaa väestöstä, eikä vain niitä, jotka muutenkin käyttävät. Matemaattinen tosiasia on, että ne jotka ottavat runsaasti normaalisti, ottavat vielä enemmän, A-klinikkasäätiön viestintäjohtaja Teuvo Peltoniemi laskee.

Tissuttelu vai kertakänni?

Peltoniemen mukaan ei voida yksiselitteisesti sanoa, kumpi on pahempi: yksittäinen kertakänni vai saman alkoholimäärän tissuttelu useamman päivän aikana.

- Riippuu, katsotaanko nykyhetkeä vai pidemmällä aikavälillä. Kertakännistä voi syntyä alkoholimyrkytys. Kertakänni myös lisää akuuttihaittoja, kuten onnettomuuksiin ja tappeluun joutumista. Autoa ajaessa ei tarvitse olla kovin kummoinenkaan känni päällä, kun on jo vaaraksi.

- Toinen tarkastelukulma on se, millaisia sairauksia ihmiset saavat. Useimmat niistä syntyvät pitkäaikaisen alkoholin käytön vuoksi, Peltoniemi jatkaa.

Peltoniemi muistuttaa, että suomalaisille on tyypillistä juoda humalahakuisesti ja olla varomattomia suurten alkoholiannosten kanssa.

- Alkoholiin liittyvät myrkytyskuolemat ovat huomattavasti yleisempiä kuin huumekuolemat ja alkoholimyrkytysten määrä on valitettavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, Peltoniemi jatkaa.

Pitkä vapaa sysää ryyppyputkeen

Erikssonin ja Peltoniemen mukaan pitkät vapaat ja niihin liittyvä runsas alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia erityisesti niille, jotka muutenkin juovat paljon.

- Pidennetty viikonloppu voi viedä mennessään henkilön, jolla on orastava alkoholiongelma. Tavalliset ihmiset ehtivät väsyä viikonloppua kohti, mutta niillä jotka kuitenkin juovat, humalahaitat tulevat esille, Eriksson sanoo.

- Ihmiset ovat siten rationaalisia, että useimmat tavallisena viikonloppuna hiljentävät juomista sunnuntaina, jotta maanantaina ollaan työkunnossa. Tällaisen putken jälkeen on varmasti niitä, jotka ovat huonossa työkunnossa, arvelee Peltoniemi. (Lue lisää)

Ympäristökeskus löysi Kollaja-arvioinnista paljon puutteita

Maanantai 05 Toukokuu 2008

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta on löytynyt paljon puutteita. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen antaman väliraportin mukaan Pohjolan Voiman täytyy selvittää tarkemmin muun muassa hankkeen vaikutuksia ihmisiin ja vesistöön.

Pohjolan Voiman suunnitelmissa on rakentaa Pudasjärvelle tekoallas voimalaitoksineen. Hanke vaatisi koskiensuojelulain purkamista.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi päättyy ensi vuonna. (Lue lisää)

Naudanlihan tuotannossa tuet keskittyvät isoille ketjuille

Sunnuntai 04 Toukokuu 2008

Lihakarjan kasvatus ja siihen liittyvät maataloustuet keskittyvät yhä vahvemmin isoille tuotantoketjuille, joiden taustalla saattaa usein olla samoja omistajia. Naudanlihan tuotannossa esimerkiksi neljän suurimman tuensaajan polut ovat eri järjestelyin kytköksissä toisiinsa. Niiden yhteinen tukipotti oli viime vuonna yli 2,8 miljoonaa euroa.

Vuosituhannen taitteessa suurten teurastamoiden aktiivisuus alkoi ohjata lihakarjan kasvatusta järjestelmään, jossa teuraan matka kulkee kolmen kasvattamon kautta. Ketjun alkupäässä on maitotilalla syntyvä vasikka, joka siirtyy vain viikon parin vanhana välikasvattamoon. Siellä vasikka oppii pullonimijästä märehtijäksi. Noin puolen vuoden ikäisenä se siirtyy loppukasvattamoon ja sieltä 16–18 kuukauden vanhana teurastettavaksi.

– Etenkin väli- ja loppukasvattamoilla voi myös olla samoja omistajia. Tuotantoketju on siten pidemmälle hallinnassa. Sillä haetaan puhtaasti tehokkuutta, sanoo Kittilässä toimivan Levi-Farmin toimitusjohtaja ja osaomistaja Pentti Ylinampa.

