Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Quisque et lectus sit amet leo imperdiet vehicula. Nya nya nya.

Jatkuva tekstailu merkki mielenterveysongelmista

Maanantai 31 Maaliskuu 2008

Amerikkalaisen lääketieteellisen julkaisun mukaan tekstiviestien ja sähköpostien ylenpalttinen lähettäminen voi olla merkki mielenterveydellisistä ongelmista.

American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan kyseessä on itse asiassa varsin yleinen oireyhtymä, jota on selvitetty paljon Aasiassa, erityisesti Etelä-Koreassa.

Oireyhtymää tutkineen psykiatrin Jerald Blockin mukaan tekstiaddiktiolla on useita selkeitä tunnusmerkkejä: vieroitusoireet, jos laitteita ei ole saatavilla, jatkuva tarve uusiin ja parempiin välineisiin sekä viestittelyn viemän ajan kasvaminen.

Usein tekstiviesti- ja sähköpostiriippuvuutta sairastava kärsii vihantunteista, kärsimättömyydestä ja väsymyksestä. Blockin mukaan kyseessä on pakkomielteisiin lukeutuva oireyhtymä, johon voi kuulua myös liiallinen tietokoneen käyttö, uhkapeliriippuvuus ja elämän keskittyminen seksin ympärille. (Lue lisää)

Valot sammuvat lauantaina ympäri maailmaa tänään

Maanantai 31 Maaliskuu 2008

Tänään kello 20–21 sadat kaupungit ympäri maailmaa sammuttavat valot tunniksi ottaakseen kantaa ilmastonmuutokseen.

Miljoonat ihmiset muun muassa Sydneyssä, San Franciscossa, Chicagossa, Bangkokissa, Torontossa, Dublinissa ja Kööpenhaminassa osallistuvat WWF:n kansainväliseen Earth Hour -tempaukseen, jolla osoitetaan, että yhdessä toimimalla voidaan löytää ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Suomessa Espoon kaupunki on lähtenyt mukaan Earth Hour -tempaukseen. Valot sammuvat Espoon kaupungintalon ulkovalaistuksesta sekä viidestä kauppakeskuksesta.

- Espoon kaupunki on osoittanut kiitettävää aktiivisuutta osallistuessaan tähän kansainväliseen tapahtumaan. Toivottavasti Espoon esimerkki saa kaikki suomalaiset kaupungit ja kunnat miettimään keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi, toivoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Yksittäiset ihmiset ja yritykset voivat osallistua tempaukseen sammuttamalla valot kodeista ja työpaikoilta tunnin ajaksi. WWF toivoo, että Earth Hour kannustaa myös maiden hallituksia ja yrityksiä toimimaan energiankulutuksen vähentämiseksi.

Earth Hour –tempaukseen osallistuu arviolta 400 kaupunkia ja yhteisöä ympäri maailmaa. Valot sammuvat myös lukuisista nähtävyyksistä, kuten Golden Gate –sillalta, Niagaran putouksilta, Sydneyn oopperatalolta ja Sears Towerista. Tavoitteena on osoittaa, että monet pienet teot voivat yhdessä muuttaa maailmaa. (Lue lisää)

Oikeus määräsi espoolaisen siivoamaan bloginsa rasistisista teksteistä

Torstai 27 Maaliskuu 2008

Kolmikymppinen espoolaismies on kirjoittanut afrikkalaisista tummaihoisista ihmisistä niin herjaavaan sävyyn blogissaan, että Espoon käräjäoikeus tuomitsi hänet torstaina kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin.

Lisäksi oikeus määräsi miehen poistamaan afrikkalaisia solvaavan tekstin nettisivuiltaan.

Oikeuden mielestä mies panettelee kirjoituksessaan afrikkalaisia muun muassa väittämällä, että järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisuus on heille syntyperäinen piirre.

Mies kirjoittaa nettisivuillaan, että tummaihoiset afrikkalaiset ovat syntyjään huonompia ihmisiä kuin valkoihoiset eurooppalaiset. Lisäksi hän vertaa oikeuden mielestä halventavalla tavalla afrikkalaisia eläimeen.

Käräjäoikeus päätteli, että mies on kirjoittanut väitteet blogiinsa vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa. Hän joutuu maksamaan 60 päiväsakkoa eli yhteensä 360 euroa. (Lue lisää)

Metsäteollisuus: Puun saatavuutta lisättävä nopeasti

Torstai 27 Maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden yhdistys hoputtaa toimia, joilla lisättäisiin kotimaisen puun markkinoille tuloa. Kaikki ohjauskeinot pitää yhdistyksen mielestä ottaa käyttöön puun saatavuuden lisäämiseksi.

Uusi kansallinen metsäohjelma sisältää yhdistyksen mukaan monia hyviä metsäteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä tavoitteita ja toimia. Erityisesti kaikki kotimaisen puun markkinoille tuloon vaikuttavat toimenpiteet pitäisi toteuttaa nopeasti.

- Kotimaisen puun käyttö on pystyttävä nostamaan pysyvästi aiempaa 20-30 prosenttia korkeammalle tasolle, jotta turvataan nykyinen metsäteollisuuden tuotannon taso, työpaikat ja vientitulot, yhdistyksen tiedotteessa muistutetaan torstaina. (Lue lisää)

Vasara ja käsi

Keskiviikko 26 Maaliskuu 2008

Emmepä arvanneetkaan mitä teimme, kun heitimme vasarat sulattamoihin luodaksemme uudet, tehokkaammat väkkyrät, jotka helpottaisivat elämäämme suuresti. (Lue lisää)

Omaa taloudenpitoa suunnitellaan lyhyellä aikavälillä

Keskiviikko 26 Maaliskuu 2008

Valtaosa suomalaisista suunnittelee omaa talouttaan lyhyellä tähtäimellä, käy ilmi Tapiola Pankin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia vastaajista suunnittelee talouttaan vain vuoden kerrallaan. Tapiola Pankin palvelujohtaja Marja Pajulahti toivoo tähän muutosta.

- Työeläkeote lähetetään tänä vuonna yli kolmelle miljoonalle suomalaiselle. Otteesta selviää kertyneen eläkkeen määrä. Tämä herättää varmasti keskustelua ikääntymiseen varautumisesta. Keskustelu on paikallaan, sillä kolmannes suomalaisista ei tutkimuksen mukaan laita rahaa säästöön lainkaan, hän sanoo,

Eläkepäivillä useimpien talous rakentuu sekä työeläkkeeseen että omiin säästöihin, pääpaino on kuitenkin työeläkkeessä. Kotitalouksilla jää rahaa myös säästöön. Kaksi kolmasosaa (67 %) suomalaisista laittaa Pajulahden mukaan rahaa sivuun tulevaisuuden varalle säännöllisesti tai silloin tällöin. Tyypillisin summa on 50–100 euroa.
- Ihmiset säästävät, mutta omaa taloutta kuitenkin suunnitellaan kohtalaisen lyhyellä perspektiivillä.

Pajulahti painottaa, että tärkeintä on säästää ylipäätänsä. Säästötapa on toissijainen asia.
-Jos ihminen kokee, ettei 40–50 prosenttia viimeisten työvuosien palkasta riitä hänen haluamaansa elintasoon, säästäminen kannattaa aloittaa ajoissa. Pitkäaikainen talouden suunnittelu kantaa hedelmää, sillä ajoissa aloitettuna pienilläkin kuukausisäästöillä saa kokoon hyvän pesämunan.

Hän neuvoo varautumaan omaan eläkeratkaisuun säästämällä yhtä aikaa useammalla tavalla.
-Vapaaehtoinen eläkevakuutus on hyvä ratkaisu eläkeaikaisen turvan täydentämiseen. Sen rinnalla ratkaisun joustavuutta voi lisätä säästöhenkivakuutuksella. Hyvä vaihtoehto, jota ei aina tule ajatelleeksi, on rahastosäästäminen.

Kuluttajat luottavat edelleen omaan talouteensa

Suomen talouskasvu on hidastumassa ja inflaatiopaineet voimistuvat. Kuluttajien usko omaan työllisyyteen ja ostovoimaan ovat kuitenkin Pajulahden mukaan säilyneet edellisvuotisella tasolla. Asuntomarkkinoilla myyntiajat pidentyvät ja keskihintojen nousu pysähtyy. Asuntojen vuokrissa on korotuspaineita. Inflaation kiihtyminen heikentää jatkossa myös kuluttajien luottamusta.

Suomen talouskasvu hidastunee tänä vuonna hivenen talouden potentiaalisen kasvu-uran alapuolelle, noin 2,3 prosenttiin. Ensi vuonna kasvu jatkunee noin 2,5 prosentin tasolla. Kansallisella kuluttajahintaindeksillä mitattuna Suomen inflaatiovauhti kiihtyi tammikuussa peräti 3,8 prosenttiin. Ensimmäisen kerran lähes kuuteen vuoteen kuluttajahinnat nousivat Suomessa euroalueen keskiarvoa enemmän.

Inflaation kiihtyminen ei kuitenkaan näy vielä kuluttajien arjessa. Tapiola Pankin kyselyn mukaan lähes neljä viidestä (79 %) suomalaisesta ilmoittaa taloutensa ostovoiman parantuneen tai säilyneen ennallaan kuluneiden 12 kuukauden aikana. Viime vuonna näin vastasi 82 prosenttia vastaajista.

Myös usko oman työpaikan säilymiseen on lähes ennallaan, sillä vain 7 prosenttia uskoo oman työllisyystilanteensa heikentyvän lähivuosien aikana. Luku on prosenttiyksikön viimevuotista korkeampi.

Tapiola Pankki teetti helmikuun lopulla Taloustutkimuksella puhelinkyselyn arjen talouden asioista. Kyselyyn vastasi 1010 suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on +/- 3 prosenttiyksikköä. (Lue lisää)

Ihminen ja koneet sulautuvat yhteen vuoteen 2029 mennessä

Tiistai 25 Maaliskuu 2008

Ray Kurzweil ennustaa, että ihmisen älykkyyttä voidaan kasvattaa lähes rajattomasti aivoihin sijoitettavien ja hermoverkoston kanssa suoraan vuorovaikuttavien miljoonien nanorobottien ansiosta

Vuoteen 2029 mennessä koneet ovat yhtä älykkäitä kuin ihmiset. Erillisiä tietokoneita ei pian tarvita, sillä ihmisaivot ja tekoäly sulautuvat yhteen. Aivoihimme sijoitettujen miljoonien nanorobottien ja silmämme verkkokalvolle istutetun käyttöliittymän avulla kommunikoimme vaivatta lumetodellisuuden virtuaalimaailmojen kanssa.

Molekyylin kokoiset nanorobotit ovat yhteydessä suoraan hermoverkostoomme. Voimme valita haluamamme informaatiokanavat ja käsitellä valtavia tietomääriä.

Ihmisen ja koneiden yhteen sulautuneella älykkyydellä ei ole rajoja.

Tätä mieltä on maailmankuulu keksijä ja futurologi Ray Kurzweil, joka esitteli visioitaan Bostonissa helmikuun puolivälissä järjestetyllä Yhdysvaltain tiedeviikolla.

Teknologisen evoluution juhlaa

Avainasemassa ihmisen ja koneen sulautumisessa ovat nanoteknologia sekä ihmisaivojen toimintamalleja ja biologisia järjestelmiä hyödyntävä informaatioteknologia.

- Informaatioteknologian tehokkuus kaksinkertaistuu joka vuosi, sanoo Kurzweil ja esittää käyrän toisensa jälkeen: transistorien määrä mikropiireissä, matkapuhelimet, internetin dataliikenne, geenitiedon kasvu, nanolaitteiden kutistuminen...

Kaikki käyrät kääntyvät koko ajan jyrkempään nousuun. Samalla laskee tuotetun informaation yksikköhinta.

- Tämä on eksponentiaaliseen kasvuun perustuvaa teknologista evoluutiota.

Ihmisaivoista mallit koneille

Ihmisaivot ovat paras mahdollinen informaatioteknologian algoritmien lähde, meidän on vain ymmärrettävä paremmin omia aivojamme. Siksi aivoja mallinnetaan.

- Aivot sisältävät ja käsittelevät monin verroin enemmän informaatiota kuin sitä on perimässä, jonka avulla aivot rakennetaan. Hyödyntämällä informaatioteknologiassa aivomalleja, voimme yhdistää biologiset aivot ja ei-biologiset älykkäät koneet.

Kurzweilin visiossa tämä toteutetaan istuttamalla aivoihin miljoonia millimetrin miljoonasosan kokoisia neuroistukkeita, nanobotteja. Ne vuorovaikuttavat suoraan aivojen hermosolujen kanssa ja ovat yhteydessä silmän verkkokalvolla olevaan käyttöliittymään.

Nanobotteja seilaa myös kaikkialla muualla elimistössämme terveyttämme valvomassa ja meitä hoitamassa.

- Kun tähän päästään, biologisten hermoverkostojen ja ei-biologisten koneiden yhdistelmä-älykkyys jatkaa eksponentiaalista kasvuaan ja pian käytössämme on arkitodellisuuden ja informaatiotodellisuuden ohella myös täydellinen lumetodellisuus, joiden kaikkien kanssa voimme kommunikoida.

- Lopulta voit halutessasi olla myös joku muu kuin oma itsesi. (Lue lisää)

”Polkupyörän tulisi kestää parikymmentä vuotta”

Tiistai 25 Maaliskuu 2008

Antin Pyörässä työskentelevät veljekset Jorma ja Kari Venho ovat seurailleet pyöräkauppaa tiiviisti 46 vuoden ajan. Miehet tietävät, että Suomen ilmastossa ja keliolosuhteissa polkupyörältä vaaditaan erityistä kestävyyttä sekä säännöllistä, vähintään kerran vuodessa tapahtuvaa huoltoa.

- Peruskäytössä olevan pyörän tulisi kestää ainakin parikymmentä vuotta. Jotkut käyvät huollattamassa jopa 1960-luvulla ostamaansa pyörää, tosin siitä on pidetty myös itse hyvää huolta, Kari Venho sanoo.

Laadusta ja tasokkaista osasarjoista saa maksaa, mutta tällöin kestävyys on alan miesten mukaan taattu. Esimerkiksi suomalaisen Helkaman valmistamissa pyörissä teräksisen rungon takuu on 21 vuotta ja alumiinirungon viisi vuotta. Tunturilla molempien runkojen takuu on 10 vuotta.

Markkinoilla on kuitenkin myös halpatuontipyöriä, joiden kestävyydestä ja turvallisuudesta ei vastaa kukaan. Huokeita pyöriä tuodaan korjattavaksi myös Antin Pyörään, kun alkuperäinen myyjä ei ole suostunut suomaan kulkuvälineelle enää silmäystäkään.

- Halpapyörissä osasarjat voivat olla sellaisia, että uudet eivät sovi tilalle. Usein näiden pyörien korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin varsinainen ostaminen, Jorma Venho sanoo.

Lauhtuvien talvien vuoksi polkupyörää käytetään nykyään Suomessakin ympärivuotisena kulkuvälineenä.

Vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi polkupyörästä kuluvat ensimmäiseksi ketjut, rataspakat, jarrupalat sekä etunavan ja keskiön laakerit.

- Huokeammissa pyörissä jopa renkaat saattavat olla niin sudet, että niillä ajaa kuukauden pari ja sitten ne ovat entiset, Jorma Venho toteaa.

Veljekset neuvovat, että uusi pyörä tulisi huollattaa kerran vuodessa, joko keväällä tai syksyllä. Ihmiset ovat omaksuneet vuosihuollon rutiinikseen 2000-luvun alusta lähtien.

- Hammasrattaat, ketjut ja jarrupalat ovat käyttötavaraa, jotka pitää uusia tasaisin väliajoin. Parhaat pyöräilijät ajavat vuodessa 5 000-10 000 kilometriä, ja selvähän se on, että pyörä noin kovassa käytössä kuluu. (Lue lisää)

Sudet saivat ympäristöfilosofista puolustajan

Maanantai 24 Maaliskuu 2008

Ajatus villieläinten tai petojen oikeuksista on varsin uusi ja vieras etenkin länsimaiden historiassa. Ympäristöfilosofisen ajattelun perusteella näkyvissä on kuitenkin viitteitä, että ne valtaisivat alaa.

Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka on puolustanut eläinten oikeuksia erilaisin argumentein ja filosofisin teorioin runsaan parinkymmenen vuoden ajan. Sudet ovat saaneet hänestä tosiystävän. Vilkka perää eettistä suhdetta luontoon ja uudenlaista susikäsitystä.

- Eläinten oikeudet on tapa nähdä maailma toisin. Ja kun näet sen toisin, et palaa enää vanhaan ihmiskeskeiseen ajatteluun. Suhteesi luontoon on muuttunut perustavanlaatuisesti, mutta myös ihmiskäsityksesi on muuttunut, tähdentää dosentti Vilkka.

Vilkka on koonnut pohdinnoistaan kirjan Susi luonnossa ja kulttuurissa. Hän sanoo, että se on eläinestetiikan tutkimusalaan kuuluva hätähuuto suden elämänoikeuden puolesta.

Eläinestetiikka on eläimen määrittämistä esteettisin kriteerein. Se on myös eläinten suojelua esteettisin kriteerein. Vilkka kysyy muun muassa, miksi sudet ulvovat kuuta. Nauttivatko ne luonnonkauneudesta, etsivätkö ne harmoniaa ja tasapainoa. Ainakin taiteessa harmonia on usein arvostettu esteettinen piirre. (Lue lisää)

Minkki uhkaa myös saariston kasvillisuutta

Maanantai 24 Maaliskuu 2008

Minkit eivät heikennä vain saariston lintu- ja sammakantoja, vaan myös kasvillisuuden monimuotoisuutta, osoittaa tuore väitöstutkimus. Ulkosaaristossa saalistavat minkit vähentävät myyrien tiheyksiä ja laidunnuspainetta. Tämä puolestaan johtaa ulkosaariston kasviyhteisöjen lajirikkauden vähentymiseen.

Minkki on alunperin tuotu Eurooppaan turkistarhausta varten, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana villiintyneistä minkeistä on tullut suuri ympäristöongelma myös Suomessa. Tarhoista karanneet tai tahallisesti vapautetut minkit lisääntyvät luonnossa ja voivat olla hyvin haitallisia erilaisille saaliseläimille. Minkki saalistaa ravinnokseen niin kaloja, pikkunisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä kuin sammakkoeläimiäkin.

Tutkimusryhmän aiemmat tutkimukset Saaristomeren alueella ovat osoittaneet, että minkki on syypää sekä saaristolinnuston lajirunsauden vähenemiseen että ulkosaariston sammakkokantojen romahdukseen. Väitöskirjassaan Karen Fey osoittaa nyt minkin haitallisuuden myös alueen myyräkannoille.

Ulkosaariston pienillä ja karuilla saarilla myyrät saattavat kärsiä ravintopulasta. Tarjoamalla myyrille lisäravintoa Karen Fey osoitti, että ravinto on myyräpopulaatioita rajoittava tekijä ainoastaan talvella, ja kesällä myyriin vaikuttaa enemmän minkin saalistus.

Myyrä ei aina toimi oikein tulokaspedon kanssa

Miksi minkki on sitten haitallinen myyrille? Laboratoriokokeet osoittivat, että myyrät tunnistavat kotoperäisen saalistajan, lumikon, vaaralliseksi helpommin kuin tulokaspeto minkin.

Ulkosaaristossa suoritetut myyräpyynnit sekä minkkivapailla että minkkien asuttamilla alueilla osoittivat, että luonnossa myyrät kyllä tunnistavat minkin pedoksi, mutta myyrät eivät osaa vaihtaa elinympäristöään tai vuorokausirytmiään välttääkseen minkin saalistuksen. Koska tulokaspedot saattavat saalistaa eri tavalla kuin alkuperäispedot, saaliseläimet eivät välttämättä osaa toimia oikealla tavalla tulokaspedon kohdatessaan.

Minkin saalistuksen vaikutusta tutkittiin myös siirtämällä myyriä saarilta toisille. Kun myyriä siirrettiin minkkien asuttamille saarille, myyrien elossasäilyvyys pieneni huomattavasti, sen sijaan minkkivapaille saarille siirretyt myyrät pärjäsivät hyvin. Normaalisti saariston myyrät liikkuvat saarelta toiselle muodostaen uusia paikalliskantoja, mutta minkin harjoittama saalistus voi estää levittäytymisen ja johtaa myyrien paikalliseen häviämiseen.