Levi-Farm on loppukasvattaja, ja se keräsi Lapin suurimmat tuet, hieman yli 500 000 euroa.

– Ei liene vaikea ennustaa, että jatkossa isot vain suurenevat ja pienet lopettavat. Tuotantolinjan portaissa omistukset menevät varmasti entistä enemmän ristiin, hän jatkaa.

Omistukset ristissä

Ylinampa nostaa esimerkiksi kiuruvetisen Elovasikan ja Kalajoella toimivan Bullstopin. Elovasikka on muutamien lihantuottajien perustama yhteinen välikasvattamo ja Bullstop loppukasvattamo.

Noin 1,2 miljoonan euron tuet kerännyt Bullstop taustoittuu nautatilaan, jonka isäntä Heikki Isopahkala on myös Elovasikan toimitusjohtaja. Elovasikan vahva vaikuttaja on Mikko Elovaara, jolle kertyi yli 600 000 euron tuet.

Ylinamman mukaan Elovasikka ei toimita Levi-Farmille hiehoja kasvatettavaksi.

Ristiinomistusta tai ainakin -hallintaa kuvaa kuitenkin se, että Levi-Farmin hallituksessa istuu Isopahkala. Siellä istuu myös sotkamolainen Eero Kusti Lukkari, joka on niin ikään Elovasikan hallituksessa. Lukkarin tila sai Kainuun suurimmat tuet, noin 520 000 euroa.

Teurastamot taustalla

Ketjutusten taustalla ovat vahvat teurastamot, eritoten LSO Food ja Atria.

Ylinamman mukaan teurastamot tekevät sopimukset ketjun eri tuottajien kanssa. Sopimusteurastamon auto hakee vasikat välikasvattamoon ja myöhemmin loppukasvattamoon. Viimeinen reissu kulkee teurastamolle takaisin.

– Me olemme esimerkiksi sopineet teurastamon kanssa lähinnä vain sen, että meille tulee vuoden aikana tietty määrä tietynkokoisia hiehoja.

Ylinampa kiistää samalla epäilyt, että Levi-Farm olisi sijoittunut Kittilään pohjoisen korkeampien tukien takia.

– Kittilä soveltui hirmu hyvin kasvatukseen. Vanha maatalousoppilaitos tarjosi valmiit rakennukset ja pellot. (Lue lisää)

Biohuuma uhkaa luontoa ja alkuperäiskansoja

Sunnuntai 04 Toukokuu 2008

K:n alkuperäiskansojen foorumi UNPFII:lle New Yorkissa esitellyn raportin mukaan biopolttoaineiden kasvava kysyntä uhkaa alkuperäiskansojen oikeuksia. Raportissa todetaan, että alkuperäiskansojen ikiaikaisten maiden ja metsien muuttaminen bioöljyplantaaseiksi lisää ihmisoikeusrikkomuksia ja konflikteja sekä uhkaa pakottaa kansoja pois heille perinteisesti kuuluneilta mailta.

UNPFII:n puheenjohtaja Victoria Tauli-Corpuz sanoo, että jos biopolttoaineiden tuotanto laajenee eri maissa suunnitelmien mukaan, 60 miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä saattaa menettää paitsi maansa myös elämäntapansa ja toimeentulonsa. Tauli-Corpuz pitää biopolttoaineista erityisesti palmuöljyn tuotannon kasvua uhkana alkuperäiskansoille.

Esimerkiksi Malesiassa jatkuvasti laajentunut palmuöljyn tuotanto on vaikuttanut jo miljoonien alkuperäisasukkaiden elämään. Indonesiassa yli 6 miljoonan hehtaarin palmuöljyviljelmät on perustettu pääasiassa alkuperäiskansojen maille. Kolumbiassa tuhansia alkuperäisasukkaita on pakotettu lähtemään palmuöljyn ja muiden biopolttoaineiden valtaamilta mailta.

Yhä lisää tulossa

Kaikki kolme maata suunnittelevat kasvattavansa palmuöljyn tuotantoa edelleen. Indonesia suunnittelee miljoonien hehtaarien laajennuksia erityisesti Borneon saarelle ja läntiselle Papualle, joissa monet alkuperäiskansat ovat näihin päiviin asti pystyneet jatkamaan perinteisiä kulttuurejaan ja elämänmuotojaan. Papuan sademetsiä - joissa lukuisat alkuperäiskansat elävät - pidetään maailmanlaajuisesti myös tärkeinä hiilinieluina ja hapen tuottajina.