Myyrä on ekosysteemin tärkeä lenkki

Luonnonsuojelun kannalta myyrät eivät ole kaikkein kiireellisintä huomioita vaativa eläinryhmä. Kuitenkin niiden merkitys pohjoisen ekosysteemeissä on tärkeä, sillä myyrät ovat paitsi tehokkaita kasvinsyöjiä myös tärkeää saalista monille pedoille.

Saaristossa minkit pienentävät saalistuksellaan myyräkantoja. Tällöin kasvillisuuteen kohdistuva laidunnuspaine pienenee, mikä vähentää kasvien lajirunsautta.

Myyräkantojen pieneneminen tai lopullinen katoaminen saarilta vaikuttaa myös muihin myyriä saalistaviin eläimiin, kuten kyihin ja petolintuihin, ja tällä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia koko saariston ekosysteemiin.

Feyn väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa lauantaina 29. maaliskuuta.

Mitä minkeille pitäisi tehdä?

Kaikkialle saaristoomme levinnyttä minkkiä on mahdotonta kokonaan hävittää, joten tulevaisuudessa riistanhoidon tulisi keskittyä estämään minkkien aiheuttamat lisävahingot.

Feyn mukaan eläinten karkaaminen turkistarhoilta pitäisi estää, ja mahdollisesti karanneet eläimet tulisi pyydystää mahdollisimman pian.

Paikallista minkinpyyntiä pitäisi jatkaa, ja samalla pitäisi suosia minkkien vihollisia, kuten merikotkia, maakotkia ja huuhkajia. (Lue lisää)

San Franciscon pääsiäiseen kuuluu kirkkoa ja karnevaalia

Maanantai 24 Maaliskuu 2008

Monikulttuurinen San Francisco suvaitsee monenmoista pääsiäisenviettoa. Kirkkoon mennään aamupäivällä perheiden voimalla, mutta se ei estä myöhemmin maallisempaa ilonpitoa. Yksi kukkulakaupungin huipputapahtumia on vuotuinen pääsiäisjuhla Dolores-puistossa, missä lapset ja vanhemmat, homot, lesbot, heterot ja koirat sulassa sovussa kuuntelevat musiikkia ja syövät eväitään. Silmäniloa tulee naamiaispuvuista, joiden näyttävyydellä kilpaillaan ja halutaan sävähdyttää.

Otetaan parikymmentä tuhatta ihmistä, sijoitetaan heidät vehreään kukkulaiseen puistoon omat eväät mukana, puetaan osa groteskeihin karnevaaliasuihin ja pestataan lavalle bändejä soittamaan hardrockia ja torvimusiikkia. Tällä reseptillä syntyy joka vuosi pääsiäisen puistokonsertti San Franciscon Castron kaupunginosassa, joka on kuuluisa sukupuolisista vähemmistöistään.

Harsohattu, kova meikki ja verkkosukat. Niitä ei näissä puistopartyissa näkynyt naisilla, vaan poikkeuksetta nk. heikkovirtamiehillä. Mielikuvituksellisia luomuksia kuten pakarat paljastavat sukkanauhaliivit tai hopeinen kaulakettinki tai Lumikin pahan äitipuolen asu oli innostanut kilpailu, jossa palkittiin paras asu.

Kaapissa ei tarvitse hävetä

Häviäjiä ei tappio harmittanut, koska nyt oli myös saumaa näyttää, että homojen ei tarvitse ainakaan tässä maan kolkassa hävetä kaapissa. Aktiivit keräsivät puistossa allekirjoituksia – ties mihin vetoomukseen.

Heteroista ei ollut pukukilvassa vastusta: vaaleanpunaisiin pupujussin korviin ei paljon mielikuvitusta tarvitse – vaikka ne laittaisi koiransa päähän.

Lapsia ja koiria vilisi pitkin nurmikkoja ja aikuiset siemailivat huikean sinisen pilvettömän taivaan alla kuohujuomaa tai olutta pullon suusta kera fantastisten pikniklounaiden, johon tietysti tällä seudulla kuuluvat tuoreet mansikat, grillatut ravut ja muu suussa sulava valmisruoka. Palmut huojuivat ja päivä porotti, kunnes lämpö alkoi hiipua auringon mukana.

Illan tullen väki alkoi kaikota puistosta, jonka turistioppaat kehottavat yöaikaan kiertämään kaukaa. Pitkään ei monilla ollut tilaisuutta iltaa jatkaa, koska toinen pääsiäispäivä on täällä tavallinen työpäivä. (Lue lisää)

Canterburyn arkkipiispa varoitti ahneudesta

Sunnuntai 23 Maaliskuu 2008

Canterburyn arkkipiispa varoitti sunnuntaina pääsiäissaarnassaan ahneudesta.

Arkkipiispa Rowan Williams pitää mahdottomana säilyttää sellaista elintasoa, jota valtaosa maailman ihmisistä pitää itsestäänselvyytenä.

- Elämme kulttuurissa, jossa ajatus kuolemasta on liian tuskallinen, jotta sen kanssa voisi selvitä. Siksi yksilöt elävät kiihkeästi ja omistushaluisesti, kahmien mitä voivat luodakseen turvallisuutta, joka on tuomittu häviämään, koska he tulevat kuolemaan, arkkipiispa muistutti.

Williamsin mukaan yhteisöt ja kansakunnat toimivat samalla tavalla, ahnehtien ja olettaen, että heille riittää aina uutta otettavaa: "riittävästi öljyä, riittävästi sähköä ja riittävästi maata."

- Kaikkeen tähän kirkolla on selvä vastaus: älkää antako pettää itseänne. Yön on laskeuduttava.

Canterburyn arkkipiispa on maailman anglikaanisen kirkon johtaja. (Lue lisää)

Yle: Suuret puolueet taistelevat keskiluokan äänistä

Lauantai 22 Maaliskuu 2008

Suuret puolueet käyvät kiivasta taistelua keskiluokan äänistä, ilmenee Ylen uutisten teettämästä tutkimuksesta.

Tällä hetkellä 28 prosenttia toimihenkilöistä ja 30 prosenttia ylemmistä toimihenkilöistä äänestäisi kokoomusta. Hyvätuloisten palkansaajien äänistä kamppailevat heti kokoomuksen peesissä keskusta, SDP ja vihreät.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan keskustaa äänestäisi 20 prosenttia toimihenkilöistä. Kolmanneksi sijoittuisivat SDP ja vihreät.

- Toimihenkilöiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti ja se selittää, miksi tämä joukko erityisesti kiinnostaa puolueita, tutkimusjohtaja Jari Pajunen Taloustutkimuksesta selittää.

Työntekijöistä 28 prosenttia äänestäisi SDP:tä ja 20 prosenttia keskustaa. Kolmanneksi sijoittuisi kokoomus. Vasemmistoliittoa äänestäisi 12 prosenttia työntekijöistä.

Puoluekannatuksen tutkimustiedot perustuvat kuukausittaiseen puolueiden kannatusarvioon. Helmi- ja maaliskuussa kyselyyn vastasi yli 3 700 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on 3-5,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 2,2 miljoonaa palkansaajaa, joista alempia toimihenkilöitä 819 000 ja ylempiä 594 000. Työntekijöitä oli 761 000. (Lue lisää)

Metsäteollisuus ei saa edelleenkään riittävästi puuta kotimaasta

Perjantai 21 Maaliskuu 2008

Teollisuus osti helmikuussa puuta yksityismetsistä runsaat puolet ennätysvilkkaan viime vuoden helmikuun ostoista. Puuvarastot vähenevät nopeasti, koska puuta ei edelleenkään ole riittävästi tarjolla, kertoo Metsäteollisuus ry.

Kotimaista raaka-ainevajetta on alkuvuonna korvattu tuonnilla. Kotimaasta tarvitaan erityisesti harvennuskohteista saatavaa kuitupuuta ja kesällä korjattavia kohteita.

Kotimaan odottavalla kannalla olevan puukaupan vuoksi puun markkinoille tuloa edistävät verokannustimet on toteutettava nopeasti. Tasainen puun saatavuus kilpailukykyiseen hintaan on teollisuuden kannattavan toiminnan edellytys.

Tammi-helmikuun ostot - noin 3,5 miljoonaa kuutiota - jäivät alle puoleen viime vuoden tammi-helmikuun ostoista.

Viime vuoden helmikuuhun verrattuna mäntytukin kantohinta on noussut 4 prosenttia ja koivutukin 8 prosenttia. Kuusitukin hinta on samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Mänty- ja koivukuidun kantohinta on 8–10 prosenttia korkeampi ja kuusikuidun hinta lähes viime vuoden helmikuun tasolla.

Mänty- ja kuusitukin kantohinta oli tammikuussa keskimäärin 57 euroa ja koivutukin 48 euroa kuutiometriltä. Mänty- ja koivukuidun kantohinta oli keskimäärin 16 euroa kuutiometriltä ja kuusikuidun 23 euroa kuutiometriltä.

Teollisuus tarvitsee puuta enemmän kuin sitä on tarjolla. Erityisesti kuitupuulla on runsaasti kysyntää, mikä kannustaa tekemään rästiin jääneitä harvennuksia. Myös metsänomistajien itse korjaamalla hankintapuulla on hyvä markkinatilanne. (Lue lisää)

Naisille tuunatusta vodkasta odotetaan hittituotetta Venäjällä

Keskiviikko 19 Maaliskuu 2008

Venäläisellä liikemiehellä Igor Volodinilla on suuret odotukset uutuustuotteelleen, pelkästään naisille myytävälle vodkalle. Arvostelijoille Volodin vastaa, ettei hän pidä Damskajaa ("Naisten") suklaata vaarallisempana.

- Naiset tarvitsevat oman juomansa.

Mainosten mukaan Damskaja sopii paukuksi kuntosalin jälkeen nautitulla salaattiaterialla. Mainoksissa violetinvärinen pullo on verhottu valkoiseen, etiketin kohdalta ylös nostettuun hameeseen.

- Moskovassa on vaaleanpunaisia takseja ja kevytsavukkeita pelkästään naisille. Miksei myös vodkaa?

- Diabeteksesta kärsii suurempi määrä venäläisiä kuin alkoholismista, mutta kukaan ei vaadi suklaamainosten kieltämistä, Volodin puolustelee.

Naisten vodka on yhtä vahvaa kuin miestenkin, mutta se on Volodinin mukaan maultaan täyteläisempää. Siinä ei ole myöskään mausteena esimerkiksi krapulaan yhdistettävää sikunaöljyä.

Liikemies uskoo menekkiin, vaikka naisten vodkaa myydään korkeaan 300 ruplan eli vajaan kahdeksan euron pullohintaan.

Venäjän vodkamarkkinat kasvavat koko ajan. Viime vuonna maassa myytiin vodkaa noin 2,2 miljardia litraa yhteensä 9,5 miljardin euron arvosta.

Naiset juovat kuin miehet

Lääkäreitä naisten vodka hirvittää. Virallisten tilastojen mukaan 2,5 miljoonaa venäläistä kärsii alkoholiongelmasta.

Moskovalainen Serbski-instituutti arvioi todellisen määrän seitsenkertaiseksi: instituutin mukaan 142 miljoonasta venäläisestä yli kymmenesosalla olisi alkoholiongelma.

Myös naiset ryyppäävät paljon. Moskovalaisen päihdeklinikan psykologi Juri Sorokin sanoo, että hänen asiakkaistaan 60 prosenttia on naisia.

- Naisten alkoholismi on valtava ongelma Venäjällä.

Vielä 1990-luvulla alkoholismin taustalla oli työttömyyttä ja yleistä näköalattomuutta. Nyt uudet hyväpalkkaiset työpaikat ovat nyt luoneet tyhjiön äkkirikkaiden elämään. Ongelma on siis pysynyt samana, sen syy on vain vaihtunut.

Sorokin sanoo pelkäävänsä, että naisten vodka tuo hänelle puolessa vuodessa runsaasti uusia asiakkaita.

- Niin kauan kun vahvat markkinointimiehet ovat mukana kuvioissa, minulla riittää töitä, psykologi huokaa. (Lue lisää)

Irakin nuoret menettivät toivonsa

Keskiviikko 19 Maaliskuu 2008

Fatma Abdul-Mahdi oli kuin kuka tahansa shiianuori 20. maaliskuuta 2003, jolloin Yhdysvallat ja Britannia hyökkäsivät Irakiin. Nainen odotti Saddam Husseinin syrjäyttämistä ja aikojen paranemista. Hän haaveili perheensä rikastumisesta ja merkkivaatteista.

Fatman, 22, vanhemmat ovat kuitenkin edelleen köyhiä tai jopa köyhempiä kuin viisi vuotta sitten. Hän työskentelee opettajana Basran kaupungissa Etelä-Irakissa ja suunnittelee muuttoa ulkomaille - minne tahansa.

- Lähtisin niin nopeasti kuin suinkin, jos saisin työpaikan vaikka Sudanista tai Somaliasta. Kunpa en olisi koskaan syntynyt Irakiin, Fatma huokaa.

Basrassa surmattiin viime vuonna raa'asti kymmeniä naisia. Ääriryhmiä johtavat miehet ovat uhkailleet naisia, jotka käyttävät meikkiä tai jättävät päänsä peittämättä huivilla, hijabilla.

Lisäksi niin sanottuja kunniamurhia tehdään jatkuvasti myös pohjoisilla kurdialueilla, joilla on ollut rauhallisempaa kuin muualla Irakissa.

- Kun olin nuorempi, unelmoin että diktatuurin tilalle saadaan demokratia, muistelee Mazin Tahir, 20, Bagdadissa.

- Saddam on mennyttä, mutta Irak on surkeammassa jamassa. Ihmisiä tapetaan koko ajan, ja poliitikot ovat kuin varkaita. Tämä on kuin Jumalan kirous.

Teinien on vaikea tavata toisiaan

Ääriryhmät käyttävät hyväkseen turhautuneita nuoria, joilla ei ole työtä tai mahdollisuutta opiskella. Koulunkäyntiin ei ole välttämättä varaa.

Teini-ikäisten ahdistusta lisää se, etteivät he voi tavata toisiaan enää niin kuin ennen. Väkivallan uhka pitää ihmiset enimmäkseen kodeissaan, vaikka ravintolat ovatkin alkaneet jälleen täyttyä joissakin Bagdadin kaupunginosissa.

- Klinikalleni tulevat äidit ja isät ovat huolestuneita varsinkin lastensa unettomuudesta. Tai sitten kyse on huumeidenkäytöstä tai psyykkisistä ongelmista, toteaa bagdadilainen psykiatri Haidir Abdul-Muhsin.

Abdul-Muhsinin potilaiden määrä on noussut vuoden 2003 jälkeen. Lähes kaikki ovat menettäneet verenvuodatuksessa jonkun sukulaisensa tai tuttunsa.

Opiskelijat ovat tottuneet uhkauksiin

Sabrin Jawad, 21, ei mennyt enää kouluun sen jälkeen kun hänen isänsä oli kaatunut sodassa. Tämä oli palvellut Irakin asevoimien tärkeimmissä joukoissa, Tasavaltalaiskaartissa, joka perustettiin alun perin Saddamin henkivartioksi.

Sabrinin maailma romahti. Hän oli jumaloinut menestynyttä isäänsä.

- Menetimme sosiaalisen elämämme, yltäkylläisyyden ja palvelijat. Meistä tuli pakolaisperhe.

Jawadit pakenivat Syyriaan ja palasivat sieltä Bagdadiin äskettäin. Yhä useammat muuttavat takaisin Bagdadiin, koska heidän rahansa ovat huvenneet ja pääkaupungin on kerrottu rauhoittuneen.

Noorildin Ibrahimin mukaan yliopistot ovat kuitenkin edelleen hyökkäysten kohteena myös Bagdadissa. Hän on tottunut siihen, että kampus voidaan sulkea milloin hyvänsä.

- Yhtenä päivänä opiskellaan ja seuraavaksi jäädään taas kotiin kymmeneksi päiväksi. Sitten pelataan jalkapalloa.

[---] (Lue lisää)

Rodun käsitteestä

Keskiviikko 19 Maaliskuu 2008

"Rotu" on nykyään tulenarka sana, mutta mikä tähän on syynä? (Lue lisää)

Nanoteknologiasta uusi mörkö kuluttajalle?

Tiistai 18 Maaliskuu 2008

Asiantuntijat ovat huolissaan nanoteknologian mahdollisista vaaroista. Heidän mukaansa nanoteknologian ympäristölle ja terveydelle aiheuttamia uhkia tulisi tutkia nykyistä tarkemmin.

Nanoteknologiaa käytetään tekemään aineista kestävämpiä, kevyempiä ja edullisempia. Nanoteknologian avulla esimerkiksi tekstiileistä saadaan rypistymättömiä.

Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, että aine voi käyttäytyä eri tavoin, kun sitä on muokattu.

- Nanokokoinen kultahiukkanen ei ole keltainen vaan punainen. Se ei ole stabiili vaan reaktiivinen, ja elimistöön joutuessaan se voi aiheuttaa erilaisia haittoja, sanoo Työterveyslaitoksen professori Kai Savolainen.

Savolaisen mukaan useissa tutkimuksissa on havaittu, että keuhkojen kautta nanohiukkaset pääsevät elimistöön ja jopa esimerkiksi sikiöön, mutta mahdollisista haittavaikutuksista on toistaiseksi hyvin vähän tietoa.

Nanotekniikkaa käyttävät yritykset kaipaavatkin viranomaisilta testiohjeistoja, jotta haitoilta vältyttäisiin. Myös kuluttajat hyötyisivät tarkemmasta ohjeistuksesta; tällä hetkellä tuotetiedoista ei selviä, kuinka paljon nanotekniikkaa on tuotteen valmistuksessa käytetty. (Lue lisää)

Yli neljännes suomalaisista uskoo syövän olevan sattumaa

Tiistai 18 Maaliskuu 2008

Yli neljännes suomalaisista, 27 prosenttia, arvioi syöpään sairastumisen olevan sattumaa. Syöpäjärjestöt ovat teettäneet Taloustutkimuksella kyselyn, johon vastasi yli 2 000 suomalaista tämän vuoden tammi–helmikuussa.

Enemmistö vastasi, että ihminen voi itse vaikuttaa syöpävaaraansa. Kaikista vastaajista tätä mieltä oli 69 prosenttia. Neljä prosenttia ei osannut ottaa kantaa kysymykseen.

Syövän sattumanvaraisuuteen uskoivat eniten nuorimmat (15–19-vuotiaat) ja vanhimmat (65–79-vuotiaat) vastaajat. Peräti 40 prosenttia vanhimmista vastaajista oli sitä mieltä, että syöpä on sattumaa. Keski-ikäisissä oli vähiten niitä, jotka pitävät syöpää sattumanvaraisena.

Myös koulutuksella oli vaikutusta vastauksiin.

"Koulutus näyttää olevan yhteydessä siihen, miten usein sattuman arvellaan korjaavan satoa. Parhaiten koulutetussa ryhmässä Suomessa sattumaan uskovia oli vähiten", toteaa Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio.

Sattumalla on Vertion mukaan oma osuutensa syövän synnyssä, mutta ihmiset voivat itse tehdä paljon pienentääkseen syöpävaaraansa.

"Noin kolmannes syövistä on ehkäistävissä nykytietämyksen avulla. Se tarkoittaisi Suomessa vuosittain noin 9 000 syöpädiagnoosia nykyistä vähemmän."

Tupakoinnin vähentämisen lisäksi syöpää voidaan ehkäistä ylipainon vähentämisellä, kuitupitoisella ravinnolla ja liikunnalla. Auringon säteilylle altistumisen vähentäminen estää ihosyövän syntyä. (Lue lisää)

Riippuvuus tuontipuusta syntyi pikku hiljaa

Sunnuntai 16 Maaliskuu 2008

Venäjän puutullit uhkaavat lopettaa pitkäaikaisen kaupankäynnin, joka on ylläpitänyt Suomen metsäteollisuuden laajenemismahdollisuuksia jo vuosikymmenten ajan.