Kolumbian suunnitelmissa on yli 6 miljoonan hehtaarin istutukset, jotka vaikeuttaisivat yli 100 alkuperäisyhteisön elämää. Alkuperäiskansojen elämä perustuu nimenomaan ylisukupolviseen ja vain vähän maaperää ja ja metsiä tuhoavaan maankäyttöön. Siksi ne pelkäävät koko elämänmuotonsa tuhoutuvan palmuöljyn viljelyn laajentuessa.

Monessa maassa ollaan laajentamassa myös sokeriruo’on ja soijan viljelyä biopolttoaineiden tuotantoon ja esimerkiksi Brasiliassa monet alkuperäisyhteisöt ovat menettäneet maansa sokeriruokotuotannolle.

Nykytuotanto haitallista luonnolle ja ihmisille

Alkuperäiskansojen oikeuksia puolustavan Survival-järjestön johtaja Stephen Corry tahtoo kansainvälisen yhteisön huomaavan, että biopolttoaineiden nykymuotoinen tuotanto ei ole haitallista vain ympäristön, vaan myös alkuperäiskansojen perusoikeuksien näkökulmasta. Tuotanto on osaltaan vaikuttanut Corryn mukaan myös nykyisen ruokakriisin syntyyn, kun ruoan tuotannolta on viety maita biopolttoaineiden tuotantoon.

Ruokakriisiin puuttui New Yorkissa myös YK:n äskettäin nimetty alan erityisraportoija Olivier De Schuffer. Hän arvioi elintarvikkeiden hintojen kansainvälisessä kaupassa tuplaantuneen viimeisen kolmen vuoden aikana. Tästä on Schufferin mukaan seurannut vaikeuksia erityisesti elintarvikkeiden tuonnin varassa eläville maille ja humanitaarisille järjestöille, joiden on kohonneiden kustannusten takia ollut vaikea vastata nälkäisten tarpeisiin.

Schuffer sanoi, että useassa YK- sopimuksessa tunnustettu oikeutta riittävään ravintoon olisi pidettävä yhtä tärkeänä perusoikeutena kuin sanavapautta ja oikeutta välttyä mielivaltaiselta pidätykseltä. (Lue lisää)

Kuubalaiset ostivat ensimmäiset tietokoneensa

Lauantai 03 Toukokuu 2008

Kuubassa voi nyt ostaa laillisesti tietokoneen itselleen, mutta internet ei edelleenkään ole useimpien ulottuvilla. Tietokoneiden myynti yksityisille kansalaisille alkoi perjantaina osana maan uuden johtajan Raul Castron viimeaikaisia uudistuksia.

Viime kuussa kuubalaiset jonottivat ostaakseen matkapuhelimia ja dvd-soittimia. Perjantaina myyntiin tulleet kiinalaisvalmisteiset tietokoneet olivat kuitenkin vähintään 450 euron hintaisina liian kalliita tavallisille kuubalaisille, eikä pitkiä jonoja päässyt syntymään. Kuubalainen ansaitsee keskimäärin runsaat 10 euroa kuukaudessa.

Kuubalaisen Pedro Fresnedon kotiin tulevaisuus kuitenkin saapui tietokoneen muodossa. Fresnedo puhkui innostusta ja sanoi olevansa kananlihalla, kun hänen 13-vuotias tyttärensä käynnisti tietokoneen. –Tämä on nuorten maailma, hän hymyili.

Tietokoneen onnellinen omistaja ylisti Raul Castron mukanaan tuomia uudistuksia, mutta samalla hänellä riitti kehuja myös maata lähes viisi vuosikymmentä hallinneelle Fidel Castrolle. Fidel Castro toi kuubalaisille monia hyviä asioita kuten terveydenhuollon ja koulutuksen, hän huomautti.

Internetiin pääsy rajoittuu edelleen Kuubassa lähinnä joihinkin työpaikkoihin, kouluihin ja yliopistoihin. (Lue lisää)

Sään armoilla

Torstai 01 Toukokuu 2008

Mitä voi pieni ihminen tehdä kun myrskypilvet kerääntyvät pahaenteisinä taivaanrantaan? (Lue lisää)

Copyright © 2006-2007 FNUS