Venäläisen puun osuus Suomen metsäteollisuuden puunkäytöstä on noussut noin viidennekseen. Ensi vuoden alussa voimaan astuva 50 euron tulli kuutiometriltä tappaa teollisuuden mukaan tuonnin Venäjältä käytännössä kokonaan.

Suomalaisen metsäteollisuuden ajautuminen riippuvaiseksi venäläisestä raakapuusta on tapahtunut pikkuhiljaa. Tuonnin historia ulottuu pitkälle Neuvostoliiton aikaan, jolloin raakapuuta käytettiin tasapainottamaan maiden välistä kauppaa.

Niin sanotun bilateraalikaupan aikana raakapuu oli öljyn jälkeen tärkeimpiä neuvostotuotteita, jotka kelpasivat Suomen markkinoille.

Puun tuonti Neuvostoliitosta alkoi jo 1950-luvun puolivälissä, ilmenee hiljattain ilmestyneestä metsäteollisuuden historiaa käsittelevästä Niklas Jensen-Eriksenin tekemästä tutkimuksesta Läpimurto - Metsäteollisuus kasvun, integraation ja kylmän sodan Euroopassa.

Tosissaan suomalaiset metsäpatruunat iskivät silmänsä Neuvostoliiton metsiin 1960-luvun alussa, jolloin kotimaisen puun käyttö uhkasi ylittää hakkuumahdollisuudet. Taustalla oli myös teollisuuden tarve pitää kotimaisen puun hinta kurissa, mikä pätee tänäkin päivänä.

Vuosina 1965-67 tuonnin osuus puun kokonaiskäytöstä nousi jo kahdeksaan prosenttiin. Neuvostoliitto ei edes halunnut aina myydä puuta niin paljon kuin suomalaiset olisivat halunneet ostaa.

Häkellyttävän samankaltaista

Raakapuun tuonti alkoi Neuvostoliitosta alkoi aikana, jolloin Suomen metsäteollisuus koki suuren rakennemuutoksen.

Keski-Euroopan ja Britannian suuret paperiyhtiöt yrittivät pitää tullimuurien avulla Suomen raaka-aineiden ja puolivalmisteiden tuottajana. Suomi yritti puolestaan rajoittaa omaa raakapuun vientiään nostaakseen metsäteollisuuden jalostusastetta.

Suomen käyttäytyminen oli jopa häkellyttävän samankaltaista kuin Venäjän nyt.

Tilanne laukesi vuonna 1961 allekirjoitettuun Finefta-vapaakauppasopimukseen, mikä mahdollisti paperiviennin kasvun Eurooppaan. Omat tehtaat alkoivat vetää nieluihinsa kotimaista puuta niin paljon, että myös tuonnille syntyi tarvetta.

Raakapuun vienti nousi vuonna 1961 ennätykseensä, 6 miljoonaan kuutiometriin. Vuonna 1965 määrä oli jo pudonnut vaivaiseen 0,8 miljoonaan kuutiometriin.

Puun tuonti Venäjältä nousi yli 6 miljoonan kuutiometrin vasta vuonna 1994. Sen jälkeen tuonti onkin lisääntynyt rajusti metsäteollisuuden kiihdytettyä tuotantoaan.

Vuonna 2005 syntyi ennätys venäläisen tuontipuun määrässä. Se oli noin 17 miljoonaa kuutiometriä.

[---] (Lue lisää)

"Täysi adoptio-oikeus homo- ja lesbopareille"

Sunnuntai 16 Maaliskuu 2008

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen kaavailema perheen sisäinen adoptio ei ole riittävä. Puhakka kannattaa täyttä adoptio-oikeutta. Hänen mielestään homo- ja lesboparit ovat yhtä päteviä vanhempia kuin heteroparitkin.

Puoluesihteeri Puhakka kummeksuu sitä, että erilaisuutta pelätään edelleen.

- Suomessa ainoan oikean perheen kuvitellaan olevan ydinperhe, vaikka suuri osa lapsista elää mitä erilaisimmissa uusioperheissä. Tärkeintä on lasten hyvinvointi, ei vanhempien sukupuoli.

Puhakka ei usko, että Suomessa parisuhteensa rekisteröineet pariskunnat olisivat sen huonompia vanhempia kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla on mahdollisuus adoptioon. Hän muistuttaa, että on olemassa myös tutkimustietoa, jonka mukaan vanhempien sukupuolella ei ole vaikutusta lasten hyvinvointiin ja pärjäämiseen.

Puhakan mukaan tasa-arvoiseen yhteiskuntaan on vielä matkaa, sillä homoseksuaaleja kohdellaan edelleen toisen luokan kansalaisina. Hänen mielestään esimerkiksi SPR:n veripalvelun homomiehille asettama kategorinen verenluovutuskielto on arveluttava. (Lue lisää)

Pekkarinen: Sähkön tuonti loppuu vuonna 2020

Lauantai 15 Maaliskuu 2008

Suomen tavoitteena on, että vuonna 2020 ei enää tarvitse tuoda sähköä Venäjältä tai Pohjoismaista. Viime vuosina sähkön nettotuonti on ollut 12-20 prosenttia, kertoo Aamulehti.

Luvassa on energian säästöä ja energiatehokkuuden parantamista, jotta Suomi tavoittaa EU:n päästötavoitteet.

- Meidän tavoitteemme on, että energian kokonaiskulutuksen kasvu Suomessa pysäytetään, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo.

- Tämä ei ole julistus tuontikielloksi, vaan julistus Suomessa tuotettavan sähkön mitoittamisesta omaan tarpeeseen.

Elinkeinoministeri uskoo, että tuontisähköstä voidaan luopua jo aikaisemmin kuin 2020. (Lue lisää)

Ruotsalaiset epäilevät mielipidettään muuttavia poliitikkoja

Torstai 13 Maaliskuu 2008

Ruotsalaiset eivät luota mielipidettään muuttaviin poliitikkoihin, selviää tuoreesta mielipidekyselystä.

Vastanneista 57 prosenttia sanoo TV 8:n teettämässä kyselyssä, että päällimmäisin syy poliitikkojen mielipiteiden muuttumiseen on halu päästä valtaan tai säilyttää jo hankittu valta.

Vain 30 prosenttia uskoi mielipiteen muutoksen johtuvan todellisesta poliittisesta vakaumuksesta.

42 prosenttia sanoi luottamuksensa poliitikkoon vähenevän, kun tämä muuttaa mielipidettään.

Kyselyyn osallistui yli tuhat ihmistä. (Lue lisää)

Kiinan hiilidioksidipäästöjen kasvu ylittää "pahimmat odotukset"

Torstai 13 Maaliskuu 2008

Amerikkalaisen tutkijaryhmän mukaan Kiinan kasvihuonekaasupäästöt kasvavat paljon otaksuttua nopeammin. Suuremmat päästöt vaikeuttavat maailmanlaajuisia ponnistuksia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Kiina on saattanut ohittaa Yhdysvallat maailman suurimpana hiilidioksidipäästöjen lähteenä jo viime vuonna.

- Päästöjen kasvuvauhti ylittää pahimmat odotuksemme, sanoo Berkeleyn yliopistossa työskentelevä maatalouden ja resurssitalouden apulaisprofessori Maximillian Auffhammer.

Hän kuuluu Kiinan päästömääriä selvitelleeseen Kalifornian yliopiston tutkijaryhmään, joka esittelee arvionsa Journal of Environmental Economics -julkaisussa toukokuussa. Päästöennusteilla on merkitystä kun arvioidaan ilmastonmuutoksen kehityssuuntaa ja neuvotellaan keinoista sen pysäyttämiseksi.

- (Kiinan päästöjen kasvu), merkitsee sitä, että tavoite ilmakehän hiilidioksidimäärän vakauttamiseksi on paljon, paljon vaikeampi saavuttaa, Auffhammer varoittaa.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan Kiinan hiilidioksidipäästöt kasvavat ainakin 11 prosenttia vuodessa vuonna 2010 päättyvällä seitsenvuotiskaudella. Tähän asti Kiinan päästöjen on laskettu kasvavan 2,5-5 prosenttia jaksolla 2004-2010.

Neuvostotekniikka kelpaa yhä malliksi

Tutkijat osoittavat syyttävällä sormella Kiinan voimalaratkaisuja. Merkittävä osa jättiläismaan kivihiilivoimaloista tupruttaa taivaalle päästöjä vanhaan malliin.

- Suuri osa Kiinasta ei pääse eroon voimaloista, jotka ovat likaisia ja tehottomia, sanoo taloustieteen professori Richard Carson San Diegosta.

Vaikka Kiinan keskushallinto lupaa maan osallistuvan ilmastotalkoihin, voimaratkaisusta päättävissä maakunnissa valintoja sanelee yhä paljolti raha.

Rikastuvilla rannikkoalueilla on ollut varaa ostaa parasta - aiempaa ympäristöystävällisempiä ja energiatehokkaampia voimaloita. Köyhässä sisämaassa on tyydytty vielä 2000-luvulla vanhanaikaisiin ja halvempiin ratkaisuihin. Tekniikka on kopioitu 1950-luvun neuvostovoimaloista.

- Ongelma on siinä, että rakennetun voimalan pitäisi kestää 40-75 vuotta, Carson huomauttaa. (Lue lisää)

Ferraro ulos Clintonin kampanjasta

Torstai 13 Maaliskuu 2008

Rasistisista lausunnoista syytetty Geraldine Ferraro joutui jättämään tehtävänsä Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin vaalikampanjassa.

Geraldino jätti kampanjan keskiviikkona. Hän toimi Clintonin talouspoliittisena neuvonantajana.

Geraldinon eroon johti kohu hänen lausunnostaan toisesta demokraattiehdokkasta Barack Obamasta. Ferraro ilmoitti julkisesti arvionsa, jonka mukaan Obama saa erityiskohtelun, koska hän on mustaihoinen.

- Jos hän olisi valkoihoinen, hän ei olisi tässä asemassa, Geraldino väitti.

Obama ei suoraan vaatinut Ferraron erottamista.
- Jätän sen hänen kampanjalleen, Obama sanoi keskiviikkona ABC-yhtiön aamu-tv:ssä.
- Minun leirissäni tällaiseen syyllistyneet ovat saaneet lähteä, hän jatkoi.

Geraldine Ferraro oli demokraattien varapresidenttiehdokas vuoden 1984 vaaleissa. (Lue lisää)

Uudelleen täytettävät pullot säästäisivät ympäristöä

Keskiviikko 12 Maaliskuu 2008

Alumiinitölkit ja kertakäyttöiset juomapakkaukset ovat korvanneet vauhdilla niin muovisia kuin lasisiakin täyttöpulloja. Huhtikuussa käytöstä poistuvat 1,5 litran täytettävät muovipullot.

Luonto-Liiton mukaan juomien pakkaamiseen käytetään vuosittain yli 800 miljoonaa kertakäyttöistä pakkausta, mikäli uudelleentäytettävistä pulloista luovutaan kokonaan. Toistaiseksi niitä on korvattu noin 350 miljoonalla alumiinitölkillä. Tölkkien osuus esimerkiksi Hartwallin olutpakkauksista on jo liki puolet. Lisäksi markkinoille tulee kertakäyttöisiä PET–muovipulloja.

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsujeluliitto muistuttavat, että elinkaaritutkimusten mukaan uudelleen täytettävät pakkaukset ovat kertakäyttöpakkauksia ekologisempi vaihtoehto, vaikka kertakäyttöpakkausten materiaali kierrätetään. Uudelleen täytettäviä pulloja käytetään edelleen joidenkin oluiden, viinien ja väkevien alkoholijuomien pakkaamiseen.

Alko ei ole vielä siirtynyt uuteen järjestelmään. Tutkija Satu Lähteenoja Suomen luonnonsuojeluliitosta toivoo Alkon säilyttävän nykyisen ympäristön kannalta paremman vaihtoehdon, jossa pullot pestään ja käytetään uudestaan.

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto kampanjoivat uudelleen täytettävien juomapakkausten puolesta. Pullopoliisi–kampanjan sivut löytyvät osoitteesta www.luontoliitto.fi/pullopoliisi. (Lue lisää)

Ammottava kitamme

Keskiviikko 12 Maaliskuu 2008

Tiikereiden lähtölaskenta meneillään

Maailman luonnonsäätiön arvion mukaan maailmassa elää villinä enää noin 3500 tiikeriä. Tiikerikanta uhkaa tästä puolittua seuraavan neljännesvuosisadan aikana.

Tiikereiden tilaa käsiteltiin Kolmårdenin eläintarhassa Ruotsissa keskiviikkona pidetyssä kansainvälisessä tiikerikonferenssissa.

WWF:n esittämien tietojen mukaan tiikerikanta on suorastaan romahtanut Intiassa. Maassa elää tällä hetkellä alle 1400 tiikeriä, kun vielä vuonna 2002 Intian tiikerikannaksi laskettiin noin 3600 eläintä.

WWF:n asiantuntijoiden mukaan tiikereiden laiton metsästys on suurin syy kantojen romahtamiseen. Tiikereiden osia käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääkinnässä.

Sumatralla elävää viidensadan tiikerin kantaa uhkaa puolestaan laiton metsänhakkuu sekä teolliset plantaasit, jotka ovat kutistaneet tiikereiden elintilaa.

Välimeren tonnikalat vaarassa

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n tuoreen raportin mukaan Välimeren tonnikalat ovat uhattuina liian suuriksi paisuneiden kalastuslaivastojen takia.

WWF:n mukaan laivojen kalastuskapasiteetti ylittää kaksinkertaisesti nykyiset kalastuskiintiöt. Laivoista pitäisi vähentää ainakin kolmannes eli yli 200 laivaa.

WWF pyytää alueen maita vähentämään kapasiteettiaan merkittävästi ennen kevään kalastuskauden alkua. (Lue lisää)

Vähemmistövaltuutettu paheksuu poliisin ulkomaalaisratsioita

Tiistai 11 Maaliskuu 2008

Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on huolissaan, että poliisi leimaa ihmisryhmiä, kun se selvittää oleskeluoikeuksia pistotarkastuksilla, joihin valitaan ulkomaalaisilta näyttäviä tai kuulostavia.

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Helsingissä ja Vantaalla poliisi seuloo maassa luvatta olevia näkö- ja kuulohavaintojen perusteella muun muassa kauppakeskuksista, rautatieasemilta ja satamista.

Suurpään mielestä tällainen toiminta "tulee ainakin hyvin lähelle etnisen profiloinnin käsitettä", koska pistotarkastuksen kohteeksi joutuminen riippuu lähinnä ulkonäöstä.

Euroopan neuvoston rasisminvastaisen komission kannan mukaan etninen profilointi pitäisi olla poliisitoiminnassa kiellettyä tai ainakin se pitäisi määrittää tapauskohtaisesti erittäin tarkasti.

"On ongelmallista, jos ihonvärin tai muun ulkomuodon perusteella pitää varautua siihen, että joutuu kadulla tarkastettavaksi. Se on leimaavaa", Suurpää kuvailee.

Pistotarkastuksiin joutuneet eivät ole olleet vähemmistövaltuutettuun aiemmin yhteydessä, mutta eilen tiistaina yhteydenottoja tuli useita.

"Juttu herätti tunteita. Suomessa ollaan vielä tottumattomia tällaiseen toimintaan. Ihmiset ovat kysyneet, onko tällainen ihan laillista ja asetetaanko heidät nyt eriarvoiseen asemaan ihonvärinsä takia."

"Kuten poliisi ilmoitti, nyt tehdään vähän uudenlaista tarkastustoimintaa. Siinä mielessä on myös uudenlaisen harkinnan paikka, miten se tapahtuu niin, ettei ihmisiä leimata?"

Vähemmistövaltuutettu uskoo, että tavanomaisen poliisitoiminnan yhteydessä tehtävät oleskeluoikeuksien tarkastukset ovat riittävät luvattoman maassa olon estämiseksi.

Lisäksi tarkastusten pitäisi perustua siihen, että on aihetta epäillä henkilön olevan ilman oleskeluoikeutta.

"Ulkomaalaisvalvontaa pitää tehdä, se on lakiin perustuvaa toimintaa. Mutta tähänastisetkin keinot ovat tehokkaasti johtaneet siihen, ettei täällä ainakaan kovin pitkiä aikoja pysty oleskelemaan ilman oleskeluoikeutta." (Lue lisää)

Sampo Pankki: Talouskasvu 2,5 prosenttia

Tiistai 11 Maaliskuu 2008

Sampo Pankin ekonomistit odottavat Suomen kokonaistuotannon lisääntyvän tänä ja ensi vuonna noin 2,5 prosenttia vuodessa.

Sampo Pankki on laskenut tämän vuoden ennustettaan. Viime joulukuussa pankki odotti tälle vuodelle 2,7 prosentin talouskasvua. Ensi vuoden osalta ennuste on säilynyt ennallaan.

Työttömyyden Sampo Pankki arvioi vielä hieman hellittävän. Ulkomaankauppa ja julkinen sektori jatkavat ylijäämäisinä. Viennin kasvua kuitenkin hillitsevät Yhdysvaltain ja euroalueen hidastuva talouskasvu sekä ennätysvahva euro.

Kotitalouksien velat ovat kohonneet nopeasti, mutta suotuisa työllisyystilanne ja maltilliset lainakorot pitävät pankin mielestä velanhoitomenot hallinnassa.

- Kotimaisista kasvun jarruista akuutein on pula sopivasta työvoimasta. Yhä useampi yritys on joutunut luopumaan laajennushankkeistaan, kun ammattitaitoista työvoimaa ei ole ollut riittävästi saatavilla, Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila toteaa tiedotteessa.

Vuoden alussa inflaatio vauhdittui 4 prosentin paikkeille, mutta koko vuoden keskimääräiseksi inflaatioksi Sampo Pankki ennustaa 3,3 prosenttia ja ensi vuodelle vain runsasta 2 prosenttia. Uotilan mukaan ainakin autot ovat viime vuotta halvempia, ja lainakorkojen voi odottaa hieman alentuvan.

Pankki odottaa myös, että markkinakorot saattavat laskea tänä vuonna jopa yli puoli prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä euron vahva kurssi kiristää rahapolitiikan viritystä, joten tarvittaessa EKP löytänee perusteluja korkojen laskulle, Sampo Pankissa uskotaan. Euroalueen inflaatiopaineetkin voivat helpottua, jos raaka-aineiden hinnannousu päättyy. (Lue lisää)

Kuuttien kuolema voi ahdistaa lapsiakin

Sunnuntai 09 Maaliskuu 2008

Kun hylkeenpoikasia kuolee jäänpuutteeseen, lapsi ymmärtää, että jotain on vialla.

Hiilidioksidipäästöjen merkitys jää pienimmillä epäselväksi, mutta lapset kuulevat ilmastonmuutoksesta tavalla tai toisella. Uutisten vaikutuksesta lapsiin ei kuitenkaan ole selvää käsitystä.

- Tutkimustietoa on kuitenkin siitä, että lapset ymmärtävät sodanuhan sekä terroritekojen uhan ja ahdistuvat niistä, kertoo psykologi, psykoterapeutti Soili Poijula.

Poijulan mukaan ympäristöuhkien, kuten muidenkin vaikeiden asioiden kohdalla keskeistä on se, miten lapsen lähipiirin aikuiset puhuvat asiasta.

- Jos vanhemmat suhtautuvat asiaan rauhallisesti, hankkivat tietoa ja yrittävät tehdä itse jotain, siitä on hyötyä lapselle, Poijula pohtii.

Pienille lapsille voi kertoa, että maitopurkit pitää kerätä omaan astiaan ja metallipurkit toiseen, että luonto voi paremmin.

Huonoja ratkaisuja on pelon lietsominen tai se, että asia vaietaan kuoliaaksi.

- Terveen ja toimintakykyisen perheen merkki on se, että kaikesta voidaan puhua, Poijula korostaa.

Koulussa ilmastonmuutoksesta kerrotaan jo 9-vuotiaille kolmasluokkalaisille ympäristö- ja luonnontiedon tunneilla. Myöhemmin aiheeseen palataan vuosittain ja tietoja syvennetään.

- Lapsista huomaa sen, että osa tietää hyvinkin paljon ilmastonmuutoksesta ja on keskustellut asiasta vanhempiensa kanssa. Osa taas kuulee asiasta ensimmäistä kertaa koulussa, kertoo keskisuomalaisen koulun neljännen luokan opettaja.

Opettajan mukaan ympäristötietoisten lasten joukossa on sellaisia, jotka ovat asiasta myös todella huolissaan.

Vaikea pala myös aikuisille

Useimmilla aikuisilla on jo paljon tietoa ilmastonmuutoksesta. Tieto ja huolestuneisuus eivät kuitenkaan helposti näy ihmisten arjessa tekoina. Lapset taas tunnetusti oppivat matkimaan aikuisten käyttäytymismalleja.

Kulutustutkija, taloussosiologi Terhi-Anna Wilska tietää, että suomalaiset haluavat kuluttaa entistä enemmän.

- Suomi on kulutusyhteiskuntana nuori. Suurella osalla ihmisistä on tarve kuluttaa enemmän kuin mihin heillä tällä hetkellä on mahdollisuus. Kulutus ei missään nimessä tule vähenemään vapaaehtoisin keinoin, Wilska ennustaa.

Ympäristöystävällisyys ja eettinen kuluttaminen ovat kuitenkin maailmanluokan trendejä, jotka ovat tutkijan mukaan tulleet jäädäkseen. Tuotekehittelyn kautta energian kulutusta ja päästöjä voidaan pienentää, vaikkakaan ei niin paljon kuin kulutusta vähentämällä.

- Täällä ihmiset ovat huonoja laittamaan rahaa palveluihin, vaikka juuri siitä olisi hyötyä. Suomalaiset haluavat mieluiten ostaa tavaroita, ja mitä isompia, sen parempi, Wilska kertoo.

Erityisesti teknologia sekoittaa muuten järkevien kuluttajien pään.

- Ihmetyttää, miten kaikki kriittisyys katoaa, kun on kyse teknologiasta. Suomalaiset pitävät ihan normaalina sitä, että koko ajan ostetaan uusia kännyköitä ja tietokoneita ja pelejä ja vehkeitä, Wilska kummastelee. (Lue lisää)

Epäsäännölliset rytmit tuovat lisää 24 h aukioloaikoja

Sunnuntai 09 Maaliskuu 2008

Savon Sanomien mukaan ihmisten epäsäännöllinen rytmi luo paineita pitää kauppoja ja palveluita auki ympäri vuorokauden.

Työn muuttuminen yhä enemmän epäsäännöllisinä aikoina tehtäväksi muuttaa myös koko yhteiskuntaa ympäri vuorokauden avoinna olevaksi. Yhä suuremman joukon työskennellessä perinteisten virka-aikojen ulkopuolella, syntyy myös tarve pitää erilaisia palveluita auki myöhempään tai jopa jatkuvasti.

Savon Sanomien haastatteleman tulevaisuuden tutkija Tuomo Kuosan mukaan se tuo joustavuutta ja mahdollistaa mukautumisen uudenlaisiin työaikoihin.

Säännöllisen päivätyötä tekevien työntekijöiden määrä on laskussa. Vielä 1990-luvulla päivätöitä teki 76 prosenttia palkansaajista, kun 2000-luvulla prosentti on pudonnut jo 68:aan. Muutos koskettaa myös ylempiä toimihenkilöitä, kun monen kansainvälisen yrityksen yhteistyökumppanit voivat sijaita toisella puolella maapalloa.

Ensimmäisenä epäsäännöllistä työaikaa tai vuorotöitä tekevät ovat huomioineen ympäri vuorokauden auki olevat ruokakaupat. Virastoihin ilmiö ei toistaiseksi ole levinnyt, ihmisten työaikojen muutoksesta huolimatta.

24/7 –yhteiskunta ei suinkaan ole ongelmaton, sillä esimerkiksi unen merkitys ihmiselle on suuri ja ympäri vuorokauden auki olevassa yhteiskunnassa sitä ei välttämättä arvosteta. Myöskään ihmissuhteille eriaikainen hereilläolo ei välttämättä tee hyvää. (Lue lisää)

Varusmiesten kunto hälyttävän huono

Lauantai 08 Maaliskuu 2008

Varusmiespalvelukseen astuvien ikäluokkien fyysinen kunto on puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan hälyttävän huono.

- Mikäli tilanteeseen ei pikaisesti saada parannusta, voi koko yleinen asevelvollisuus joutua uhatuksi. Velvollisuuteni puolustusministerinä on siksi puuttua asiaan, Häkämies sanoi Lahden Sotaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlassa.

Palveluksen alkuvaiheen juoksu- ja lihaskuntotesteissä suurin osa alokkaista saa ainoastaan tyydyttävän tai huonon arvosanan. Varusmieskoulutuksensa loppuun saattaneista jopa 30-40 prosenttia ei täytä palveluksen päättyessä taistelijalta edellytettävää hyvää kuntotasoa, koska lähtötaso on niin heikko.

- Ongelma on kansanterveydellinen ja erittäin vakava. Siksi on mielestäni perusteltua puhua ’kansallisesta hätätilasta’. Puolustusvoimat, jota oikeutetusti kutsutaan maan suurimmaksi kuntokouluksi, tekee mielestäni osaltaan erittäin hyvää työtä. Mutta riittääkö se?, Häkämies pohti.

Häkämies kysyykin, eikö nykypäivän koulussa fyysiseen kasvatukseen kiinnitetä enää riittävästi huomiota? Vai onko ylipäänsä oikein, että tässäkin asiassa vastuu siirretään kouluille? Eikö fyysisen kunnon ylläpitämisen ja liikuntakasvatuksen pitäisi lähteä jo kotoa opituista tavoista?

- Meillä tarvittaisiin Pohjois-Karjala-projektin tapaista hanketta, jossa paneuduttaisiin laajapohjaisesti nuorten ikäluokkien terveyteen ja elämäntapoihin, Häkämies painotti. Häkämiehen mukaan puolustushallinto ja puolustusvoimat ovat mielellään mukana tällaisissa kuntotalkoissa. Hänen mielestään mukaan tarvittaisiin kodit, koulut, urheiluseurat ja nuorisojärjestöt. (Lue lisää)

Tutkija: Globaalin kapitalismin kaaos kestää vielä 50 vuotta

Lauantai 08 Maaliskuu 2008

Suurpääoman omistajat kaatavat lähivuosikymmeninä maailman talousjärjestelmän, koska se ei tuota tarpeeksi voittoa, väittää Helsingissä keskiviikkona puhunut maailmanjärjestysteoreetikko Immanuel Wallerstein, 77.

Suuria voittoja Wallersteinin mukaan tehdään enää keinottelemalla ja spekuloimalla. Kapitalismin lopussa on kyse oikeastaan siitä, että maapallolta loppuu tulevaisuudessa halpatyövoima ja luonnovarat. Kun vuosi vuodelta elintaso, palkat ja raaka-aineiden hinta nousevat myös kehitysmaissa, kapitalistin voitto pienenee.

2000-luvun alussa globaali järjestelmä liukuu syvään kaaokseen, jota heikentyvä Yhdysvallat ei kykene enää kontrolloimaan.

Yhdysvaltalaisen Wallersteinin mukaan kamppailu seuraavasta maailmanjärjestyksestä on nyt jo käynnissä. Sen takia valtiot liittoutuvat uusiin blokkeihin.

Nyt yhden mahtivaltion sijaan on yhdeksän tai kymmenen voimakeskusta. Yhdysvaltojen lisäksi niihin kuuluvat ainakin EU, Japani, Kiina, Venäjä, Intia ja Brasilia. (Lue lisää)

Matkustajat eivät ole innostuneet ilmastonmuutosmaksuista

Lauantai 08 Maaliskuu 2008

Lentomatkustajat eivät ole innostuneet vapaaehtoisista päästökorvauksista.

Matkanjärjestäjien kestävää matkailua kehittävän kansainvälisen TOI-järjestön puheenjohtaja Tom Selänniemi sanoo, että hiilidioksidikompensaatio on jäänyt marginaaliseksi ilmiöksi.

Nykyään monet lentoyhtiöt ja matkanjärjestävät tarjoavat mahdollisuutta hyvittää lentojen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä rahalla. Ensin lennon aiheuttamat päästöt lasketaan tietyllä laskentamallilla. Matkustaja taas maksaa tietyn määrän ylimääräistä päästöistä riippuen.

Ideana on se, että matkustajilta kerätyt rahat käytetään esimerkiksi päästöjä vähentävän tekniikan kehittämiseen.

Päästömaksupalveluita on kuitenkin paljon ja niiden laskemat päästöt ja vaatimat rahahyvitykset vaihtelevat. Samoin eroja on myös siinä, mihin rahat sijoitetaan. Selänniemen mielestä lentomaksujen melko vähäisen suosion syynä voikin olla se, ettei riittävän hyvää päästöjen laskentamallia ole kehitetty.

Hänen mielestään ongelma on myös se, ettei korvauksen maksaja saa riittävän hyvää selvitystä siitä, mihin rahat sijoitetaan.

Ainoa suomalainen päästökorvauspalvelu on tiettävästi Maan ystävät -järjestön Lentomaksu. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen korvaussysteemi, sillä käyttäjä saa itse päättää antamansa rahamäärän. Suositus on kymmenesosa lipun hinnasta. Ympäristöjärjestö ei myöskään sijoita rahoja varsinaisesti päästöjen kompensointiin, vaan ne käytetään vähäpäästöisemmän ilmastopolitiikan edistämiseen.

[---] (Lue lisää)

Nuorten aikuisten diabetes lisääntyy hälyttävää vauhtia

Torstai 06 Maaliskuu 2008

Nuorten aikuisten diabetes yleistyy nopeasti. Kansanterveyslaitoksen mukaan sairaus lisääntyi alle nelikymppisillä yli neljän prosentin vuosi­vauhdilla vuosina 1992–2001.

Uusi aikuisiän diabetestapauksia tulee 15–39-vuotiailla ilmi vuosittain kolmetoista sataatuhatta henkeä kohden. (Lue lisää)

Mitä työ on meille?

Keskiviikko 05 Maaliskuu 2008

Kanto ei käänny, kivi ei vieri eikä maa ravitse ilman että likaa käsiään. Mutta mitkä syyt ajavat meitä alati kääntämään, vierittämään ja viljelemään? (Lue lisää)

Naantalin myrkkylöytö yllätti ympäristökeskuksen tutkijat

Keskiviikko 05 Maaliskuu 2008

Turun Korjaustelakan Naantalin yksikön edustalle on kerääntynyt huimat määrät organotinayhdisteitä. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen mittaustulokset kertovat, että telakalta on päässyt mereen rutkasti vaarallisia tinayhdisteitä.

Aivan telakan edustalta viime vuoden puolella otetuista sedimenttinäytteistä paljastui organotinayhdisteitä 47 000 mikrogrammaa kiloa kohden. Airistolla 150 mikrogrammaa kilossa on ollut maksimiarvo, jota ylittävää sedimenttiä ei saa mereen läjittää. Se raja-arvo ylittyy Naantalissa 300-kertaisesti.

- Näin korkeaa pitoisuutta ei ole tiettävästi Suomessa missään aikaisemmin mitattu, sanoo erikoissuunnittelija Harri Helminen Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta.

Orgaanisia tinayhdisteitä on käytetty laivojen pohjamaaleissa estämässä merieliöiden kiinnittyminen pohjaan. Yhdisteiden käyttö on ollut kiellettyä vuodesta 2003. Tämän vuoden alussa astui voimaan EU:n täyskielto, joka määrää, että organotinapitoiset maalit on poistettava tai peitettävä toisella maalilla.

- Minulla ei ole tietoa, kuinka täyskieltoa toteutetaan: onko mahdollista, että korjaustelakoilla juuri rassataan vanhoja maaleja pois ja aineita on päässyt sitä kautta mereen nyt piikki, Helminen pohtii.

Ei lainvastaista toimintaa

Laivojen kunnossapitopalvelua tarjoavan Turun Korjaustelakan toimitusjohtaja Ari Puroja ei halua kommentoida asiaa ennen kuin on tutustunut tutkimukseen. Naantalissa tehdään laivojen huolto-, muutos-, ja korjaustöitä.

Puroja sanoo kuitenkin, ettei Naantalin telakalla ole poistettu vanhoja organotinapitoisia maaleja nyt voimaan astuneen täyskiellon takia. Hän arvelee, että kyse saattaisi olla vanhoista jäämistä.

Mitään lainvastaista telakka ei ole tehnyt, sillä Suomessa ei ole raja-arvoja, kuinka paljon merenpohjan sedimentti saa sisältää organotinayhdisteitä.

Ainoastaan sille on säädetty ohjearvot, kuinka paljon yhdisteitä ruopatussa sedimentissä saa olla, jotta sitä saa vielä läjittää mereen. Ruoppausmassaa, jonka TBT-pitoisuus ylittää 200 mikrogrammaa kilossa, ei saa läjittää mereen. Korkein hallinto-oikeus on erikseen päättänyt, ettei Airiston Rajakarille saa läjittää yli 150 mikrogrammaa TBT:tä sisältävää ruoppausmassaa.

Ruotsissa ja Norjassa on sedimenttien laatuluokittelu. EU:ssa valmistellaan vesipuitedirektiiviä, johon liittyvät haitta-aineita koskevat säännökset saattavat tuoda sellaisia meillekin.

- On täysin auki, tuoko se tullessaan luokittelun, jonka mukana tulisi esimerkiksi kunnostusvaatimukset tietyn raja-arvon ylittäville sedimenteille, Helminen sanoo.

Vaikuttaa koko ravintoketjuun

- Organotinayhdisteet ovat kaikkien aikojen vaarallisimpia yhdisteitä, joita ihminen on luontoon päästänyt. Niiden alkuperäinen tarkoitus on tappaa eliöstö, sanoo Helminen.

Vaikutukset eliöstöön ovat monenlaiset erilaisista fysiologisista muutoksista kuolemaan. Koko meren ravintoketju altistuu ja aineita kertyy kaloihin. Pienemmistä kaloista petokaloihin kaikista on löydetty yhdisteitä.

Helmisen mukaan vaikutuksista luonnonvesissä on yllättävän vähän tutkimustietoa vaikka kyse on äärimmäisen vaarallisesta aineesta. Lounais-Suomen ympäristökeskus on ensimmäisenä tehnyt kokeita, kuinka suuria määriä organotinayhdisteitä liejusimpukka kestää ennen kuin kuolee.

Ympäristökeskuksen tinakartoitusta on tehty aiempina vuosina koko Saaristomeren alueella ja etenkin Airistolla. Viime vuonna keskityttiin Naantalin edustalle ja erikseen kohteeksi valittiin korjaustelakka, sillä etukäteen arveltiin, että sieltä pääsee mereen vaarallisia yhdisteitä. Määrät yllättivät kuitenkin tutkijatkin.

- Tulos vahvistaa käsityksen, että korjaustelakka on näiden aineiden päästölähde, Helminen toteaa. (Lue lisää)

Kallis plasebo toimii halpaa paremmin

Tiistai 04 Maaliskuu 2008

Mitä kalliimpaa, sitä parempaa - vaikka kyseessä olisi pelkkä lumelääke, plasebo. Näin väittää tuore amerikkalaistutkimus.

Pohjois-Carolinassa toimivan Duken yliopiston tutkijaryhmä päätti selvittää plasebovaikutuksen ja hintatietoisuuden yhteisvaikutusta. He pestasivat 82 vapaaehtoista, joille annettiin lievä sähköisku ja särkylääke kipuja lievittämään.

Joka toiselle annettiin samalla esite, joka mainosti lääkkeen olevan uusi valmiste, joka maksaa 2,5 dollaria kappaleelta. Joka toinen sai paperin, jossa kerrottiin lääkkeen olevan halpa 10 sentin kivunlievittäjä. Todellisuudessa kaikki saivat sokeritabletin.

Tulokset olivat yllättävän selviä: kalliin lääkkeen saaneista 85 prosenttia sanoi sen vähentäneen kipuja. Halvan lääkkeen saaneista tätä mieltä oli 61 prosenttia.

Tiedossa on jo aiemmin ollut, että ihmisillä on tapana arvostaa enemmän kalliita asioita. Tutkijoiden mukaan havainnon yhdistäminen plasebovaikutukseen on äärimmäisen kiinnostavaa.

- Plasebovaikutus on yksi kiehtovimmista ja vähiten hyödynnetyistä voimista maailmassa, sanoi tutkija Dan Ariely.

Arielyn mielestään tutkimus herättää myös lääketieteellisiä kysymyksiä: vähentääkö esimerkiksi rinnakkaislääkkeiden halvempi hinta ihmisten uskoa niiden tehoon, ja vaikuttaako se vuorostaan lääkäreiden käsityksiin eri lääkkeiden paremmuudesta?

Tutkimus on julkaistu Journal of The American Medical Associationissa. (Lue lisää)

Suomi julistettiin Euroopan kilpailukykyisimmäksi

Maanantai 03 Maaliskuu 2008

Yle Uutisten mukaan Suomi on yltänyt eurooppalaisen talouskasvua ja työllisyyttä tutkivan selvityksen ykkössijalle.

Suomi täyttää myös kirkkaasti niin sanotun Lissabonin strategian kriteerit. Vuonna 2000 sovitun EU-strategian mukaisesti unioni on tarkoitus nostaa maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi vuoteen 2010 mennessä.

Tutkimus osoittaa, että vanha 15 jäsenmaan EU voisi saavuttaa Lissabonin strategian tavoitteet. Ainoastaan Ranska, Italia ja Itävalta ovat tavoitteista jäljessä.

EU-maiden talouden tilaa selvittävän tutkimuksen toteuttivat Lisbon Council -tutkimuskeskus, sekä Euroopan johtaviin rahoituslaitoksiin kuuluvan Allianz SE -yritys

Tutkimuksen mittareina on käytetty Yle Uutisten mukaan maiden talouskasvua, tuotannon kasvua, työllisyyttä, koulutusta, investointeja ja talouden vakautta.

Ykköseksi sijoittuneen Suomen tunnetut vahvuudet näkyivät tässäkin selvityksessä. Niitä ovat korkea koulutustaso, panostus tutkimukseen ja kehitykseen sekä esimerkillinen valtiontalous.

Suomesta löytyy kuitenkin myös heikkouksia. Nuoret tulevat työelämään aivan liian myöhään, minkä lisäksi monet investoinnit on suunnattu väärin ja niiden tuottavuus on heikko.

Tutkimuksessa parhaiten pärjäsivät Suomen lisäksi Irlanti ja Tanska. (Lue lisää)

Teiniseksiä ostetaan viinalla ja tavaralla

Sunnuntai 02 Maaliskuu 2008

Aikuisten miesten ja teini-ikäisten välinen seksikauppa on yleistynyt Helsingissä. Helsingin poliisin tietoon on tullut kahden viime vuoden aikana 178 tapausta, joissa aikuinen on ostanut seksipalveluja alaikäiseltä, kertoo sunnuntain Helsingin Sanomat.

Poliisi ja Väestöliitto uskovat ilmitulleiden tapausten määrän olevan vain jäävuoren huippu, koska asiasta haluavat vaieta sekä ostaja että myyjä.

Farkut, cd-levyt, vaatteet, alkoholi tai huumausaineet ovat Väestöliiton tuntuman mukaan yleisin tapa "maksaa" nuorille seksistä. Jos palveluita kuitataan käteisellä, hinta on poliisin mukaan yleensä muutamia kymppejä. Poliisin tutkimissa jutuissa nimenomaan raha on vaihtanut omistajaa. Myyjät ovat olleet 13–17-vuotiaita.

Ilmitulleista tapauksista kolmanneksessa alaikäinen seksinmyyjä on poika. Asiakkaat ovat kaikki olleet miehiä. Aikamiehille seksiä myyvät pojat eivät välttämättä ole homoseksuaaleja, vaan he näkevät seksin kokeiluna tai pelkkänä bisneksenä.

Seksipalveluiden ostaminen alaikäiseltä on rangaistavaa. Kyse on rikoksesta, jota ei lievennä se, että teini itse tarjoaa itseään. Lain mukaan alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Vaikka nuori kauppaisi seksiä, kyse on myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos toinen on alle 16-vuotias ja toinen aikuinen. (Lue lisää)

Copyright © 2006-2007 FNUS